maanantai 26. helmikuuta 2018

"Peppu irti penkistä"-viikko


Tätä viikkoa kutsutaan myös koululaisten talvilomaksi tai ihan kansanomaisesti hiihtolomaksi. 
"Peppu irti penkistä" on oikeasti koulujen ohjelma, jolla pyritän lisäämään liikunta jokaiseen oppituntiin. Tämän viikon ohjelma viettää täällä meillä kannustamassa meitä vanhoja vanhempia yleiseen, yhtäläiseen ja yhtämittaiseen arjen pyöritykseen. Ohjelma on hyvin tervetullut. Viiden koululaisen viettäessä kotilomaa huoltojoukkojen on liikuttava liukkaasti ja ajateltava ahkerasti.
Toisaalta, aikatauluttomuus suo vapautta ja leppoisaa oloa, mikä ilolla vastaanotetaan.

Vaikka lomaviikko on tarkoitus viettää pääasiassa kotona, pitäisi jokaiselle olla jotain mitä loman jälkeen on mukava muistella.
Muutamalle lapselle on tiedossa yökyläilyä ja joillekki sisäleikkipuistoa. Yhden lapsen toive on päästä oman rahapussin kanssa kauppaan.
Hansu haluasi vain olla rauhassa ja katsella Muumeja. Sillekkin olisi jotain virkistävää mietittävä.
Kunnan sivuja katselin, mutta ei siellä mitään ollut. Täytyy vielä suunnitella.

Kun lomaa alkaa ensimmäisenä on tehtävä jotain hyvää.
Pöydällä korissa kaikkien katseltavana oli parhaat päivänsä nähneitä omenoita. Niistä syntyi ihan uudella ohjeella pari pellillistä piirakkaa.
Ohjeen löysin netistä "Ruususuu ja Huvikumpu"-blogista. Kiitos sinne! Hyvää oli ja teen toistekkin.



 Omenapiirakka

150 g voita
3 dl sokeria
1 dl maitorahkaa
2 dl kermaviiliä
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
Täyte
5 omenaa
2 tl kanelia
3 rkl sokeria
1 dl kermaviiliä
1 prk maitorahkaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
vanilija-aromia tai vanilijasokeria
​Vispaa voisula, kermaviili, rahka ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon vehnäjauho-kaneli-leivinjauheseos ja sekoita keskenään tasaisesti. Levitä seos leivinpaperin päälle pellille. Lado suikaloidut omenaviipaleet täytteen päälle. Ripottele päälle hieman kanelia ja sokeria maun mukaan. Sekoita rahka/kermaviilitäyte ja kaada lopuksi omenoiden päälle. Paista 200 asteessa n.30 min.
  
Vihellellen alkaa Hansu talviloma.
Mukavia talvipäiviä teillekkin, vaikka ei lomaa olisikaan!!


torstai 15. helmikuuta 2018

Iltatoimia ja toimettomuutta


Taas on yksi vauhdikas päivä illassa. Lapset syötetty, lääkitty, pesty ja puunattu sekä aseteltu kauniisti nukkumaan.
Tavalliseen tapaan hammaspesusta on neuvoteltu ja siitä voiko iltapalan jälkeen aloittaa vielä yhden leikin. Edes ihan pienen.
Ihmetelty likaisia vaatteita, joiden piti mennä pyykkikoriin, mutta ihan itse ovat ryömineet sängyn alle. 
Tällä hetkellä yhdestä huoneesta kuuluu iltasadun ääni, toisissa on hiljaista.
Olisiko nyt aika ottaa kuppi teetä, hetkeksi uppoutua nettimaailmaan ja samalla neuloa uusi rivi sukanvartta. 

Lasten iltarutiinien sujumiseksi on kokeilut monenlaisia kannustimia.  
Nyt on käytössä rastilista, jossa tienatuilla rasteilla saa omaa tietokoneaikaa. Iltarastin saa kun on tehnyt tietyt perusjutut iltapalasta nukkumaan menoon asti.
Toiselle rastit ja palkkiot toimii ja toiselle ei.
Tavanomaisuus ja ennakoitavuus ovat kuitenkn ne jutut, jotka pitävät kotirauhan koossa.

