lauantai 21. marraskuuta 2015

MIKSI KIRJOITAN ?


Elämässä tapahtuu kaiken aikaa. Aikaa ja unohdus ottavat niistä osansa, mutta etteivät kaikkea veisi on oiket asiat ja tunnelmat laitettava muistiin. Itselle iloksi ja lapsille naurun aiheeksi.


Tätä kotia pyörittää viisi erillailla erityisen erinomaista lasta. Diaknoosivalikoima on laaja, aina syvästä kehitysvammaisuudesta kiintymyssuhdehäiriöön. Me vanhemmat ja lukiota käyvä isoveli yritämme pyöriä mukana ja samalla pyörittää myös samassa pihassa asuvan mummun arkea.
Olemma hiukan pyörällä.

Aivan uusia asioita tulee eteen, mutta niin sitä vaan oppii kun tahtoo. Peg-nappi ja avannepussit on niitä haasteellisimpia käsitöitä. 
Ikuisia oppimisen paikkoja ovat mielen sokkelot ja tunteiden solmut. Niiden kanssa on laitettava itsensä kokonaan peliin ja ajateltava lasta, joka yrittää kertoa ihan muuta kuin miltä sillä hetkellä näyttää.

Lasten kanssa luoviminen ja hyvää lopputulokseen pääseminen on joka päivä yhtä haastavaa. Erityislasten kanssa on koko ajan etsittävä uusia apukeinoja ja sovellettava ideoita hyvän arjen löytämiseksi rutiineista luopumatta.

Tärkein on kuitenkin minä itse, puoliso ja parisuhde, joita ei saisi minkään kiireen edessä unohtaa. Jokaisella meillä on omat tapamme kerätä henkisiä ja fyysisiä voimia.
Blogin kirjoittaminen on yksi tapa.

Toinen on tässä...





Kolmas on näin yksinkertainen....

                                                                   




.