sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Poniterapiaa



Ensimmäinen poni muutti meille pitkän taivuttelun tuloksena Hevostytön ollessa vasta yhdeksänvuotias. Nyt ajateltuna, liian pieni ottamaan hevosesta vastuuta, mutta silloin se tuntui sopivalta. Viimeinen vastuu oli toki vanhemmilla, mutta perushoidosta huolehti Tyttö ja sisaret. Siitä lähtien, yhtä vuoden taukoa lukuunottamatta, ponit ja yksi hevonen ovat olleet osa elämäämme. 

Mikä se on, joka tekee hevosesta niin sydämmeen menevän?
Niiden voima, viisaus ja vapaus on yhdistelmä, jonka muuttuminen ihmisen ja eläimen väliseksi luottamukseski on ihmeellistä.
Hevosen lämpöön on helppo hurahtaa.


Tyttö ja ensimmäinen poni 

Olemme harrastaneet sosioped...kotiversiona. Oikea sosiopedagoginen hevostoiminta on terapiamuoto, joka on tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille. Ohjatusti toisesta huoltapitämällä oppii huolehtimaan myös itsestään.
Minun mielestä niitä parhaita terapioita lapselle, jonka tunteet on lukossa ja käsitys itsestä epäselvä.   
Meillä olleista lapsista kaikki jotka hevosen selkään edes jotenkin kykenevät, on sinne nostettu. Yksin tai avustajan kanssa.
Adhd lapset ovat meidät täysin mykistäneet. Vierestä katsottuna näyttää kuin nämä lapset olisi oikeasti tarkoitettu ratsastamaan vapailla preerioilla eikä peruskoulun penkeille?
He ovat kuin luodut hevosen selkään. 



Karkki poni on asunut meillä reilun vuoden. Alussa se kokeili millaista olisi olla pomo. Uusi paikka ja murkkuikä samaa aikaa ei ole hevosellekkaan helppo. Nyt Karkki on kiltti ja valmis oppimaan uusia asioita.
Pieni poika, joka pelkää pettymyksiä saa poniin luottauksen. Ponin, joka sekään ei vielä edellisenä kesänä luottanut meihin kehenkään.

Ratsastaminen on kaikille hyväksi. Hevosen saa toimimaan vain oikeilla, hevosen osaamilla pyynnöillä. Siinä on pakko olla pomo, kuitenkin kunnioittaen isoa ja vahvaa eläintä.





Vielä vähän jännittää, mutta ratsastuksen päätteeksi kaverista loistaa onnistumisen riemu.
Olisko hän vähän kasvanutkin?



Kaipu-poni lapsenvahtina, joskus monta vuotta sitten.


torstai 28. heinäkuuta 2016

Viikonlopun  ruokavihje


Olenkohan ihan ikivanha kun muista tällaisen radio-ohjelman, ainakin sen nimen.
Kuuden viikon kauppa-autoilun jälkeen oikeassa ruokakaupassa shoppailu tuntui ihan kivalta.
Kymmenen metrin juustohyllystä ihan itse valitsin sen saman paketin, minkä aina kauppa-autostakin otan. Vihanneksia ja hedelmiä keräsin kärryn pohjan täyteen.  Lihan ja kalan otin palveltuna tiskiltä.
"Ja vielä tämä," huokasi kassahenkilö, kun viimmeisen purnukan kassasta piippasi. Seitsemän kassia raahasin autoon.

Joko pitää huolestua?
Kaiken mitä ilman en tule toimeen tuodaan kerran viikossa autolla pihaan.
Eikö sen pitäisi riittää?
En nyt millään hyväksy sitä, että pitkästä aikaa pelkkä kaupassa käynti ja tavallisten jääkaappi asioiden ostaminen tuottaa iloa. Se nyt ainakin on noloa.
Ostoskärryihin on lisätty jotain riippuvuuttaa lisävää ainetta, niin sen täytyy olla. (No ei vais)

Kotona puoliso osallistui auton tyhjennykseen ja tuumasi, että taisit käydä merta edempänä. Naapurikaupunkiin menin kun sopivasti pääsin. Tuli suuren maailman tuntua ja pienen pään tuuletusta.

