lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannuksena


Kevät säät ovat olleet vähintäänkin omituiset. Peltojen sulaminen ja muokkauskuntoon kuivuminen on kestänyt tosi kauan.

Peltomitoissa viljely ei ole koskaan suurta ollut, vaikka joinakin menneinä kesäiltoina on siltä saattanut tuntua. Sitä mukaa kun vanhuus saapuu ja voimat uupuu vihannesten viljelyala pienenee. 
Tänä vuonna porkkanaa on enää kaksi harsollista. Jos kesä kasvattaa, siitä riittää nakerrettavaa omien lisäksi myös naapureille.
Viimme yönä, sateiden välissä, saatiin harsot porkkapenkkien päälle. Uhkaavia pilviä kulki yli, mutta sateelta onneksi säästyttiin. Kovalla tuulella tai sateessa isojen harsojen käsittely on mahdotonta ja jopa vaarallista.

Nyt ei pääse kempit ja kärpäset kiusaamaan.



Lanttujen päälle tulee tiheäsilmäinen verkko hidastamaan tuholaisten hyökkäyksiä. Verkon alta pääsee liika lämpö pois, niin lantut jaksaa pullistua. Ne kun ei viihdy liian kuumassa.

Vekon laitto on siinä alullaan ja työkalu odottaa tekijää.




Lanttupeltoa kiertävän puskikon takana on joki.
Portti hetkeksi toiseen maailmaan.



keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

"Et sä oo mun oikee äiti"





Tällaista keskustelua meillä käydään usein. Kuka on oikea äiti ja oikea isä? "Me ei enää isona olla sun rakkaita, koska sä hylkäät meidät. Sä oot vaan hoitajaäiti." Pieni poika ampuu kovilla.
On ikävä ja ahdistaa.
Biologinen äiti on rakas ja täynnä mukavia muistoja, mutta poissa. Juuri nyt pois lasten tavallisesta arjesta. Kuinka pieni poika voisi ymmärtää, kun kuitenkin rakastaa niin kovasti? Vilpittömästi ja anteeksi antaen. 



Luulempa, että samanlaista keskustelua käydään jossain vaiheessa kaikissa muissakin perheissä, joissa äiti ei ole syntymä äiti. Tai isä on tullut perheeseen vasta lapsen jälkeen.


Pieni poika antaisi mitä vaan saadakseen takaisin "normaalin perheen." Unohtaisi ja antaisi kaiken anteeksi. En minä tiedä onko pojalla muuta anteeksi annettavaa kuin se, että hän kenen pitäisi olla ei ole.
Aikuisilla on vain aikuisten vastaukset, jotka jättää enempi kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Pieni poika tarvitsee tiedon, että oikea äiti on turvassa ja äidillä on hyvä olla.
Pojan tärkeimpään kysymykseen vain äiti voi antaa vastauksen.
"Saanko olla?"
"Saanko pysyä ja kiintyä?"
"Saanko rakastaa näitä samalla lailla kuin rakastan sinua?"


  



maanantai 19. kesäkuuta 2017

Herkullista kesälomaa


Kaksi ensimmäistä kesälomaviikkoa on jo eletty. Ihan uskomatonta kuinka nopeasti aika kuluu. Loma-arki on alkanut hulinalla ja kaksin käsin on arkirutiineissa roikuttava kiinni. Illat venyvät helposti yöhön, jonka seuraavana päivänä saa tuta.
Onneli ja uusi Pikkuinen vaativat ja vahtivat, että asiat tehdään edes suunnilleen ajallaan. Rutiit ovat rakkautta, kesälläkin. 

Viimme viikoa rytmitti kaksosten uimakoulu.
Neljän tunnin uintireissun jälkeen uimarit olivat paljon väsyneempiä kuin kuunaan tavallisen koulupäivän jälkeen. Kiitos pienelle kunnallemme, joka vuosittain järjestää uimakoulun ja sinne yhteiskujetukset, lähes ilmaiseksi. Kunnalta pieni teko ja kustannus, mutta merkittävä lapsellisille.

Muutamasta ihanasta hellepäivästä on yritetty ottaa kaikki irti. Sen minkä kotipihalla voi.
Hellettä helpottaa uimisen lisäksi jäiset herkut. Jäätelö on aina ollut suosikkini sen kätevyyden ja edullisuuden takia. Paketti paloiksi ja vähän jotain ekstraa päälle. Hetkessä valmistuu monta houkuttelevaa jäätelöannosta.

Jäätelökone on unohtunut kaapinperälle. Vai onkohan joku ennakkoperintönä sen jo mukaansa ottanut? Uutena sitä tuli jonkin verran käytettyä, mutta meitä oli liian monta sen pienelle kipolle.
Ilman konettakin saa tehtyä monenlaisia herkkuja.
Helpointa on pyöräyttää mustikka-banaanismoothieta muotteihin ja laittaa hetkeksi pakkaseen. Yhtään ei kaipaa lisättyä sokeria. Ongelmaksi tässä tulee se, kuinka saa lapset viihtymään ja odottamaan jäätelön jäätymistä. 
Neiti Maistaja jaksoi odottaa ja näyttää hyvin tyytyväiseltä.   



Toinen nopea ja yksinkertainen herkku.
Jäinen banaani ja jäiset vadelmat kerman kanssa blenderiin. Surautus ja hiukan suklaarouhetta joukkoon. Muutama tunti pakastimessa ja herkuttelu voi alkaa. 




