maanantai 26. syyskuuta 2016

Siedätyshoitoja


Joskus on terveellisempää harjoittaa siedätystä kuin jatkaa entisillä. Nyt on menossa salainen siedätysprojekti lasten myslimaun muuttamiseksi.
Kaupan mysleissä haittaa joko lisätyn sokerin määrä tai tuotteen hinta. Yleensä kumpikin ja yhtäaikaa.
Perhe on ennenkin kotimysliä syönyt tai ollut syövinään. Valittavat kun maistuu liikaa ullakolle tai jotenkin epämieluisan terveelliselle. Sokeria pitäisi olla.

Tämän myslireseptin pohjana on tattari aamiasimurot, joihin lisätään vanhaa tuttua kaupan mysliä, sekä kotona tehtyä uutuutta. Kaupan mysliä vähennetään, kunnes sen voi kokonaan unohtaa.

Tälläista kotimysliä tein:
 1dl isoja kaurahiutaleita
0,5dl kauranleseitä
0,5dl ruisleseitä
0,5dl kurpitsansieminiä
0,5dlpellavansiemeniä (myös auringonkukan- seesamin- ja pinjansiemenet käy)
reilu rkl rypsiöljyä
reilu rkl hunajaa
1dl rusinoita


Sekoitaa kulhossa hiutaleet, leseet, siemenet ja rikotut  pähkinät. Lämmitä hunaja juoksevaksi ja sekoita toisessa kulhossa öljy hunajan joukkoon. Sekoita neste mysliseokseen.

Levitä seos pellille leivinpaperin päälle.
Paahda 175 asteessa noin 15-20 minuuttia välillä sekoittaen. Aika helposti paahtuu liikaa ja varsinkin kurpitsansiemeniin tulee nopeasti palaneen maku.

Anna myslin jäähtyä ja sekoita joukkoon rusinat. Tähän voi laittaa muitakin kuivattuja hedelmiä tai marjoja. Tällä kertaa oli rusinoiden lisäksi vähän aprikoosia. Sitten kun pakastimesta on marjat syöty lisään piristykseksi kuivattua mansikka.
Purkitetaan kanelliseen astiaan ja säilytetää huoneen lämmössä.

Iltapalan jälkeen tämä satsi on vain muisto.



Kun sängyistä kuuluu vieno kuorsaus on aika unohtaa turha terveellisyys ja keskittyä ihan muihin juttuihin.







sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sellainen viikko


Istuin kalenterin ääreen katsomaan mihin se meni? Tässä piti olla perunannoston jälkeen, ennen porkkanarupeamaa, pari tylsää kotoiluviikkoa. Mihin ne joutui?
Olin suunnitellut kotiseinien sisällä rauhassa helliväni "hyvä-äiti" sydroomaa. Ajattelin siivota, leipoa ja olla aidosti läsnä, niin kuin kunnon äidit ovat. Lukea satuja ja tuoksua pullalta. 
Ei mennyt ihan niin. Vieppäs ja tuoppas, yhtä sinne ja toista tuonne. Mummua vaivaa koko pohkeen kokoinen säärihaava ja sitä hoidettiin sekä hoidatettiin monessa paikassa.
Onnelille haimme apuvälineyksiköstä uuden turvaistuimen. Nyt on autossa tytön omien mittojen mukaan säädetty turvallinen tuoli.
Toisten lasten terapiat ja biosuvun tapaamiset ajeluttivat myös.
Nopeasti sormilla laskettuna se tekee hiukan yli tuhat kilometriä. Sellaiselle joka "on vaan kotona", tuo on viikossa pitkä matka.
Koko huusholli on sitten sen näköinen, että ajeltu on. Aamuisin pää pyykkivuoressa yritän löytää jokaiseen jalkaan sukkaa ja kaikki vierasvarat lojuu Salen pakastealtaassa.
Ehkä tämä tästä tasoittuu ja tylsyys palaa. 

Yhdellä reissulla poikkesin ruokakaupassa.
Tykkään katsella blogeissa olevia ostoskuvia ja arvuutella mitä tuon perheen pöytään katetaan.
Sadun blogin edesmennyt Satu kuvasi usein ostokset tai päivän ruuan. Se oli mukavaa, heitä kun oli myös paljon.
Nyt ostoskasseista löytyi punalappuisia lihoja ja vähän jotain siihen kaveriksi. Piimää ei saa koskaan unohtaa tai Hansu tasapaino järkkyy.

Oli yksi kihlalahja, kukkasipuleita, porrasharja ja langat muutamaan sukkaan. Vaatetta periaatteela jokaiselle jotain ja aamu unisille seinäkello. Kaikista tärkein ostos oli prinsessoilla koristeltu vaaleanpunainen hyppynaru. Sitä ilman on tiettyjen ihmisten vaikea tulla toimeen. 