Naapurikaupungin eräässä kaupassa on hyvin kirkasääninen kassaneiti. Varmasti mukava ihminen, mutta silti välttelen hänen kassaansa. Hän kantavalla kauniilla sopraanollaan kajauttaa: "Kolmesataakuusikymmentäkaksih euroahh."


Viikonlopuksi on tulossa lapsosia. Laskeskelin ruokaa tarvittavan kuudelletoista. En tosin tiedä kuinka kauan ovat, mutta tästä syödään niin kauan kuin riittää. Yksi tulijoista on viljaton ja kolme kasvissyöjää.
Hups, yksi on vasta imeväinen. Hänetkin laskin vahingossa lihansyöjiin.



Olisko tälläinen menu sopiva?
  -taimenta uunissa
   pinaattimuhennosta ja uusia perunoita
  -naudnjauhelihasta pihvejä
   kukka-ja parsakaalista sekä sipulista gratiini
   uusia perunoita
  -juustolla vuoratut broilerinfileet uunissa sekä kasvispihvejä     
   kaura-riisiä
  -tortillaan värkit
  -grillattavaa, jos sää sallii.
  -lomapojalle varasin jugurttia, joka pysyy lusikassa
  -dipattavaakin vähän mietin
  -ja smootieta menee litratolkulla

Viikonloppu aamuina lapset saa muroja ja kaakaota. Siitä ei hyvää seuraa, jos ne ostoskorista unohtuu.

Ihan tavallista kotiruokaa ja melko nopeasti. Pihan pensasmarjat kypsyvät vauhdilla ja salaa suunnittelin käyttäväni lapsirikkaan viikonlopun marjojen keruuseen.
Enkä muutenkaan mikään ravintoLoitsija ole, en ensinkän. Toki haluaisin olla syntymätaitava ja iloiten seistä hellan ääressä. Ruokalistoilla ja tällä muulla säätämisellä yritän saada itsestäni edes jonkinlaista emännöitsijää esiin.

   
     

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Viimmeinen lomapäivä


Hupaisia tälläiset "lomat". Viidestä lapsesta yksi on poissa, jäljelle jää neljä. Arki on sitä samaa ja kuitenkin erillaista. Yhdenkin poissaolon huomaa ja usein ajatuksissa käväisen hänen luonaan. 

Onneli on meillä perhehoidossa. Se tarkoittaa uuden perheenjäsenen saamista puhelinsoiton, neuvottelujen ja tutustumisen kautta. Omat biologiset vanhemmat ja muut lähi-ihmiset pysyvät hoidettavan elämässä mukana, vain koti muuttuu ja välittäviä ihmisiä tulee lisää.
Hoidosta tehdään toimeksiantosopimus kunnan tai kuntayhtymän kanssa. Hoitaja saa palkkion, kulukorvauksen ja lomapäivät. Yhteiskunta saa säästöjä.
Tämä ei ole työ, vaan elämäntapa, josta maksetaan korvaus. Meille hyvin sopivaa tapa elää.
Juuri tällaisen loman vietimme.


Päivittäisen lomapostaustulvan tarkoitus oli muistuttaa asioista, joiden tekeminen Onnelin kanssa on hankalaa. Lista oli pitkä ja yhtä pitkä se taitaa olla edelleen. Onneksi mistään listoista tietämättömät Isot Lapset olivat vaunuretkemme aikana ahkeria ja tekivät paljon tarpeellista. Esimerkiksi mattojen pesu ja mummilan siivous olivat hommia, joita murehdin. Ne on nyt tehty ja paljon muuta. 
Kiitos siitä heille! (tuskin ne tätä lukee)
Mukava tulla kotiin kun tekemättömistä on poissa ollessa tullut tehtyjä. Kuin velat olisi muuttuneet saataviksi.  
   
