sunnuntai 17. joulukuuta 2017

                 Joulumuistot



Sitkeä flunssa, jonka jo luulin jääneen meille asumaan, alkaa hellittää. Lapset vielä vähän yskii ja pienimmät vaativat enempi hoivaa kuin tavallisesti, mutta voitonpuolelle ollaan. Ainoastaan Viljelijä lisää toisen paidan päälleen ja huokailee kuuma mehumuki kädessään. Porkkanoiden pakkaaminen kylmässä varastossa ei ainakaan helpota tautista oloa.
Taudista huolimatta täällä odotetaan Joulua ja lasketaan öitä.

Kun jouluun on enää viikko alkaa kirjaimet tekemättömientöidenlistassa kasvaa.
Takaraivossa joku puhuu, että nyt niitä lapsuuden mukavia muistoja olisi rakennettava.
Juuri näin, mutta kovasti on puhujalla syyllistävä sointi ja vaativa ääni.
Kuinka tällaisen takaraivopuhuja kanssa ollenkaan pärjää?
Otin tietoisen riskin ja kysyin isoilta lapsilta millainen on heidän lapsuuden joulumuisto. Ihan vaan, että mikä fiilis?
Odotin, että muistavat kuinka joulurauhan julistuksena aikaan oli matot rullalla ja lattianpesuämpäriin kompastui.

Ensimmäisen  haastateltavan mieleen nousi tunnekuva. "Kaikki toiset nukkuu. Pieni tyttö tulee yöpaidassaan juuri siivottuun olohuoneeseen, jota valaisee vasta koristeltu kuusi. On hiljaista, kuusi tuoksuu ja kaikki on kaunista. On juhlan tutu."
Toinen haastateltavista sanoi, että oli vain semmoista hämärää ja seesteistä. Kupikaan lapsi ei muistanut oliko lattiat laastu ja portaat pesty.

Riittkö kohtuullinen siivous, piparin tuoksu ja hiukan salaperäistä paperin rapinaa?
Puhuivatkohan he totta, että hiljaisuus, hämärä ja juhlan tuntu muuttuvat aikanaan hyviksi muistoiksi lapsuuden jouluista? 

Hansu lähdössä iltakävelylle. Vähän hirvittää kun turvallinen hiekkakäytävä on muuttunut liukkaaksi.



Mukavaa viimmeistä viikkoa!

torstai 7. joulukuuta 2017

Jouluisen kuukauden alku


Joulukuun aloitimme kunnon flunssalla. Muutamalle tauti tuli kuumeen kanssa ja lopuille vain yskänuhana. Paitsi, ettei meidän pikkuisille mikään flunssa ole Vain yskää ja nuhaa, vaan oikeasti hengenvaarallinen juttu. Tavallisinakin öinä käyn pikkuisimmat ainakin kerran kääntämässä, niin flunssan aikaan on nukuttava korvat höröllään ja tehtävä usein tarkistuskierros.
Aika ja ajatukset on nyt valjastettu kokonaan arkeen ja tautisten hoitoon.


Kuvahaun tulos haulle sairas nalle


Joulu tulee jokatapauksessa, oli tautia tai ei. 
Ullakolta haimme pari laatikkoa, joiden kylkiin oli piirretty tontun kuva. Sieltä löytyi muutama ehjä kynttelikkö, tähti ja jokunen koriste.
Jotain uutta ja nättiä tekisi mieli hankkia, mutta olisko nyt järkevämpää kuunnella järkeä?
Se sanoo, että noin kuukauden ne on esillä ja loppu vuoden pölyyntyvät vintillä.
"Kannataako", se kyselee.

Ne joulutavarat mistä Hansu pitää on ehdottamasti laitettava paikoilleen.
Hansun lempijuttu on pieni talli ja Jeesus-vauvan ympärille kerääntyneet ihmiset ja eläimet. Niitä on ohikulkeissaan mukava järjestellä. 
Tallin vakoipaikka on tässä lipaston päällä.



