tiistai 30. elokuuta 2016

Tästä se alkaa, syksy.


Syksy alkaa siitä, kun traktorin perään kiinnitetään perunannostokone. Tänään aloitettiin ja nostettiin varhasilajikkeesta se mitä ei kuokkapelillä keritty. Homma jatkuu kunhan saadaan riittävästi väkeä paikalle. Toivottavasti pian.

Ekaluokkalaisilla oli koulussa lyhyt päivä. Pikaisen välipalan jälkeen työvaatteet ylle ja lasten kanssa pellolle. Kun kone hurahti käyntiin ilahtui toinen, "mä muistan tän äänen." Vanha kone, paukkuu ja tärisee. Koneen kyydissä oleminen on lapsista kivaa ja siinä pääsee kunnolla tekemisen makuun. Aikuisellekkin, jollain lailla mukavan, odottavan ja juhlallisen sekoitusta. Olisikohan tähän täsmäsanaa?


Perunakoneen päällä seistessä kerkeää hyvin ajattelemaan kasvatuksellisia. Toinen lapsi jaksoi ja halusi tehdä sen, minkä aikuinenkin teki. Näki, että mielellään teki.
Toinen lapsi jaksoi hetken, väsyi ja sanoi tahtovansa nukkumaan. Työtä ei kuitenkaan keskeytetty, niin saimme nähdä sirkukseen sopivaa ohjelmaa. Välillä työnsi konetta ja seuraavaksi yritti jarruttaa. Sekunnin teki mitä me muutkin, kunnes väsymys jälleen iski ja sirkustemput nähtiin uusintana. Mainiota akrobatiaa.

Homman päätyttyä lapset kehuttiin ja kiiteltii yksin ja yhteisesti. Itsensä kanssa piti olla tarkkana, ettei edes olkapään asenolla kertonut kumpi lapsista teki enemmän tai kumman kanssa oli helpompi olla. Helppoa on lausua oikeat sanat, mutta ne pienet paljon puhuvat eleet on vaikeampi hallita. He tekivät sen minkä kykenivät, eikä reippaus aina ole pelkästään hyve.
Palkaksi tuli kaikille yhtä iso pala jätelöä ja runsaasti hyvää mieltä.

Pääelinkeinosta johtuen meillä on mahdollisuus ottaa lapset mukaan oikeaan työhön ja aikuisten arkeen. He näkevät mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen pitää tehdä. "Onko nää nyt niitä perunoita, mitä äsken nostettiin?"
Parhaassa tapauksessa lapset kasvaessaan oppivat arvostamaan maata ja maan antimia.


Syksyinen oli iltaruoka eli päivällinen.
Uunilohi saatiin syysfiiliksiin tekemällä fileeseen viilto muutaman sentin välein ja tunkemalla viillot täyteen kanttarellituorejuustoa. Porkkanat ja palsternakka pyöräytettiin pannulla voissa ja laitettiin mukaan uuniin.
Melkein valmiin lohen päälle mustapippurilla, tuoreella tillillä ja timjamilla maustettu valkokastike. Uudet perunat ja porkkana-naurisraaste.
Helppoa ja hyvää.



        

lauantai 27. elokuuta 2016

Mummun Tyky-päivä



Ihan itse sen keksin. Mummut ja äidit ja perhehoitajat, ihan kaikki tarvitsevat työkykyä ylläpitävää vaihtelua. Virallinen syy oli tyttärien muuttoaikeet. Sen verran äitin on isojen lastensa elämässä otava mukana, että kodin vaihdossa hiukan auttaa. Kaksi tyttäristä muuttaa Helsinkiin, toinen opiskelemaan ja toinen töihin. Työläinen sanoi pitävänsä seikkailuvuoden ja palaa sitten takaisin ruotuun, Tampereelle.
Niin minäkin sanoin. Korkeintaan kolme kuukautta lupasin täällä viihtyä, niin rumaan paikkaan jouduin. Siitä lupauksesta on nyt kolmekymmentäkaksivuotta ja risat.

Ennen sorvin äärestä postumista piti varmistaa kotijoukot. Viljelijälle suunnitelma sopi, kunhan koulusta palaava lukiolainenkin käärii hihansa. Villin viisikkon kanssa kaikki kädet ja silmät ovat hyväksi.
Ihan hyvällä mielellä en sentään pääsyt lähtemään. Äitimummu on sairaana ja vähän huoletti kuinka päivän pärjää. Lähdin, vaikka vähän kolkutti.