Puskaparatiisi :)



sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Entä jos hän ei kestäkkään matkaa. 


Ei edes tätä pientä reissua. Turvattomuus ja elämän epäjärjestys vie ajatukset mukanaan, eikä mistään saa otetta. Ahdistus kulkee hänen mukana kuin varjo. Aina sitä ei näe, mutta unohtamaankaan ei pysty.

Autossa istuminen vaatii voimia. Reilu tunti ajoa ja sitten taukojumppaa.

Huomiota ja hoivaa.
Syömistä. Ruoka tuo turvan ja varmuuden. Mistä ja mihin? Sitä en tiedä. Tuskin hän itsekkään tietää, mutta syöminen helpottaa.

"Hei, täällä Anna. Mitä sää teet?"  "Hei, täällä Elsa, Syön puuroo."  "Nii määki syön."
Tähänkin pikkureissuun mahtui pieniä iloisia asioita, joista voi onnellisia muistoja rakentaa. Uimista, eväitä levähdyspaikoilla, toinenkin jätski samana päivänä. Pieniä suuria asioita.




Vaikka välillä on takkuista, ei saa antaa periksi. Pieniä haasteita pienin askelin. Vähitellen pikkureissut kasvavat ja koko maailma odottaa valloittajaa. Silloin nämäkkin taistelut ovat muuttuneet vahvuudeksi ja voittajan hymyksi.


Ei ole kotijoukot sillä aikaa laiskotelleet.


torstai 21. heinäkuuta 2016

4. Lähdettäiskö reissuun


Pikkuiseen reissuun vain. Tämä on juuri sitä, mitä voisimme harrastaa Onnelin lomaillessa. Ei suurta eikä ihmeelistä, mutta hyviä muistoja lisäävää.

Ennen lähtöä, ihan ensimmäisenä, on huolehdittava kotiin jäävistä. Isot siskot on luvanneet tulla ja ottaa eläinten lisäksi mummun sekä Hansun hoiviinsa. Vähän surettaa jättää Hansu kotiin, vaikka luultavasti hauskempaa täällä siskojen kanssa on. Kun Hansu on mukana mennään kaikki Hansun ehdoilla. Nyt mennään juoksevaisten ehdoilla ja se on vähän erilaista. 
Vaunun pakkaamista helpottaa Lista. Se on syytä kirjoittaa isolla, niin tärkeä se on. Tämä täydellisyyttä hipova Lista on kopsattu "Päällikkö ja pirpanat" blogista. Kiitos Päällikölle. Tiedän, että Lista on laajalti käytössä.




Kaikkea tätä ei parin yön reissuun tarvita. Listaan on kuitenkin hatarapää äidin hyvä nojata. Kaikkea tulee edes ajateltua, vaikka ei mukaan muistettaisikaan ottaa. 
Hommat on vielä vaiheessa. Jännä nähdä miten meidän huomenna käy. Selvitäänkö matkaan.

Ruokkimista ei siti saa unohtaa. Herkulinen naco-vuoka siitä, mitä kaapista löytyi.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

3. päivä

Tämä olikin tuulien päivä.
Nämä tuulet ovat syntyneet kauan sitten siellä minne en pysty näkemään. Voin vain kuvitella asioita ja aikaa taaksepäin. Eivät nämä mitään kesätuulia ole, jotka joutessaan päivänkakkaroita keinuttaa. Näistä kasvaa oikeita myrskyjä, joita mikään ei tunnu hallitsevan. Suuria tuulia, ne eivät tiedä mistä tulevat tai minne ovat matkalla.

Myrskyisinä päiviänä minun tehtävä on jaksaa tukevasti seistä. Ainoastaan seistä ja olla siinä. Jaksettava nojata tuulta vasten ja uskottava pahimmankin puhurin puhjenneen vain tyyntyäkseen.
Ja minä seison ottaakseni lopulta syliin.
"Ei mitään hätää, kaikki on hyvin."



tiistai 19. heinäkuuta 2016

Perhehoitajan 2. lomapäivä


Ihmeen ihanaa oli herätä rauhassa ja muistaa olevansa lomalla. Lapsetkin muistivat lomansa ja nukkuivat myöhään, melkein yhdeksään.