Tavallisten tonttujen lisäksi lapsilla on omia tärkeitä joulukoristeita. Tavaroiden tuoman hyvän muiston avulla rakkaat ihmiset ovat läsnä, vaikka eivät juuri nyt paikalla. Hyvät muistot kantavat ja antavat voimia jaksaa etenpäin. Niitä kannattaa ruokkia. 

Urho Utelias ja uudet koristeet.
Kuinkahan kauan nuo saa olla paikallaan?

    

lauantai 25. marraskuuta 2017

Papupastaa


Kauppareissulla hoksasin uuden kiinnostavan tuotteen, papupastan. Viljatuotteita välttelevät isot lapseni tästä jo vihjailivat, mutta nyt vasta suuren markketin hyllyltä sen löysin.



Löytö oli mukava uusi tuttavuus.
Papupasta oli ruokaisampi ja kiinteämpi kuin tavallinen vehnäjauhopasta. Pienemmästä annoksesta tuli kylläiseksi. Papu nimi herättää ajatuksen, että nyt maistuu herne tai muu palkokasvi, vaan ei. Kukaan maisteluraadin kriitikoista ei huomauttanut asiasta ja makunsa puolesta tätä olisi syönyt toisen mokoman.
Tämä tuote tulee olemaan ruokakaapin vakio tavaraa.

Tänään oli kasvisruokapäivä ja papupastan lisukkeeksi teimme tomattisen linssi-kasviskastikkeen.
Sellainen valmistui näin:
Keko pieneksi silputtua sipulia kuullotetaan voissa. Lisätään pilkottu paprika (nyt keltainen), karkea porkanaraaste ja valkosipuli.
Hetken pyörittelyn jälkeen lisätään huuhdellut linssit (nyt punaiset).
Kastikkeeksi purkillinen tomaattimurskaa.
Mausteeksi kasvisliemikuutio, suola ja mustapippuri.
Lopuksi loraus kermaa. 


  
Mummin tämän viikon lauantailounas oli melko porkkanainen. Mummi syö huonosti, eikä juuri meidän pastaruokia kehu, mutta nyt söi koko annoksen. Itsekkin sitä hämmästyi.
"Hyvänen aika, söinkös minä kaikki?"
Tätä teemme siis toistekkin. 


Papu ja linssiruuat sopivat hyvin talvisiin kasvisruokapäiviin.





lauantai 18. marraskuuta 2017

Sadonkorjuun loppu


Peltokiireet alkavat olla ohi ja viljelijän syksy kääntyy talveksi.
Se mikä pellolta ja pensaista saatiin talteen on nyt laareissa odottamassa jatkokäsittelyä.



Omenat ja marjat on mehuina pakastimessa sekä perunat ja muu vihanta "kellarissa".
Viimme syksynä löysin jostain erinomaisen omenahilloreseptin. Luulin muistavani mistä ohje löytyy ja tänä vuonna ajattelin tehdä hilloja tuplasti enemmän. Vaan empä tehnytkään. Jälleen itseäni ihmettelen, miksi ihmeessä en ole arkistoinut vuosien varrella hyväksi koettuja reseptejä. Olen kuullut, että jotku taitavat emännät tekevät niin.

Olisikohan tämä hirvenlihan pakastus tämän vuoden viimmeninen "sadonkorjuutyö"?
Vanhin poika liittyi oman kylän hirviporukkaan ja nyt meilläkin pakastimet pursuaa hirvenlihaa.
Se on onnellista hirveä kaikki. Miksi ei olisi, kun kuoleman jälkeenkin vielä erinomaiseksi kehutaan. 

Paistien, siivujen ja kimpaleiden lisäksi pakastimeen joutui muutama ämpärillinen jauhelihaa. Laiskan äidin unelmaa.
Paljon en vielä ole hirvenlihaa harrastanut, mutta ennen kuin pakastin on tyhjä olen toivottavasti oppinut jotain uutta ja herkullista.

Lauantain lounaaksi oli tavallista arkipikaruokaa.
Ensin otetaan iso köntti jauhettua hirveä.
Osasta syntyy mureke kanttarellijuuston, turkkilaisen jugurtin, sipulin ja Dijon-sinaapin avulla.