Ensimmäinen työkykyä ylläpitävä pysähdys oli Pinsiön taimitarha Hämeenkyrössä. Sieltä ostin kukkapenkkiin muutaman taimen, joista ensi kesänä muistan tämän päivän. Muistan, että enää ei saa ajaa ohi. 
Vaikka mitään ei tarvitsisi voi siellä poiketa ihailemassa. Ammattilasten tekemä ja sen kyllä huomaa. 





Työkykyä edistää myös riittävän runsas ja herkullinen ruokailu. Pitkät lounaat rakkaiden ihmisten kanssa on ihan parasta. Viiden tyttären ja kolmen pikkaraisten kanssa asetuimme isoimman pöydän ääreen. Tampereella on aika uusi lounaspaikka, Sitkon. Jos et ole koskaan saanut mahdottoman hyvää pitsaa, et ole vielä poikennut Sitkoon. Erinomaisen miellyttävä kokemus.


Tyttäret olivat sitä mieletä, että täydellä vatsalla olisi  äidin hyvä käydä vaateostoksilla. Kylläinen olo ja pitkä pinna liittyvät toisiinsa ja helpottavat tuskallisia tilanteita. En silti uskonut kestäväni moista ja jätin vaatehankinnat tuonnemmaksi.
Vaateiden sijaan ostin muutaman astian. Indiskasta ja kirpparilta löysin jotain, joista olen haaveillut.

Sinisillä astioilla on ruokahalua herttävä vaikutus.



Nopsaan vielä kahvit ja sitten kotiin.
"Joka selkänsä kääntää, se kakkunsa menettää."



torstai 25. elokuuta 2016

Ensimmäistä peltosatoa


Kouluautojen lähdettyä en istunutkaan koneelle, vaan kiskasin kupparit jalkan ja lähdin ulos. Erinomaisen fiksu teko. Kouluautoa odotellessa lasten mielestä ulkona haisi jo talvi. Minun mielestä kypsä ja kaikkensa antanut kesä. Aurinko yritti hävittää raskaana lepäävää aamusumua ja leikkiä vielä hetken kesää. Tänään olisimme koko päivän ulkona.

Aamun ensimäinen hyvä työ oli parisuhteen hoito. Viljelijän kanssa kuokimme koululle perunoita. Muutama sangollinen tekee parisuhteelle hyvää, enempi voisi olla koettelemus. Onneksi on pieni koulu.
Seuraavien viikojen perunat nostetaan sitten koneella.
Tänä vuonna, kostean kesän asioista perunasatoa verottaa rutto. Varret on jo katkaistu ja kohta päästään nostotöihin.Siitä alkaa oikea syksy.

Sumuinen kuva ja sumuinen sää.


Samalla reissulla keräsin päivän salaattiainekset ja ensimmäisen sangollisen punajuuria jatkojalostettavaksi. Punajuuri on kyllä yksi syksyn herkullisimpia keksintöjä.


Kerrankin oli vauhti päällä ja fiilikset kohdillaan.
Suunnittelin mitä kaikkea kerkeän tehdä ennen kuin koululaiset palaa kotiin ja mitä sitten yhdessä tehtäisiin.


Hetken kuluttua soitti koululta Avustaja Onnelin olevan niin väsynyt, että tuo hänet kotiin lepäämään.
Onneli tuli ja nukkui....nukkuu vieläkin. Toivotavasti ei ole saanut mitään oikeaa tautia ja pääsee huomenna kouluun.
Siellä se on, kaunis elokuinen päivä ikkunan takana.







sunnuntai 21. elokuuta 2016

Karviaishillo


Marjasouvi alkaa olla lopuillaan. Pihamarjat on poimittu ja pakkasessa. Viljelijän Ahkera Sisar poimi ja putsas meille pari sangollista mustikoita. On ne herkkua ja on se arvokas sisar. Isotlapset keräsi muutaman sangollisen, mutta varasivat marjat pääasiassa itselleen.
Meidän hillat, joita täällä valokiksi kutsutaan, jäivät suolle. Tällä suunnalla Suomea ei niitä paljoa ollut tai me ei oikeita soita tunneta. Ehkä oltiin vain liian laiskoja.

Pääelinkeino pellossa haittaa marjastusta, mutta ei auta. Viljelykset on tehtävä ajallaan, muuten ei kannata tehdä ollenkaan. Jotakin vuosia sitten, kun vielä kitkettiin, oli selkä loppukesästä niin poikki, ettei marjastus enää sujunut. Silloinkin Ahkera Sisar piti meidät marjoissa.Ämpärillisen karviaisia tein hilloksi. Ensimmäisen kuuden litran satsin tein sokeripussin ohjeen mukaan. Hukan vaniljaa lisäsin mausteeksi. Kauan sai keitellä ja hämmentää marjoja hajalle.