Sitä on Herttakin ollut herkuttelemassa?



lauantai 17. kesäkuuta 2017


Kevätsatoa


 Heti keväästä olisi monenlaista talteen otettavaa. Karpalot ja korvasienet vaativat lähtemistä, mutta kyllä kotipihastakin kerättävää löytyy.
Silloin kun koivut alkavat silmujaan paisutella on oikea aika kerätä mahlaa pakastimeen. Jostain luin, että täysikasvuinen koivu kestää kolmen litran malavarkauden, vaikka joka vuosi. Tiedä sitten pitääkö tuo paikkaansa. Mahla on erinomaista hoitoa vatsalle ja sopii vauvasta vaariin.
Tänä keväänä mahla kulki tavallista heikommin. Olisiko yllättävillä lumisateilla osuutta asiaan?

Aiheeseen liittyvä kuva



Toinen sato saatiin kuusenkerkistä eli vuosikasvaimista. Kuivattuna tai siirapiksi keitettynä se on mainiota lääkettä yskään. Ruuanlaitossa olen käyttänyt kerkkiä lohen ja riistan maustamiseen. Siihen vaan uuniin menevän ruuan päälle antamaan metsän tuoksua ja mukavaa makua.
Kerkät on niin söpöjäkin, ettei niitä malta olla hypistelemättä.


Aiheeseen liittyvä kuva



Seuraavaksi kerätään nokkosia. Ihan kotipihasta löytyy niin paljon kun jaksaa ja viitsii kerätä. Lapsille nokkonen kelpaa lettuina ja pinaattikeiton jatkeena. Sämpylät on haasteellisia. Pienet vihreät pisteet analysoidaan homeeksi ja syöminen jää siihen. Selitykset on turhia.



Maire on keräilijän paras kaveri, oikea hortoilukoira. 


Blogilomalla

 

Blogi piti tuumaustauon.
Se oli järjen ääni joka kirjoitusrauhaani häiritsi? Se käski katsoa ympärilleen ja sitte peiliin. Vaati selvittämään mitä ja miksi. Mitä tämä palvelee ja miksi pöytälaatikkobloggaus ei riitä?

  Ensinnäkin yli viisikymppisen melko tylsän mummuihmisen julkinen kirjoittelu on vähän arveluttavaa. Noloakin.

Blogia tehdessä pitäisi olla aihe, fokus, jonka ympärille blogi tyylikkäästi rakentuu. Sanoilla ja kuvilla maalataan muistiin ja muistoiksi tunnelmat, jotka on sillä hetkellä tuntuvat tärkeiltä. Se on helppoa hänelle kenen sydämmessä sykkii intohimo. Se ei kyseenalaista asian tärkeyttä, eikä katsele sitä toisten silmin.
Siitä syntyy huippua.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan blogipostausten tekeminen on rentouttavaa aivoaskartelua ja ajatusten järjestämistä. Irtiotto tiskipöydästä ja arvokasta Omaa Aikaa.
Se riittäköön syyksi ja selitykseksi, itselleni.
Se siitä.
Suosittelen myös teille!








 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kevättä tekee



Lunta sataa ja joutsenet lentää väärään suuntaan.
Pihanurmikko kaipa haravaa, pensaat leikkaajaa ja tuvan nurkkaan unohtunut akka aurinkoa.

Ensimmäinen tunnistettava kevätoire on Viljeliä, joka katselee puita sillä silmällä. Tiirailee, kallistelee ja vähän oksia ravistelee. Sahan ja saksimisen kohteena on ensin omenapuut.

Terijoen salava on jo pari kesää ojennellut oksiaan terassin katolle. Se tietää kattoremonttia, jos asialle ei mitään tee. Tuokin puu oli kolmekymmentä vuotta sitten pieni oksaparka, jonka koira ensitöikseen järsi. Siksi se kasvoi noin, vähän komeammaksi ja vahvemmaksi kuin yksirunkoiset toverinsa.


Tämä on
 vasta alkua, mutta lupaavalta näyttää.


Nyt meillä on uusi pyöräteline, lapset sanoi. Kaikki ekologisuus on hyväksi luomutilan imagolle, mutta ei ehkä polkupyörille.
  



Lapset sen tietää, säästä kannata olla liikaa huolissaan.
Saippuakuplia kevään kunniaksi.
     




lauantai 15. huhtikuuta 2017

Viimeinen vauva


Kovasti on elämä ollut touhukasta ja tapahtumarikasta. Ensin parin viikon palaveriputki ja sitten vajaa viikko yksinhuoltajuutta.
Puoliso käväisi isojen lastensa kanssa katsomassa Italian kevättä ja sen ajan leikin yksinhuoltajaa. Todellakin vain leikin, koska kaikki oli valmisteltu niin hyvin, ettei minun tarvinut kuin saada lapset ruokittua ja illalla sänkyihinsä.

Kuuluu meille muutakin mukavaa.
Torstaina saimme perheeseen uuden pienen poikasen, erityinen hänkin. Hän olkoon blogi-nimeltään Pikkuinen. Laitoksen säntilliseen elämään tottuneelle muutto keskelle perhehäslinkiä on varmasti melkoinen shokki. Yllättävän hyvin nämä pari päivää on menneet, jotta eiköhän tämä tästä ala sujua.



On se vaan ihanan pieni mies.