Joskus on kuitenkin mukava yllättää. Pieniä yllätyksiä he hyvin sietävät, etenkin herkullisia ylläreitä. Tämä oli niin hyvää, että haluan ohjeen heti muistiin.
Tänään vaihdettiin tuttu iltapuuro ihanaan feta-kasvispiirakkaan. Ohjeen on netistä  Ilta-sanomien sivulta, vain vähän muokattuna jääkaapin tarjontaan sopivaksi.
Teimme kaksinkertaisen satsin. Toinen piirakka illaksi omille ja toinen huomiselle vieraalle.   

Ainekset

Pohja:
2 dl
vehnäjauhoja
1 dl
kaurahiutaleita
1 tl
leivinjauhetta
100 g
voita
n.1/2 dl
maitoa tai vettä
Täyte:
250 g
kirsikkatomaatteja
200 g
fetajuustoa
  10 cm         purjoa
    2               munaa
200 g
maustamatonta tuorejuustoa
2 dl
kermaviiliä
mustapippuria
koristeluun yrttejä

Valmistusohjeet

  1. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Sekoita sormin joukkoon pehmeä rasva. Lisää kylmä vesi tai maito ja sekoita taikina tasaiseksi. 

    Painele taikina piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille. Paista piiraspohjaa 225 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
  2. Paloittele tomaatit, purjo ja fetajuusto. Levitä piirakkapohjalle suurin osa paloitelluista raaka-aineista.

    Vatkaa munat, tuorejuusto, kermaviili ja pippuri kulhossa. Kaada seos täytteen päälle. Lisää pinnalle loput täytteen ainekset.
  3. Paista piirakkaa 225 asteessa 20-30 minuuttia. Koristele tuoreella basilikalla.


Hyvä piirakka, parempi uni.
Vai kuinka se lausuma meni?
Syödään taas huomenna puurot.
           

tiistai 13. helmikuuta 2018

Liukasta laskiaista


Talvi näyttää nyt kauneimmat kasvonsa. Laskiaista on laskettu ja ulkoilmasta nautiskeltu.
Tänä talvena on lunta saatu niin paljon, että pellon laitaan on noussut kunnon mäki. Tasamaalla kasvaneille traktorilla kasaan ajettu lumi vastaa keskivertoa hiihtokeskusta, ainakin laskijoiden äänestä päätellen. Lapset todella osaavat ottaa lumesta ja kasasta ilon irti.
Hansukin,vaikka varovainen onkin, on uskaltautunut mäkeen. Kädestä autettuna ja takaa tuupattuna pääsee mäen päälle ja taitavasti houkuteltuna uskaltautuu liukurin kyytiin.

Jännittää ja hirvittää, mutta hauskaakin on.


Kyllä Hansu kelkkamiehiä on, vaikka laskeminen oli kans hauskaa. Kaikilla meille tekee hyvää koetella omia rajojamme, kunhan se pysyy kohtuudessa. Hansulle se on muutama mäki talvessa.


Laskiaisena Pulla on tietysti arvossaan. Ei ole mitään järkeä ulkoilla, ellei sen jälkeen saa pullaa.
Ensin taikina


Seuraavaksi taikinalle on saatava pullan muoto.

Ihan se pullalta näyttää ja kermavaahto vadelmahillolla varmistaa hyvän sulavuuden. 

Nyt olisi kaikkien aika nauttia lumesta, oli sitten lapsi tai poni.
Menkää mäkeen, vielä ennättää!






sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Pakastimeen pahan päivän varaa


Ihan tavallinen arki on palannut. Sairastelevat ovat parantuneet ja karanneet sylistä kuka minnekkin. Keskiverto perheessäkin sairaudet vaativat erityisjärjestelyjä, niin erityisten perheissä järjestelyjä on tuplasti enemmän. Tavislapset kuumeilevat, saavat lääkettä ja hoivaa ja sitten paranevat. Pienen Pojan tai Onnelin sairastuessa kysymys on yksikertaisesti elämästä.
Koska nämä lapset ovat tulleet perheeseemme valmiina, vastuu heistä on erillaista. Vastuu ei vaan itselle, myös lapsen biologille vanhemmille ja viranomaisille. Tietyt asiat tekisin omien kohdalla toisin, koska koen niin olevan oikein. Sijoitettujen lasten kanssa tehdään kuten viranomaiset sanoo. Kummasakin tapauksessa, tuli mitä tuli, vastuu on meidän, hoitavien vahempien.

