tiistai 31. toukokuuta 2016

RUISLEIPÄÄ


Ruisleipä, se meidän jokapäiväinen leipämme.
Yhden makuun jälkiuunia, toiselle tavallisia paloja, limppua tai reijällistä. Joko runsailla päällisillä tai ihan ilman. Huono hampaiselle Hansu-herralle kelpaa vain pehmeäntuore ruisleipä.

Nuorena äitinä nautin suunnattomasti oikeaan juureen tehtävän leivän leipomisesta. Siinä sai olla osana pitkää sukupolvien ketjua, emäntiä ja äitejä ikiaikaisen arjen ytimessä..
Ei ole kauaa, kun yksi vanhimmista lapsistamme muisteli lapsuutensa leiväntekoa. Tein reikäleipiä, en siksi että jotenkin enempi pitäisin niistä, vaan siksi kun niissä on reikä. Pienet reijät paistetiin uunun etuosassa ja syötiin heti. Voi suli kuuman leipäsen päällä ja valui pitkin käsiä, mutta kuumana se oli parasta.


Nyt teimme modernisti pikaruisleipäa. Hyvää oli sekin ja kuuma voi sotki sormet.
Kuvaaminen oli hankalaa, kun leipurit ei pysyneet yhtään paikoillaan