Sattuivat tukarit (tukiperhelapset) olemaan juuri viikonloppuvierailulla ja he tarvitsivat tavaksi tulleen spaghetti annoksensa. Ovella jo kysyivät, milloin syötäisiin spaghettia.
Helppoa homaa, kun vaatimukset on tätä tasoa.

Spahgetin kaveriksi tein tavallisen hirvenjauhelihakastikkeen. Joukkoon lisäsin pieneksi silputtua paistettua pekonia, vähän koskenlaskijaa ja runsaasti kuulloitettua sipulia.
Nirsoinkin lapsonen tykkäsi ja täytti lautasensa uudelleen. Tämä laji jää varmasti listalle.


Tämä annos juoksutetiin pihan poikki mummilaan.



Vaikka olisi millaiset pelit ja pensselit, niin viimmeisen sanan sanoo Hän, joka säät ja hallat säätää.
Syksyistä arkirealismia porkkanamaalta.


lauantai 4. marraskuuta 2017

Koko Suomi leipoo


...tai ainakin meidän lapset leipoisi, vaikka joka päivä.
Anopilla ja sen vävyllä oli kuunvaihteessa syntymäpäivät. Virallisesti muutaman päivän välein, joten juhlistamme niitä nyt yhden kakun tekniikalla. Kumpikaan ei halua juhlia, niin tällä tavalla voivat ajatella, että se on tuon toisen kakku.
Lapsille leipominen on suurta huvia ja mahdollisuuksien mukaan kaikki halukkaat saavat osallistua. Kun leipureita on monta ja innokkuus ylittää sata prosenttia keittiöpäällikön on syytä istua hetkeksi alas ja huokaista.
Sitten tahtipuikko ojenukseen ja menoksi.

Isän herkku on suklaa. Ilman sitä ei synny oikeaoppista kakkua.
Nyt teimme tavallisen saherkakkupohjan pyöreään vuokaan.
Pojan tehtävä oli pilkkoa suklaat ja sulattaa ne vesihauteessa. Mieluista hommaa.



Isosisko näytti kuinka ja poika teki.
Tyttösen tehtävänä oli sekoittaa keskenään kuivat aineet.
Ohjetta piti lukea tarkasti ja moneen kertaan.
Sekin sujui hyvin.



Ennenkin tyttönen on rikkonut kananmunia, mutta nyt kävi vahinko. Onneksi vain ensimmäiselle munalle. Ei se mitään, kaikki loput osuivat mukiin.



Kaikesta voitelusta huolimatta kakku tarrautui tiukasti kiinni vuokaan. Ei millään ulos. Veitsi käteen ja hiukan väkivaltaa, niin johan onnistui, vaikka kauneus kärsi.

Kostukkeeksi kakunpuolikkaille loroteltiin kahvia ja täytteeksi riittävästi oman maan mansikkahilloa sekä banaania.

Hansun tehtävänä oli vatkata kermavaahto ja levittää se kakun päälle. Vatkaaminen ei hansua miellyttänyt, mutta kerman levitys kyllä. Kunnollisen kermavaahtokerroksen alta kukaan ei huomannut mitä kakulle äsken tapahtui.



Neiti-Aa sai koristelutehtävän. Kaapin perältä löytyi viinirypäleitä, nompparelleja ja sulatuksesta ylijäänyt suklaanpala.
Iltapalaksi ihan hyvä!



Neiti Aa muistutti, että kohta taas saadaan leipoa, kun on isäinpäivä. Hän kuulemma haluaa silloin valita kakun maun ja mallin.

"Tiedätkö äiti mitä iskä tarvitsee isäinpäivälahjaksi?"
"No mitä?"
"Lisää maalarinteippiä."

Ehkä.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kylpylöintiä


Elämme hyvin sujuneen syysloman viimmeistä päivää. Mukavaa on ollut.

Pienimmille, tuolilla liikkujille, varasin jo keväällä syysloman ajaksi paikan lomaperheeseen.
Siellä he nyt nauttivat lomastaan tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa vielä muutaman päivän.