Toisessa satsissa oli marjoja enempi. Perkaamiseen kyllästyin ensimmäisen satsin kanssa ja nyt napsin pois vain kannat, en marjan päätupsua. Blenderin kannu täyteen karviaisia ja pari surautusta. Soseet kattilaan ja samat sokerit joukkoon. Tämä tuli nopeasti ja on kauniin sileää. Kaikki fiksut ovat heti tehosekoittmen keksimisen jälkeen tehneet hillonsa näin, mutta eivät ole kertoneet minulle kertoneet.






Jos joskus vielä tulee karviaishillon tarve, niin heti vaan soseeksi ja turha napominen pois. Se hyvä puoli kummankin pään perkaamisessa oli, että kerkesin usean Heli Laaksosen ohjelman kuunella/katsoa (yle areena). Niin mukavaa ajankulua, että melkein hain toisen ämpärillisen marjoja. En kuitenkaan. Käsivarsiaan kun katsoo, niin ei tee mieli mennä mihinkään.
Kamalia pikkejä oksat täynnä. Näyttää kun olisin kissan kanssa tapellu.

Sitäkin olen ihmetelly, miksi krassit ei tänä kesänä kasva.
Syy oli ympäristötekijöissä. 






perjantai 19. elokuuta 2016

Lellikkieläimet


Luin psykologi Tarja Honkasen artikkelin lemmikkieläinten vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja tyytyväisyyteen. Mielelään lukee vaikka kuinka tieteellistä, jos itse on jo valmiiksi samaa mieltä. Tästä olin. Tämä oli rautalankaistettu tiivistys hänen gradustaan.
Ei siinä mitään uutta ollut, ei voinut ollakkaan, ikiaikaisia asioita. Eläimet on aina kuuluneet sinne minne ihmisetkin. Kautta aikain ja aavikoiden ne on kulkeneet ihmisten mukana, tilanteesta riippuen edessä tai takana. Ilman eläimiä ei ihmispolot olisi toimeentulleet.

Tarja Honkasen tutkimukseen osallistuneet kertoivat elämänilonsa lisääntyneen. Lemmikit antoivat heille seuraa, turvaa, rakkautta ja onnistumisen kokemuksia. Elämänlaadun kannalta ihan kekeisiä asioita.
"Eläimen seura tuntuu antavan eräänlaisen puskurin stressiä vastaan ja helpottavan ahdistavia tilanteita", sanoi tutkija. 

Alla olevasta kuvasta voi päätellä jonkun muun kuin ihmishenkilön tarvitsevan turvaa ja rakkautta.



Ajattelen, että lapset jotka saavat kasvaa eläinten kanssa ovat etuoikeutettuja, kuten vanhempansakkin. On niin paljon vaikeita asioita ja tunteita, joita pitää ymmärtää ja oppia käsittelemään. Aikuisellekkin vaikeita saati lapselle, joka joutuu niiden keskelle ensimmäistä kertaa. Hankalia asioita on helpompi kertoa ensin eläimelle. Etsiä sanoja ja oppia siihen mitä puhuminen tuntuu. Puhua ja samalla silittää, sehän on kuin tulla itse silitetyksi.

Honkanen kirjoitti eläimen olevan joskus jopa parempi lohduttajia kuin toinen ihminen.  
Muistan koululaisena kuinka mukava oli tulla kotiin, kun siellä odotti joku niistä lapsuuteni seitsemästä Mirristä. Ikinä ei tarvinnut olla ihan yksin, vaikka äidillä oli iltavuoro. Se oli tietysti aikaa ennen somea, eikä meillä silloin ollut edes puhelinta.
Onkohan some korvannut Mirrit?


Opettamalla oppi itse parhaiten.
Aina ei saa kaikkea mitä haluaa. "Tää on mun."  



Lemmikki voi joskus korvata puuttuvan ystävän.
Mairen sienituntemuksesta en uskalla sanoa mitään.   



On ne Mirrit tarpeellisa tänäänkin.