Eilen illalla papereita penkoessa löysin tämän päivän ohjelman. Tiuhdin koulun aloitus terveystarkastus ja sinne kerkeäminen oli ensimmäinen haaste. Vanhemmille oli useampi sivuinen lomake täytettäväksi. Jälleen kyseltiin mitä syötte, kuinka nukutte, käytättekö huumeita, entäs D-vitamiinia?
Kuka sitten auttaa kun ahdistaa ja seinät kaatuu?
Vähän turhautti moinen paperinippu, mutta toisaalta eihän tätäkään tarvitse liian ryppyotsaisesti ottaa. Siinä on hyviä, pohdinnan arvoisia kysymyksiä, vaikka vain itsekseen mietittäväksi.

Tämän lomapäivän erikoinen oli metsäretki lasten kanssa. Onnelilla ei ole maastokelpoista ajoneuvoa, joten hänen kanssaan on tyydyttävä tasaiseen tiehen.
Polut kuivassa kangasmetsässä ovat tavallisille jaloille hyvät kulkea. Hansulle hiukan hankalammat, mutta harjoitus tekee mestareita.  



Eräät nauttivat, kunhan vain saavat mennä lujaa.





Kasvihuonetta ennätin hiukan rapsutella. Viiniköynös yrittää viedä koko tilan ja kunnollisen tuen puutteessa hautaa tomaatit alleen. Köynöksestä vähän ylimääräisiä leikkelin ja yritin pelastaa tomaattiparat. Kumpaakin näyttäisi tulevan ihan mukavasti, jos säät hyvinä pysyy.
Tähän mennessä vain mausteita ja kesäkurpitsaa on valmistunut.
Niin, ja salaattia. Niillä ruokkisi armeijan kaneja.






maanantai 18. heinäkuuta 2016

Perhehoitaja  lomailee


Yksi lapsistamme pääsi kesälomalle ihanan hoitajansa luokse. Minun tehtävänä on nyt viettää lomaa ja kerätä voimia talvea varten.
Eikös se ole niin, että todellinen lomalainen tekee lomallaan kaikki mitä ei arjen kiireessä kerkeä eikä jaksa.
Tahdon viettää täydellisen loman, joten laadin mielessäni To-do-listan.
Aikomukseni on kirjoittaa joka päivä siitä, miten olen listaani lyhentänyt. Tällä keinolla saan jotain näkyvää aikaiseksi, toivottavasti.
Laiskuuteen taipuvaisen on keksittävä keinot.


Päivä 1.  

Ensimmäisen lomapäivän saavutukset ovat vähäiset. Aamulla yhdeksältä veimme Onnelin lomakotiin. Siihen kului loman ensimmäiset viisi tuntia.
Väkirikas ja toimelias viikonloppu oli väsyttänyt meidät kaikki ja tarvitsimme tovin toipumiseen. Myrskynpoikasta oli vähän jokaisella ja paljon aikaa kului silittelyyn ja sylittelyyn. Se on ainoa keino estää pahimmat myrskytuhot.
Itsekkin oikaisin hetkeksi sohvalle ja hyvää teki.

Piti tänään jotain oikeaakin tehdä.
Lasten tärkeitä papereita on säilössä vähän siellä sun täällä. Kasasin ne kaikki samalle pöydälle ja mapittelin talteen omiin  kansioihin.  
Epikriisejä, reseptejä, kuntoutussuunnitelmia, lausuntoja, toimeksiantosopimuksia ja paljon muuta.
Kasasta löytyi myös huominen neuvola-aika, jonka olin kokonaan unohtanut ja ajo-ohje Helsingin sairaalaan, jota ensi kuun lopussa tarvitaan.
Mitähän kaikkea olenkaan hukannut?