Kesällä laitoin Maaseudun Lomahuoltoon toiveen päästä syyslomalla puolison ja neljän lapsen kanssa nautiskelemaan kylpylälomasta. Ensimmäiseksi lomatoiveeksi laitoin Nuuksion.
Siellä emme ole koskaan käyneet ja pääkaupunki olisi lähellä, jos lomasta tulisikin tylsä.
Näin suunnittelin. 
Sinne ei kuitenkaan päästy.
Onneksi päästiin toiseen toiveeseen, Härmän Kuntokeskukseen, mikä ehkä olikin meidän perheelle sopivampi paikka.

Viimme sunnuntaina, kun pienet oli saatu vietyä hoitoon, pakkasimme laukut ja lähdimme neljän käveleväisen kassa kohti Härmää.

Perillä meitä odotti Loma. Oli kahden kammarin majoitus, valmiiksi pedatut pedit ja kutsuvasti katettu ruokapöytä. Härmän kylpylän etuna on vielä se, että kaikki on samassa rakennuksessa. Lapset pysyvät tallessa ja hitaat kulkijat kerkeävät.


Kylpylälomalla pääasia (hyvän ruuan lisäksi) on tietysti itsensä liottaminen. Lempeästi poreilevat lämpöiset vedet.
Allasosasto tarjosi viihdykettä sekä aktiivisille kunnon kohottajille että meille muille.
   
Märkäosaston lisäksi tarjolla oli monenlaista kuivanmaan toimintaa. Me valikoimme jutut, joihin ääniherkkä neiti Aa ja kohtuuliikkuja Hansu pystyivät osallistumaan.
Alkuviikolla oli vielä aurinkoisia päiviä, jolloin ulkoilimme enemmän ja harrastimme esimerkiksi erästä vanhoille vaarallista kiipeilylajia.
Lapset selvittivät radan huomattavasti aikuisia sutjakkammin. 


Hansukin suoriutui frisbeegolfradasta. Vain hiukan tarvitsi veto-ja lykkyyapua. Maasto oli tasamaahan tottuneelle vaativaa, mutta hymy ja hyvä mieli säilyi loppuun asti. 




Joka toinen vuosi olisi mahdollista hakea tuettua lomaa. Ainoa asia, joka loman jälkeen jäi harmittamaan on se, kun olen pitänyt turhan monta lomatonta vuotta. Täyttä tuhlausta moinen.
Lasten kanssa nämä lomat on aina olleet menestys.

Nyt olemme jo kotiutuneet, mutta mitä täällä on sillä aikaa tapahtunut. Syksyllä lähdettiin ja talveen palattiin.






     

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Sateenkorjuuta


"Monin paikoin sataa vettä..", kuuluu radiosta.
Sataa sataa, sataa...
"Miten paljon taivaassa on vettä?"
"Mitä jos toi sade ei koskaan lopu?"
Lasiin jää huolestuneen nenän kuva.



Silloin kun maasta saadaan toimeentulo sateet ja paisteet pakostakin kietoutuvat aikuisten arkipuheisiin. Täällä on jäänyt paljon peltoja puimatta, kun maa ei enää puimuria kanna.
Meidän vihannessato, joka muutenkin jäi ennätys pieneksi, uhkasi jäädä kokoaan nostamatta.
Tottahan se meitä puhutti ja puhuttaa edelleen, onhan kyse elinkeinosta.
  

Sitä puhetta kuunteli Poika, jonka muistin takahuoneisiin on jäänyt asumaan huoli.
Huoli on asettunut sinne jo ennen kuin Pojalla oli sanoja, siksi huolen kanssa ei voi neuvotella. Jos huolihuoneen ovea vähänkin raottaa se karkaa heti.
Tätä me aikuiset emme tärkeyksissämme ymmärtäneet.
Puhuimme sadosta ja säästä ja olimme muka niin huolissamme, vaikka yksi sadekesä ei ole mitään pienen pojan huolen rinnalla. Pojan huoli on meren suuruinen ja sysimusta ja elämän kokoinen
Sen me sademittareita lukiessa herätimme.
Mutta emmehän voineet tietää.
Vai olisiko meidän sittenkin pitänyt?