Tavallisuus on palanut ja on aika ottaa hiukan "omaa aikaa". Normaalien asioiden tekeminen ilman suurempaa ressiä käy hyvästä terapiasta.
Ensimmäiseksi pyörittelin pinon lihapullia. Hirvenjauhelihaa, paljon voissa kuullotettua sipulia, valkosipulia ja smetanaa. Voiko tuosta tulla muuta kuin hyvää?
Lihapullien teko on epäkiitollista hommaa silloin, kun tarkoitus on saada jotain pakkaseen. Jokainen, joka pöydälle itse ylettyy nappaa ohimennessään pelliltä maistiaisen ja palatessa toisen. 



Kaikista yksinkertaisin ja helpoin ruoka on tietysti sellainen, joka padassa itsekseen kypsyy. Palapaistin sekaan paljon juureksia, muutama sipuli, valkosipulia ja kourallinen kuivattua timjamia. Suolat ja pippurit joukoon sekä muutama laakerinlehti.
Kolmisen tuntia omissa oloissaan jossain sivupöydällä ja valmista tuli. Kun telkee padasta riittävän vahvaa, voi sen sitten sulatellessa vedellä mieleisekseen laimentaa.  
Tästä riitti lauantain lounaan lisäksi muutama satsi pakastimeen.



Kolmas hyvä pahanpäivänvara on keitto. Perunanviljelijöinä teemme yleensä perunallisia keittoja, mutta pakastamista en ole kokeillut. 
Jostain blogista löysin kauniin keltaisen broilerkeiton.
Vähän varauksella sitä perheelle tarjoilin, mutta turhaan. Se oli keitto kaikkien mieleen, kuten blogissa luvattiinkin.
Kuvan otin, mutta harmiksen hukkasin ohjeen. Tein sen mitä nettimaailmassa ei koskaan saisi tehdä. 
"Kyllä minä muistan mistä tämän löytyy."
No, muistinko ja löysikö? En, mutta etsintä jatkuu....

Näitä kaveruksia ei turhat murheet vaivaa.
Vaan mikä on ollessa, kun uuni on lämmin, napusia kupissa ja yhdeksän henkeä.





maanantai 5. helmikuuta 2018

Pikkuiseni sairastaa


Samalla hetkellä kun huomaa jonkun lapsista sairastuneen muuttuu elämisen tärkeysjärjestys. Jos potilaita tulee useampia ja tautitila kestää kauan on lopulta systeemit sekaisin ja koko huusholli mullinmallin.
Nyt täällä vähän näyttää sellaiselta.
Kun muutama lapsukainen on jo parantunut ja omastani olen suunnilleen selvinnyt, oli lähdettävä viemään yhtä pienoista lääkäriin. 
Ensin ajoimme taksilla paikalliseen terveyskeskukseen. Lääkäri, ihan pätevän oloinen, otti crp:n ja lähetti vakavan kuulosen diaknoosin kanssa keskussairaalaan. Siellä lapsosen tutki toinen tohtori, jonka lopputulema oli aivan eri kuin ensimmäisen.
Nyt toivotaan, että suuren sairaalan lääkäri, se jälkimmäinen, on oikeassa. Sillä jos ei ole, niin hoidetaan väärää tautia.
Hukka sellaiset hommat perii, sen minäkin lääketieteestä ymmärrän.

On tällä tarinalla opetuskin. Sellainen, että on olemassa viisikymppisiä, jotka eivät ymmärrä kuinka "pahan päivän varalle" varaudutaan. 
Kotoa on aina löydyttävä vierasvaran ja laiskan päivän varan lisäksi pahan päivän varaa. Jotain helppoa, joka autta unohtamaan sen pahan.

Toinen, tärkeämpi asia kuin ruoka on lasten lääkkeet ja hoidolliset jutut. Jos elämän ylläpitohommat on ainoastaan  yhden ihmisen hallussa katastrooffi on valmiiksi pedattu.
Katastrooffi on ehkä turhaa dramatisointia, mutta yli kymmenen eri lääkeen annostelu voi laukaista keskivaikean masennuksen. Lääkkeiden kanssa käsi ei saa täristä eikä ajatus harhailla.
Tämä on helposti hoidettava asia. Ruutupaperille yksinkertainen ja selkeä lääkelista kaapinoveen. Perusjuttu.