  




Ei riitä yksi yö ja yhden yön hermot. Tätä projektia on pakko jatkaa tulevin öinä. Eiköhän se kuitenkin tästä suttaannu. 




Kaikkein vaikein projekti on tässä. Huhtikuun lopulla Kelasta postitettu ja edelleen odottaa otollista hetkeä.
Ei vaan pysty, vaikka järki sanoisi mitä.



lauantai 16. heinäkuuta 2016

                 Sadekautena


Alkoi Suomen viides vuodenaika, nimeltään nihku. Vettä sataa säännöllisen epäsäännöllisesti ja silloinkin kun ei sada, ilmankosteus hellii talven kuivattamia poskia. Kaikkialla on nihkeää. Aurinkovarjot ja muut turhakkeet saa rauhassa palauttaa varastoon. Elokuussa, luulen minä, kun koulut alkaa voimme jälleen nauttia auringosta.

Kauniilla ilmalla lapsoset viihtyvät ulkona. Toisesta ovesta tulevat sisään ja toisesta samantien ulos. Käyvät vain tarkistamassa onko äiti olemassa tai poikkeavat kertomassa mitä toiset tekee. Luultavasti itse ovat juuri tehneet samaa. Tällä tavalla me vanhemmat pysymme hyvin ajantasalla pihan tapahtumista. Jos pitkään on hiljaista eikä kenelläkään ole asiaa, silloin on syytä huolestua.

Kuten arvata saattaa olen surkea sadesää äiti. Nämä lapset eivät kauaa kestä toimettomuutta. Jos ei muuta, niin toisten pikkuinen ärsyttäminen luo säpinää ja purkaa ylimääräisiä virtavarastoja. Viimeistään tähän kohtaa on aikuisen hyvä keretä luovilla ja lasta kehittävillä ideoillaan.

Sadesää on kuin luotu siivoukseen, ainakin aikuisten mielestä. Lapsilla ei tahdo hermot riittää kovin isoon hommaan. On keksittävä muuta.

Hansu auttaa isoa siskoa imuroinnissa

Nopeasti esille pelit ja pensselit. Kaikkea mahdollista mitä voi leikata ja liimata. Askarteluun sopivaa tavaraa ei koskaan voi olla liikaa,sillä luovuus tarvitsee materiaalia.




Jos sade ei vaan ota loppuakseen on turvauduttava konevoimaan.
Se viihdyttää aina ja varmasti.


Hansu pelaa.

Hansulle sopivat pelit on vielä etsinnässä. Tuntuu, että kaikki "sopivat" tarvitsevat avustajan ohjaamaan pelaamista. Sekin on hyvä ja uuden oppimista, mutta tarvitaan myös pelejä oman itsensä viihdyttämiseen. 
Aina ei vain ole mahdollista asettua viereen ohjaamaan.
Onneksi on olemassa Muumit, jos muu ei auta.


Kasvomaalausta
              ....onneksi on olemassa siskot....


Tyytyväisen elämän perusta on tietenkin maukas kieli ja kylläinen mieli.






tiistai 12. heinäkuuta 2016

Retki  pitkospuille


Nyt lomat ovat pieniä piipahduksia ja retkiä fiiliksen mukaan.
Yksi mieluisimmista piipahduspaikoista on läheinen Kauhanevan kansallispuisto. 
Eteläisen Suomen suurin aapasuo on kaunista katseltavaa sille, joka suota rakastaa.



 Kauhalammi heräämässä uuteen kesään


Kauhalampea kiertää neljän ja puolen kilometrin mittainen polku, josta kaksi kilometriä on pitkospuita. Lähelle tulentekopaikkaa pääsee autolla ja isoilla poluilla pystyy kärryjä lykkäämään, kunhan ei ihan pitkospuille yritä.



Erityislasten erityiskuljetus. Kaikki pääsivät perille.


He, jotka haluavat hahmottaa kokonaisuuksia voivat kiivetä lintutorniin suota ihailemaan.
Jos tuolla juostessa ei tasapaino, koordinaatiokyky sekä ruokahalu kehity, niin missä sitten?



