sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tästä tämäkin päivä lähtee


Täällä niin kuin monessa muussakin lapsiperheessä herätään lasten askeliin. Unisten jalkojen läpsytykseen.
"Äiti, saaks jo herätä?"
"Hyssss, hiljaa toiset nukkuu."
"Sit mä tuun sun viereen, mee sinne päin, anna peitto." Eikä mene kauaa kun sängynvaltaaja on syvässä unessa.
Varovasti vähän kerrallaan hivuttaudun kauemmas vieruskaverista. Nukkuis nyt vielä muutaman tunnin. Kutimen kanssa keinutuolissa on hyvä miettiä tulevaa päivää. Mitä pitää tehdä ja mitä pitäis. Luultavasti toissapäiväiset "pitää tehdä"-asiat on vieläkin tekemättä. En vaan opi. Tähän aikaan aamusta on helppo luulla itsestään liikoja.

Ensimäisenä alkaa pyykkikone töihin .
Seuraavaksi vuorossa on Onnelin lääkkeet ja ensimmäiset vesiannokset.
Lääkkeiden antamiseen Onneli ei aina edes herää. Asettelen vielä tuhisijan parempaan asentoon ja peittelen jatkamaan häirittyjä uniaan.
Se on niin ihanan uninen ja lämmin myssykkä, että ajatuskin kello kuuden kouluaamuista hirvittää.


Vielä hetken kerkeän neuloa.
Hansu tassuttelee huoneestaan ja asettaa päänsä olkaanni vasten. Sanoo sanoitta. Kysyn, "onko Hansu äitin kulta?" "OHh" ja matka jatkuu jääkaapille.
Seuraavat tulijat tarvitsevat kaikki aamusylinsä. Aamusta tulee rauhallinen, jos heräävät eri aikoihin. Kenenkään ei tarvitse silloin sylivuoroaan odottaa. Odottaminen, melkein ennen kuin on herännyt on liikaa kenelle hyvänsä.

Viimmeisennä tulee puoliso. Ei sylii, vaan kysyy "kävitkö jo antamassa heinät?"
"Voi en, unohduin neulomaan". Hän menee. Paukahtikohan ovi hiukan liian lujaa? 
   
Onnelin aamupala