sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

KUVIEN KANSSA 


Kommunikointi on yksi arkielämämme suuri pulma.
Muutamalla lapsella on puheentuottamisen vaikeus, tai he eivät puhu ensinkään. Muutamalla lapsella on juuri päinvastoin. Ylitarjontaa sanoissa ja puhumisen paljoudessa, silti taidot käsitellä sanoja ei vastaa ikätasoa.
Joidenkin lasten on vaikea hahmottaa asioita ja luoda niille järjestyksiä.

Kuvien kokeilu ja asioiden visuaalisointi on ikuista opettelua.

Lomalla päivän kulkua ohjataan vähemmän kuin kouluaikana. Kuvista hyötyvät nekin lapset, jotka pärjäisivät pelkillä sanoilla.
Huonopuoli kuvien käytössä on sitovuus. Kuva on kuin annettu lupaus. Jos tänään on ostoskärryn kuva, niin kauppan on päästävä oli tilanne mikä hyvänsä. Siinä ei paljon selittelyt auta.

Viikkotaulun alapuolella on kuvasarja aamua ja iltaa helpottamaan.
Tiuhti on todella aamuhidas ja huono käynnistymään. Hän sai laittaa aamun kuvat. Illan laittoi Viuhti, jolle rauhoittuminen ja nukkumaan meno on haastavaa.
  






               Ponien hoitoa helpottamaan yksi Isoista

               taiteili tallipäivän.