Down-poikamme evärtuokio, parasta retkeilyssä
Down-poikamme mielestä retkeilyn paras hetki.

Joutsenet ovat saapuneet





maanantai 11. heinäkuuta 2016

 Lomasia erityislasten kanssa.


Asuntovaunu vanhusta siivoillessa pohdiskelin tämän kesän reissumahdollisuuksia. Ei me mitään karavaanareita olla, kunhan muutaman kesäyön vietämme kotipihaa kauempana. Onnelin kanssa vaunuelämä ei edes onnistu, mutta päiväretkien taukotupana vaunu on kuitenkin luksusta.

Sopivia päiväretkikohteita kohtuullisen läheltä etsiskelen. Esteettömyys ja huoltotilojen toimivuus on onnistuneen päivän edellytys.
Mistähän aloittaisi?
Muumit olisivat Hansun juttu, mutta onko Muumimaailma ekaluokkalaisille liian lapsellinen?
Sopisiko heille huvipuisto paremmin?
Mitä tekisi huvipuistossa toiset lapset? Luultavasti Aini kulkisi päivän kädet korvilla, koska kovat äänet ja ihmisten paljous saisi mielen sekaisin. Hansu ei keinuttavista laitteista tai jännityksestä nauttisi. Hän pitää vakaista pinnoista ja rauhallisesta elämästä.
Onneli kulkee sinne mihin lykkääjä jaksaa lykätä.

"Leikkipuistot", kuten Porilainen Pelle Hermannin-puisto olisi yksi hyvä retkikohde. Siellä oisi jokaisen mahdollista tehdä sitä mihin pystyy ja mistä itse nauttii. Asuntovaununkin saisi parkeerattua riittävän lähelle, eikä sisäänpääsymaksua peritä.

Unohtumattomia tarjoilee myös Suomen suurin kyläkauppa. Vaunun saisi mukaan ja kaikille riittäisi puuhaa. Jos ostosparatiisi ajatuksena tökkii, ei sinne ole pakko mennä. Luultavasti viiden kanssa se ei olisi edes mahdollista. Lastenretkenä kyläkauppa ei olisi ollenkaan hullumpi ajatus, kunhan muistaa tarkistaa mitä siellä juuri silloin tarjoillaan.
Menee ja katsoo hymyilevätkö lapset. Siitä sen tietää mikä hyväksi on.

Tästä etelään on Tampere, josta varmasti löytyy huvipuiston lisäksi paljon paikkoja joihin kannattaa tutustua. Esimerkisi Vapriikissa on tällä hetkellä iso näyttely kivikauden eläimistä. Sen olemme päättäneet nähdä ja sen jälkeen syödä eväät kaupungin parhaassa leikkipuistossa.

Erityislasten kanssa maksullisissa paikoissa käydessä on hyvä muistaa avustajan ilmainen sisäänpääsy. Jokaisessa kohteessa on hiukan omat sääntönsä, mutta aina kannattaa ottaa asia puheeksi.
Löysin todella kattavan postauksen avustaja-asiasta Kasperin äidin bogista. Kiitos hänelle tästä.
      http://kasperinelamaa.blogspot.fi/2016/06/kesa-erityislapsiperheessa.html#more


Meillä aikuisilla ei onneksi ole suurta lomailun tarvetta. Tällä hetkellä työt ja elämäntilanne sitovat meidät tiukasti kotiin. Edes päivän reissulle ei voi lähteä ilman järjestelyjä. 
Jos kokisi lomatuskaa ja vaihtelun tarvetta, tälläinen elämä alkaisi ajanoloon ahdistaa ja seinät kaatuilla päälle.
Meille kotona olo sopii ja nyt on hyvä näin.



keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

     Mansikkarallia


Mikä muu kuuluu niin Suomen suveen kuin mansikat. Ei mikään, ei edes yötön yö, silloinhan vain nukutaan.
Juhannuksen jälkeen pieni sisäinen hamsteri herää ja alkaa kerätä talvivarastoja. Yrttejä ja villivihantaa on tarjolla heti kohta lumien sulettua, mutta ensimmäinen oikea peltokasvi on hurmaava mansikka.
Mansikat tuoksuvat ja kuiskivat ja ovat niin kauniita. Ja se maku. Täydellinen mansikka on vaan niin täydellinen. Ravintoarvoiltaan mansikka on myös ihan fiksu valinta. Kahdessa desissä marjaa on koko päivän C-vitamiinit, enemmän kuitua kuin palassa ruisleipää ja vain 43 kaloria.