Ps. Pakko tulla vielä lisäämään kun sopivasti aiheeseen liittyi.
Ulkona ollessani meille oli muuttanut uusi lemmikki, keskelle ruokapöytää.
Ihan tätä en kuitenkaan tarkoittanut. 








maanantai 15. elokuuta 2016

Riittääkö äitiaikaa


Kun asuu perheessä ja on nainen ja on lapsia, on luultavasti äiti. Ihan sama onko lapset itse synnytettyjä vai onko biologinen äiti muualla. Lapsen tarpeisia lapsia ne kuitenkin on. 
Itse synnytetyt on helppo saada lapsikseen, mutta taimina saatujen kanssa on.... erillaista, monenlaista. Välillä sanatonta ja seuraavassa hetkessä sanojen alle luulee hukkuvansa. Itsestäänselvää se ei ainakaan ole.
Taimina tulleisiin lapsiin rakastuminen on tahdon asia. Joskus joutuu vakavasti keskustelemaan itsensä kanssa, ainakin minä ole joutunut. Mikä se on joka tässä nyt tökkii?
Yleensä kiintyminen on hiljaista ja kiitollista hyrinää. Saan tutustua ihan uuteen ihmiseen ja kasvattaa emoa sisälläni, usein lejonaemoa.
Kun aikuinen on rakastunut ja kiintynyt lapseen ensin, vasta sitten lapsi uskaltaa aloitaa oman matkansa.
Taimilapsi on kokemuksesta varovainen.
Kiintymisprosessiin ja muihin eteen tuleviin asioihin on järjestelmällä tarjolla apua ja tukea. Toivottavasti yhteiskunta ymmärtää oikeaikaisen avun tarpeellisuuden ja edelleen suostuu rahoittajaksi.

Alkuvaihe vaatii uusilta vanhemmilta paljon aikaa ja energiaa. Vaarana on, että perheen muut ihmiset jäävät sivuun. Kokevat jäävänsä liian vähälle liian pitkäksi aikaa. Biologiset lapset kun yleensä joustavat ja antavat paljon omastaan. Kuka huomaa, että heidän arkensa myös mullistuu?
Tähän kohtaan olisi kalenteriin varattava "vanhoille" lapsille äitiaikaa. Itseään muistuttamaan voisi kirjata kalenteriinsa myös ne hetket, jolloin "vanhalapsi" oikeasti sitä aikaa sai.
Milloin olimme kahdestaan saunassa, pesin ja hoivasin omaani. Kävimme kahdestaan kaupassa. Istuin lapsi kainalossa lukemassa vain hänelle. Pienet asiat muuttuvat muistoissa suuriksi.

Oman nuorimman bioni kanssa käymme joskus naapurikaupungissa ostoksilla ja yhdessä syömässä. Samalla opetellaan niitä taitoja, joita hän ei tavislasten tavoin opi.
Äitiaikaa olen myös käyttänyt lääkkenä silloin, kun elämä käy hänelle raskaaksi. Itsekkin huomaan tarvitsevani joskus hetken "vauvani" kanssa. Onko se tarve biologiaa vai huonon omantunnon hiljennystä? Empä tiedä.
Onneksemme opettajakin on ymmärtänyt tämän tarpeelisuuden ja antanut joskus koulusta vapaata.

Äitiaikaa käytämme usein shoppailuun ja piipahtamalla eräässä pitsiliina-kahvilassa. Lapsi tahtoisi ahmimaan ranskalaisia, äiti pitsiliinaan tunnelman ja tapojen vuoksi.
Muutakin voisi tehdä kuin käydä ostoksilla, mutta siinä on kateuspointti. Ei voi tehdä sellaista, mikä saa uudet lapset kateelliseksi.

Voin tunustaa, että kahvilan valinnalla oli muukin syy kuin pelkät pitsit. Näin muhkeita ja herkullisia herkkuja on harvassa.





"No niin, nyt sitte hamburgerille." Sanoi tytär kun lautanen oli tyhjä. Tällä(kään) kertaa ei menty.



Siitä en ole ihan varma kummalle nämä retket ovat tärkeämpiä, äidille vai tyttärelle, mutta onko sillä väliä? 

lauantai 13. elokuuta 2016

Lauantaimenu


Sadepäivän ratoksi tehtiin kunnon ruokaa. Syöjiä oli viitisentoista, joista puolet kokkausikäisiä. Kenestäkään ei tunnu työltä, kun jokainen tekee pikkuisen.