Kolmas asia, joka erityisten kanssa on tärkeää on sanat.
Miten kerron, niin että ymmärtävät?
Ettei tule turhia pelkoja, jotka vain lisäävät pahaa oloa. 

Kuvahaun tulos haulle lapsi sairastaa


Nyt Pikkuiseni on kotona. Hoidettava hän on ja vielä kovin kipeä.
Toivottavasti oikean lääkärin oikeaan diaknoosiin antamat lääkkeet ovat juuri oikeat ja tauti on pian ohi.



perjantai 2. helmikuuta 2018

Tammikuun talviuni


Tammikuu oli ja meni. Olisiko nyt heräämisen aika?
Ennen joulua tuli talvi ja sitä on riittänyt muutamia vesipäiviä lukuunottamatta. Monen puolitalven jälkeen lumitalvi tuntuu erityisen ihanalta. Meillä on saatu sopivasti sekä lunta että pakkasta.  
Peruspessimistinä kuitenkin ajattelen, ettei tämä kauaa voi kestää.
Tulee kiire, että kerkeää tarpeeksi nautiskella.


Hertta pohjolan kasvattina ei lunta ja pyryä pelkää.


Siellä se menee kuono huurussa. Ihaileekohan se nukkuvaa suota vai kuulee jotain mitä vain koirat kuulevat.

Blogiharrastus on myös vetänyt henkeä ja nukkunut tammikuiset talviunet.
Jostain aivojen sopukasta nousi aikuismainen järjenääni, joka kyseenalaisti vanhan ihmisen harrastuksen ja julkisen kirjoittamisen.
Järjestä viis, kunhan on hauskaa ja ajatukset näpertelevät hetken omiaan.

Tammikuun mietin.
Eppu Nuotin elämän viisauden kannustamana päätin järkeä käyttää muuhun.
"Haudassa kerkeää hävetä."



Hansun tammikuu


Hei vaan kaikille!
En olekkaan pitkään aikaan kirjoittanut, mutta nyt asiaan tulee muutos. Kirjoittaminen katsokaas, se on uudenvuodenlupaukseni.
Ajattelin, että minunkin on tehtävä jotain leipäni eteen.
Toisaalta ei tässä leivän kanssa mitään hätää ole. Tammikuu oli siitä erityinen kuukausi, että nyt asiakirjan kohtaan "arvo tai ammatti" merkitään eläkeläinen.
Kuusitoistavuotias, josta on muuhun kuin työelämään on oikeutettu eläkkeeseen. Se on sellaista omaa rahaa, jota voin itse käyttää. Siis silloin, kun äiti antaa luvan.

Meillä kotona taas sairastetaan. Ei muuta kuin tavallista talviflunssaa, mutta riesa se on sekin. Tänään oli tarkoitus mennä viikonlopuksi kavereiden kanssa Kamu-Tuvalle viettämään nuorisoelämää, mutta minulle tuli tauti. Sininen lomakassi oli jo pakattu ja siitä tiesin, että pääsen muutamaksi yöksi pois kotoa. Laitoin kassin tarkasti ulko-oven eteen odottamaan. Turhaan. Arvatkaa vaan harmittiko? Piti jäädä kotiin ja vaatteet laitettiin takaisin kaappiin?

Meille, jotka emme itse pysty lomailemaan ja olemaan vapaa-ajalla kavereiden kanssa yhteiskunnan tarjoama Kaumu-Tupa on tärkeä.
Äidin mielestä minunkin täytyy oppia olemaan pois kotoa ihan vieraiden ihmisten kanssa. Poissaoloakin pitää kuulemma harjoitella. Äiti ei tiedä, ettei siellä mitään vieraita ihmisiä ole, vaan koulusta tuttuja melkein kaikki. 
Virallisesti nämä ovat omaishoidon vapaita äidille.
Tuota en usko. Se on juuri toisinpäin. Teinit tarvitsevat lepoa vanhemmistaan oli diaknoosi mikä hyvänsä.


Olen ajatellut, että eläkeläiselle sopii hyvin tällaiset kevyemmät hommat, kuten ponin liikuttaminen.    


Mukavaa talven jatkoa teillekkin!