Downiaisemme Hansun ruokailu on mietityttänyt. Varsinkin aamu-ja välipalat. Piimä ja pehmeä ruisleipä maistuu sekä maustetut jugurtit, mutta mikään pureskeltava ja terveellinen ei kelpaa En edes uskalla laskea millainen sokeripommi on puolilitraa tavallista maustettua jugurttia. Se hyvin uppoaa, jos valvova silmä välttää.
Mansikasta ja banaanista tehty smootie on nyt sellainen, joka Hansullekkin kelpaa. Siihen on helppo salaa lisätä superfoodeja, kunhan maku ei liikaa muutu.




Tällä hetkellä omasta maasta riittää marjoja vain lasten ulkoruokintaan. Joka aamu ensimmäisenä lapset loikkivat tarkistamaan olisiko yön aikana kypsynyt uusia herkkuja. Jos joku uskaltaa raa'an mansikan äiti-taimesta irroittaa, tulee toiset lapset suureen ääneen kertomaan. Häpeällinen teko saa ansaitsemansa huomion.

Nyt on pakkaseen saatu kahdeksankymmentä kiloa arkimansikkaa, jonka pitäis talven yli riittää. Eihän se ole kuin parisataa grammaa päivää kohti ja jos sen vielä jakaa nauttioiden määrällä, jokainen saa mansikan tai kaksi päivässä. 



Tiuhti osoitti yllättävää sisua ja pitkämielisyyttä mansikan perkkaajana. Ainakin kaksikymmentä kiloa jaksoi perata. Välillä kiitelin ja ehdotin muihin hommiin siirtymistä, mutta jatkoi vaan.



Aamupalaksi tarjoiltiin herkullista smootieta terästettynä cashewpähkinöillä ja siitepölyllä.
Kauniit unet varmistimme kermarahkalla peitellyillä mansikoilla.
Ehei, vielä ei kyllästytä.
Juhlamansikat, niistä joista hillot keitetään, ne on vielä hankkimatta.





sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tästä tämäkin päivä lähtee


Täällä niin kuin monessa muussakin lapsiperheessä herätään lasten askeliin. Unisten jalkojen läpsytykseen.
"Äiti, saaks jo herätä?"
"Hyssss, hiljaa toiset nukkuu."
"Sit mä tuun sun viereen, mee sinne päin, anna peitto." Eikä mene kauaa kun sängynvaltaaja on syvässä unessa.
Varovasti vähän kerrallaan hivuttaudun kauemmas vieruskaverista. Nukkuis nyt vielä muutaman tunnin. Kutimen kanssa keinutuolissa on hyvä miettiä tulevaa päivää. Mitä pitää tehdä ja mitä pitäis. Luultavasti toissapäiväiset "pitää tehdä"-asiat on vieläkin tekemättä. En vaan opi. Tähän aikaan aamusta on helppo luulla itsestään liikoja.

Ensimäisenä alkaa pyykkikone töihin .
Seuraavaksi vuorossa on Onnelin lääkkeet ja ensimmäiset vesiannokset.
Lääkkeiden antamiseen Onneli ei aina edes herää. Asettelen vielä tuhisijan parempaan asentoon ja peittelen jatkamaan häirittyjä uniaan.
Se on niin ihanan uninen ja lämmin myssykkä, että ajatuskin kello kuuden kouluaamuista hirvittää.