Kasvissyöjille valmistui ylichilisoosi, joka sai nimensä maun mukaan.
Ensin voissa kuullotetiin sipulit, valkosipuli ja chilitahna. Pannulle lisättiin kukkakaaali isona silppuna ja paprika noin saman kokoisina paloina. Vettä ja kermaa nesteeksi. Suolaksi herbmare.
Lihansyöjille tarjolla oli kyyhkysenrintaa kerma/sipuli kastikkeessa. Lukiolainen toimitti ruuan luonnosta lautaselle. Erittäin syötävä kastike.
Uusi ruoka oli kvinoa-härkäpapu mössö.  Kvinoa keitetään kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Tähän lisätään kiehautetussa vedessä liotettu härkäpapurouhe.
Heille, jotka tätä ruokaa vierastavat paistettiin varalta hiukan perunoita. Yllätykseksi kaikki pitivät miedon makuisesta mössöstä.
Lisukkeeksi fetaa ja pihalta kerättyä salaattia.

Härkäpapurouhe on uusi tuote meidän keittiössä. Tämä sisältää härkäpapujauhoa, herneproteiinia ja ohramallasuutetta. Härkäpapu on suomalaista, muiden osien alkuperää ei paketissa mainittu.
Proteiinpitoisuus on 47%.
Ensitapaamisen perusteella vaikuttaa miellyttävälle tuttavuudelle. Tänään käytettiin tavallaan perunan korvaajana. Proteiinin perusteella sopii hyvin myös lihan tilalle.
Tutustuminen jatkuu. Huomenna ajateltiin kokeilla pinaatti-härkäpapulettuja.



Illalla saimme pitkästä aikaa vieraita. 
Päivälliseksi heille ja meille keitin kahdeksan litran kattilallisen kesäistä lohikeittoa, kylmäsavulohella terästettynä.
Kahviherkuksi leivottiin helppoa ja nopeaa gluteiinitonta mansikkakääretorttukakkua. Varmasti vuoden viimmeisiä omanmaan mansikoita.
Hyvää oli!



torstai 11. elokuuta 2016

Omaa aikaa



"Ajan hallinta on arvojen hallintaa", sanoi yksi asiaa ajatellut. Tuo lauseen voisi liimata jääkaapinoveen.
Arvonsa ja asenteensa on jokaisen määriteltävä itse. Oma aika ja tila on kuitenkin yksi perustarpeista, mutta mitä se tarkoittaa? Meille jokaiselle varmaankin hiukan eri asioita. Toinen tarvitsee työn, harrastukset, paljon sosiaalista elämää ja kultuuririentoja. Saman joku toinen saa sukkien parsimisesta tai pullantuoksusta. Eikö se pointti ole tässä juuri oman elämän hallinnan tunne?
Oli naapuri asiasta mitä mieltä hyvänsä, jos muuten siivosti elää.

Oman ajan olemassa oloa minulta joskus kysellään ja kyseenalaistetaan. Siitä kait tämä selittely. Kyllä, minulla on OmaaAikaa, nytkin. Se vain limittyy ja lomittuu tavallisen kotiarjen sekaan. Ne hetket täytyy poimia sieltä ja löytää asiat joista nauttii.

Yksi toimiva oman ajan lisääjä on tehdä välttämättömyyksistä harrastus.
Tavallisten päivien sitkeimmät taistelut ja turhautumiset olen käynyt hellan ääressä. Lähestulkoon joka päivä, kolmenkymmenen vuoden ajan(30,kyllä,luit oikein), olen nojannut hellaan ja hakannut päätäni liesituullettimeen. 

Eräänä päivänä päätin,  että alan harrastamaan ruuanlaittoa....(ok.,silti usein tökkii)
Ison perheen ruokkiminen on harrastus, joka helposti täyttää hyvälle harrastukselle annetut kriteerit.
"Se vie kaiken ajan, rahat eikä sitä opi koskaan täydellisesti."
  
Tänään jääkaapissa odotti nahistumistaan nämä.



Ja pihakierrokselta löytyi nämä
  


Ei muuta kuin harrastamaan.
Paraskali joutui kuuman höyryyn. Ryppyinen palsternakka, sipulit, porkkanat ja kyssäkaali pannulle ensin voissa kuullottumaan ja sitten veden ja juustojen alle kypsymään. Kermapurkin loppu ja basilika-persiljasilppu viimmeiseksi sekaan. 

Kaikesta lopusta syntyi salaatti ja kermaviiliin sekoitetuista yrteistä salaattikastike. Perunat oli Viljelijä hakenut valmiiksi.
Uskallan väitää, että yksinkertaisuudestaan huolimatta ateria oli herkullinen ja tyhjää lautasta katselessa olo kylläinen.



Jo porkkanoita pestessä ja sipuleita silitellessä dopamiinit täytti pään. Ravintoaineet voi napsia purkista, mutta hyvää mieltä ja tekemisen iloa sieltä harvoin löytyy. Niiden arvoa ei kannata väheksyä. 









keskiviikko 10. elokuuta 2016

                    


  Se joka on lähtenyt kauas,
on kaikkein lähimpänä.
Se jonka ääni on hiljaisuutta
puhuu meidän äänemme läpi.
Ja niin sanamme vaikenevat 
ja me kuuntelemme.
Miten voisi olla poissa se,
jonka kaipaus kantaa keskellemme
vahvoilla käsivarsillan!
Me asetumme hänen ympärilleen,
ei ole tärkeä mitä me sanomme,
vaan se, mitä hän kertoo meille
koko matkan pituudelta.
                                                    (N.R.)



Tänään siitä on vuosi.

maanantai 8. elokuuta 2016

Onneli eskarilainen


Koulun alkaessa keikahtaa Onnelin arki ihan nurinpäin. Pitkät aamu-unet ja vuoteessa nautiskeltu aamuateria jäävät historiaan. Kuuden jälkeen alkaa pyöritys. On kerittävä suorittaa monta asiaa ennen kuin Onneli on valmis kouluautoon. Lujasti uskon aamurutiinien taas löytyvän, kunhan muutama kerta harjoitellaan. Kouluauto kävi jo pihassa sovittamassa mahtuuko Onnelin tuoli ja muu omaisuus mukaan. Hyvin mahtuu, jos väliltä ei kovin monta koululaista tule kyytiin.
Kuskille näytin Onneli syöttöletkun ja avannpussin. "Näitä on vähän varottava kun Onnelia nostelee." Oli totinen mies.

Onneli sai kouluun avustajan, jolla on asenne kohdallaan. Onnelin hoito on käsityötä ja asennetta enemmän kuin tutkintoja. Nyt me yhdessä opetellaan uusi arki ja uusi maailmanjärjestys. Ensimmäisen päivän olen koululla mukana, mutta sitten on pärjättävä ilman äitiä. Ja pärjäähän ne, tiedän.

Eilen Onnelin avustaja kävi opettelemassa koneita ja muuta hoitoa. Samalla kävimme läpi koulupäivän aikana tarvittavaa kalustoa.
Tavallisen eskarirepun ja vaihtovaatteiden lisäksi Onnelin kouluvarustus sisältää muutakin. Ensin tietysti oma ruoka ja lääkkeet. Ruokapumppu, kahdenlaiset ruokinta letkut ja korjaussarja, jos peg-nappi irtoaa. Ruiskuja on muutama veden antamista varten.
Korjaussarjan tarvitsee myös avanne. Toivottavasti sen tarvetta ei tule. Paketti kertakäyttöhanskoja avanteen tyhjennykseen. Niin, ja vaipat.
Vielä viimeisenä limaimu ja siihen katetreja.
Olikohan siinä kaikki?
Pitäisikö tehdä taas Lista?

Ensimmäisen päivän jälkeen huomaa, jos jotain puuttuu. 



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kohta alkaa koulut


"Kuinka monta yötä vielä?" Ekaluokkalainen laskee öitä ja äiti tehtäviä töitä. Jääkaapin viikkokalenterissa on magnettiukkeli kulkenut kohti koulun kuvalla varustettua keskiviikkoa.
Ennen ensimäistä koulupäivää on monta mietittävää asiaa. Onko kaikille reput, lenkkarit ja ehjät verkkarit. Valmiina pitää olla viisi koululaista.
Vielä enemmän valmiina pitäisi olla kaksi aikuista. Jos kouluautojen aikataulut menevät kuten viime vuonna, ne on tuossa navetan nurkalla samaan aikaan. Silloin kun hommat hyvin luonnistuu, istuvat lapset hyvällä mielellä oikeissa autoissa oma reppu kainalossa.
Lapsetko ne täällä jännittää?

Tällä hetkellä luottavaisin olen Hansun koulun aloituksesta. Hän on onnekseen saanut pitää saman, erittäin sopivan avustajan koko koulutaipaleen. Jotain tuttua ja turvallista pysyy silloin, kun kaikki muu koulussa muuttuu. Nyt kun Hansu vaihtaa uudelle opettajalle uuteen luokkaan, puhuvien oppilaiden joukkoon, tutun avustajan arvo kasvaa. Innolla ja toiveekkaana odotan Hansun puheen edelleen paranevan. Viime vuonna oli joku otollinen kausi ja tapahtui paljon edistystä.