Vielä hetken kerkeän neuloa.
Hansu tassuttelee huoneestaan ja asettaa päänsä olkaanni vasten. Sanoo sanoitta. Kysyn, "onko Hansu äitin kulta?" "OHh" ja matka jatkuu jääkaapille.
Seuraavat tulijat tarvitsevat kaikki aamusylinsä. Aamusta tulee rauhallinen, jos heräävät eri aikoihin. Kenenkään ei tarvitse silloin sylivuoroaan odottaa. Odottaminen, melkein ennen kuin on herännyt on liikaa kenelle hyvänsä.

Viimmeisennä tulee puoliso. Ei sylii, vaan kysyy "kävitkö jo antamassa heinät?"
"Voi en, unohduin neulomaan". Hän menee. Paukahtikohan ovi hiukan liian lujaa? 
   
Onnelin aamupala

perjantai 1. heinäkuuta 2016

 Onnelin elämää 


Nyt alkaa Onnelin elämässä erittäin mielenkiintoinen kokeilu.
Onnelin vakituinen vieruskaveri on limaimu, jota tarvitaan ainakin päivittäin ja huonopina aikoina ihan jokaisen ruokailun jälkeen. Imun on oltava aina ladattuna ja käden ulottuvilla.
Itse imulaite ei ole ongelma, vaikka ei varsinainen sisustuselementti tai silmänilo olekkaan. Huolena on Onnelin erittäin runsas limaisuus ja kohtalokkaan kuuloiset yskänkohtaukset. Tyttösen energiasta menee hyvin suuri osa pelkkään hengittämiseen ja liman liikutukseen.
Yhdestäkään yskänpuuskasta selviäminen ei ole Onnelille itsestäänselvyys. Jokainen on taistelu, tähän asti voitettu sellainen.

Kauan on tiedetty ja kokemuksella todettu lehmänmaidon lisäävän limaisuutta. Onnelin nykyinen ravintoliuos on lehmänmaitopohjaista, vaikkakin synteettistä. Tässä liuoksessa on riittävästi kuitua ja kaloreita, jolloin annosmäärät pysyvät kohtuullisen pieninä ja ruokintakerrat mahtuu hyvin päivään.

Onnelin tilannetta sairaalareissun aikana pohdittiin ja päätettiin kokeilla soijapohjaista ravintoa, jossa ei ole yhtään lehmänmaitoa.
Uusi tuote on vähempi kalorista, joten päiväannos puolitoistakertaistuu ja on siirryttävä viiteen ruokintakertaan vuorokaudessa.

Sitten vaan laskemaan. Ruokaa menee tunnissa 100mll ja annos on 175mll kerta. Kun ruokintakertoja on viisi, niin miten ruokinnan rytmitän ilman yösyöttöä?
Koulujen alettua on myös huomioitava koulukuljetusten aikataulut.
Kuka laskisi?

Nyt kokeilun toinen kokonainen päivä on illassa ja hyvin on mennyt. Onneli tuntuu kestävän muutoksen hyvin, vaikka sairaalan ravintoterapeutti varoittelli. Heidän kokemuksensa mukaan Onnelilla vie kauan tottua ruuan muutoksiin. Toisaalta nyt on vasta toinen kokonainen päivä, jotta eipäs vielä hihkuta.
Huomenna aion taas hiukan lisätä soijaa ja vähentää maitoa. Kymmenen millin vähennys tarvitsee viidentoista millin lisäyksen, eli 80mll maitoa ja 60mll soijaa. Kun desi menee tunnissa, niin tippumiseen kuluu melkein puolitoista tuntia. Luulisin Onnelin pystyvän syömään kerralla tuon määrän. Viides ateria on lisättävä sitten, kuin siltä näyttää.
Se, ettei pärjää, tarkoittaa kunnon yskimis-ja oksentelukohtauksia kesken ruokailun. Silloin menee hyvät eväät hukkaan.

Nyt vaan ihan täysillä toivotaan tämän onnistuvan ja tekevän Onnelin elämästä rahtusen mukavampaa.