Ekaluokkalaisia meillä on tänä vuonna kaksi. Se tarkoittaa tupla jännitystä ja moninkertaista sähellystä. Tuleva ekaluokka on pieni, mutta täynnä riemukasta energiaa. Onneksi koko koulu on pieni ja kaikki tuntevat toisensa.
Nyt lapset ovat vuotta vanhempia kuin eskarissa ja kesän aikana kasvaneen koululaisten mittoihin.
Ihana on katsella pienten koululaisten aitoa iloa ja innostusta, toi koulu mukanaan sitten mitä tahansa.

Koululaisen mittoja ja kasvamista toivon tapahtuneen myös neljäsluokkalaiselle. Ainakin vielä tämän vuoden hän saa jatkaa omassa koulussa, seuraavista ei tiedä. Neljäsluokkalaisen mielestä koulun aloitusta voisi siirtää. Tarkemmin ei kertonut milloin olisi sopiva aika, tuskin ihan kohta.


Vielä on pari päivää kesää ja pikkuallas täytettiin hyisenjäisellä vedellä. Se riitti ja hauskaa oli.
Tämä kaveri pääsi samalla vauhdilla altaaseen ja pois. Aika hyvä suoritus.



lauantai 6. elokuuta 2016

Kesäruokinta


Tämä ei ole mikään ruokablogi, enkä minä mikään kokki.
Tänään pöydälle nostettiin kuitenkin tällaisia aineita ja päätettiin tehdä hyvää. Ohjeeksi otimme Valion sivuilta Tomaattinen palak paneer. Huikan eri versio mitä viimmeksi. Edelliseen tuli kookosmaito tähän turkkilainen jugurtti, olimmehan valion sivuilla. Juustona oli jälleen kotitekoista leipäjuustoa. Ohjeessa olevaa korianteria ei varastoista löytynyt, mutta persiljasilppua sitäkin enempi.
Lisukkeeksi kaura+riisiä ja sammiollinen vihreää salaattia.

Valion ohjeissa on mukava nappula mistä saa reseptin suoraan sopivan kokoiseksi.  Nyt ruokaa valmistui kymmenelle. Syöjiä oli kolmetoista ja sopivasti riitti.




Iltasella jokainen sai valita maailmankatsomukselleen ja egolleen sopivan annoksen.

Joko näin...



...tai näin



Terveiset marjatarhasta


Illat pimenee, sato kypsyy ja syksy saapuu. Sadekuurojen välissä on saatava marjapensaita tyhjäksi. Vadelmat ovat osittain ylikypsyneet, pudonneet ja palanneet takaisin elonkiertoon. Joka päivä onneksi kypsyy uusia. Aamuisin edelleen saan muutaman litran pakastimeen. 

Isot lapset ovat nyt kotona "lomalla" muutaman päivän ja heitä yritän puskiin motivoida. Talvella kotoa lähtiessä on mukava pakata mukaan pullo kotimehua.
Ponien uusi aitaus laajeni marjatarhan puolelle ja pensaita on nyt puolet entisestä. Tähän vuoden aikaan on helppo ymmärtää, että liika on liikaa, puskissakin. 
Nuorena äitinä haaveilin isosta marjatarhasta. Siitä riittäisi itselle ja ajan kuluessa kaikkien lasten pakastimiin. Yritystä on ollut, mutta taitaa haaveiluksi jäädä.

Pikkarainenkin keräsi sangon pohjallisen punaisia marjoja. Sitten oli palattava leikkeihin.


 Mehustamo perustettiin jälleen mummin keittiöön. Vuosien ajan se on ollut lasten ja muidenkin kannalta hyvä paikka. Ei ole tarvinnut varoa kuumaa mehua ja astiat on saaneet olla siinä mihin ne jättää. Lapsilta sinne on pääsy kielletty.
Mummin kannalta asian voi nähdä toisin.

Joskus olen pussittanut osan marjoista pakastimeen ja talven pakkasilla puuhellan lämmössä nauttinut mehustamisesta. Ei ole ollenkaan hullumpaa vähän fiilistellä ja lämpimän herukkamehun tuoksua levittää.

Niin kauan kun isotlapset ovat täällä on mummilan keittiö vallattu (ja sotkettu). Kun he poistuvat täytyy keksiä muuta. Ilman heitä ei tästä olisi mitään tullutkaan. Niin pitkäksi aikaa, kuin mehumaijan hoitaminen vaatii ei voi Onnelin luota pois olla. 

     

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ihmeelliset  Aamut


Parasta päivässä on hiljaiset aamut, kun kiire ei ole vielä herännyt. Ne aamut, joihin saa nousta hyvin nukutun yön jälkeen. Kukaan ei ole itkenyt, nähnyt painajaisia tai muuten vaan, ihan huvikseen, yöllä kuljeskellut.
  
Parasta mitä kesäaamuna voi tehdä on lähteä kävelylle. Ihan yksin, keskelle aamukylvystä nauttivaa peltomaisemaa. Ilmassa on jo lopppukesän kirpeyttä ja valmiin sadon tuoksua. Peruna kukkii ja kauran tähkät nuokkuvat jyvien painosta. Aurinko kuivattaa nurmikon kastepisaroita.

Takapihan marjasato odottaa noukkijaa.
Vielä ennen lasten heräämistä kerkeän noukkia marjat aamupalalle. Huonosti hoidettu marjatarha pukkaa nokkosta melkein joka puskasta, mutta marjat ovat suuria ja kauniita. "Odottakahan kunhan koulut alkaa ja vapaus koittaa, minä teidätkin siivoan."


Muilla ihmisillä smootie innostus on ollut jo monta vuotta, minulla herää vasta nyt.
Tähän sekoitukseen meni aamusadon lisäksi mustikoita ja turkkilaista jugurttia. Makeudeksi banaani ja terästykseksi ripaus siitepölyä ja macaa.



     Liotetut cia-siemenet lorahtivat kaiken päälle.



Blenderin meteliin heräsi nukkuva kansa ja lahjomaton makuraati aloitti työnsä.













  

maanantai 1. elokuuta 2016

Jälleen ruokapuhetta


Sunnuntaina Puoliso harrasti maaseutumatkailua sillä aikaa kun lapset olivat tapaamassa isovanhempiaan. Tien poskessa sattui olemaan koju, jossa myytiin herkkuja. Voiko tällaista vastustaa?
Eikö olekkin kauniita ja herkullisen näköisiä?
En tarkkoita kuvausellisesti, vaan konkreettisesti ja makuhermoihin tunkevasti.




Tästä näitä ja vähän lisää, niin syntyy kattaus jonka äärestä ei raaskisi millään nousta.

Lihansyöjät saivat tummanriisin kaveriksi Broilercurryä.
Sen valmistaminen on helppoa ja se on todella herkullista.
Pataan broilrerin rintafileitä. Päälle cyrrytahnalla maustettuun kermaan sulatettu juusto. Kasviksia kaikenlaisia ja lempi yrttejä. Vettä niin, että kaikki ovat piilossa. Kansi kiinni ja uuniin.

Kasvissyöjien lautaselle riisin viereen kastikkeeksi tuli
Palak Paneer. Intiasta peräisin olevaan kastikkeeseen tulee suomalaisittain leipäjuustoa paneer-juuston asemasta. Leipäjuusto oli ihan uusi kokemus kastikkeen seassa. Oli niin hyvää, että varmasti jää parempien ruokien listalle.

Lisukkeeksi otettiin yllä olevasta kuvasta runsas kourallinen papuja, joita keitettiin kahdeksan minuuttia. Pavut siirrettiin vielä pannulle voin ja valkosipulin seuraan. 

Salaattia pehmentämässä oli kermaviilikastike, joka maustettiin sitruunmelissalla, persilalla, kahdella erillaisella basilikalla ja herbamarella.

Vielä lisänä tuoreita makeita sämpylöitä.

Kun olisi ollut otollinen aika ottaa padoista kuvat, oli juuri Onnelin kylpyhetki. Kun olin valmis syömään oli padat melkein tyhjät.

Kuva on huono, pokkarihommia. Laitoin silti, etten unohda kuinka hyvää se oli.
Uuden ruuan saaminen kelvollisten listalle vaatii aikaa ja hermoja. Lasten pitää ensin vain sietää uutta ruokaa lautasen reunalla. Näköön ja tuoksuun on totuttava. Seuraavaksi on maistelulusikan vuoro, jolla hiukan maistetaan. Siitä sitten vähitelle eteenppäin.
Joskus tämä hivutustekniikka jopa toimii ja tuottaa hyvää tulosta.
Tämä ruoka oli siitä ihmeellistä, että padat oli tosiaan melko tyhjät ennen kuin pääsin pöytään. Eikä lapsia oltu pidetty tätä ennen viikkoa nälässä.