  
Toisaalta ilman autoilua moni asia olisi jäänyt tapahtumatta.
Todella moni.... ja ilman autoa on tietyn ihmisen vaikea tulla toimeen


   
Vastapainoksi traagiselle autoilulle harrastimme rentouttavaa pyörätuolilykkyytä.
Lomapoika ja Onneli lähdossä sunnuntaikävelylle. 

maanantai 19. syyskuuta 2016

Aamut sujuu, sittenkin


Kouluja on käyty nyt reilu kuukausi. Aloituksen jännitys alkaa asettua ja koulun tavat on ekaluokkalaisillekkin tutuiksi tulleet. Opettajat on ihania, luokkaavustajat mukavia ja kaverit kivoja. Niin, ja ruoka paljon parempaa kuin kotona. (Mitään ruokakuvia tänne enää laitta.) Opettaja ja lapset kehuvat kilpaa toisiaan.

Aamuisin heitä pakataan kolmeen kouluautoon. Oikeasti neljään, mutta lukiolaista ei lasketa tähän kriisiryhmään. Ensimmäiseen autoon menee Hansu. Toinen auto ajaa Onnelin ja avustajan samaan pihaan ensimmäisen kanssa. Kolmas auto tulee heti toisen jälkeen ja siihen kiipeää kolme juoksevaista.
Alussa vähän jännitti kuinka saadaan hektinen hetki organioitua niin, että kaikki ovat oikeaan aikaan valmiina. Jonkinlainen systeemi on syntynyt, mutta se toimii vain silloin kun lapset ovat sillä tuulella. Tärkeintä on siis pitää huolta aamun tuulista.




Erityisiä lapsia kun ovat, niin palavereja ja muita istuntoja on tavallista enempi. Kuinkahan monen ihmisen kanssa istun vuoden mittaan lapsistani keskustelemassa? Laskisinko? Vaikka vain elokuusta jouluun.
Ei sovi moittia, enkä motikkaan. Hyvä se on, tietysti.
   
Muutama päivä sitten oli neljäsluokkalaisen hojks keskustelu. (Siinä oli viisi ihmistä) Mitä vanhemmaksi tyttö tulee sitä selvemmin ero ikätovereihin näkyy. Tästä lapsestani olen eniten huolissaan. Opettajat olivat ajatelleet asian valmiiksi niin, että tyttö käy koulua voimiensa ja taitojensa mukaan. Koulu pidetään silti kouluna ja tavoitteellisena. Askeleet on pienemmät kun luokkakavereilla, mutta sitäkin tärkeämmät. Sosiaalisten taitojen lisäksi harjoitellaan ajan ja rahan käsitteitä. Kun ne hallitsee, pärjää elämässä huomattavasti paremmin. Vaikutti siltä, että opet oikeasti tietävät mitä ja miten tekevät. Ei siis tarvitse murehtia, vielä.
Nyt vain pidetään huolta hyvästä koulufiiliksestä. Se kun on oppimisen edellytys.

Kaikilla meillä on vahvuuksia. Ei voi tietää mitä kenenkin puussa kasvaa.



  
   

lauantai 17. syyskuuta 2016

Pitkospuita ja muita haasteita


Aurinkoisen päivän rohkaisemina päätimme viedä koko porukan suolle. Teinipoika ei uskaltanut mukaan, vaan otti haulikkonsa, koiran ja hävisi nopeasti toiseen suuntaan. Mikähän sille tuli?
Jälleen vakio retkikohteemme, läheinen Kauhanevan kansallispuisto. Ruska on juuri parhaimmillan ja värit niin kauniit ja täydelliset. Ihmeellistä miten yksinkertainen ja eleetön suonpinta muuttaa ilmettään.



Matkaan lähdettiin kahdella autolla, mukana kaksitoista ihmistä, kahdet rattaat ja yksi koira sekä repullinen eväitä.
Rattailla ei pitkospuille pääse, mutta reitin tekijät ovat osanneet ajatelleet kaikkea. Toiset lähtivät suolle, toiset juuri rattaiden mentävälle polulle. Polkujen yhtymäkohdassa lykkääjät vaihtuivat. Rattaat ja Hansu kääntyivät takaisin nuotiopaikalle ja kuivan maan kulkijat pääsivät vuorostaan suolle. 
Hansulle polku kivineen ja pikkusiltoineen on sopivan hasteellinen. Pitkospuille on turha edes yrittää, ei suostu.






Yksi lapsista ei olisi halunnut lähteä. Sanoi matkan olevan liian pitkä ja hän väsyy välille. Ennenkin on samaa sanonut, vaikka ei lenkin jälkeen eväitä syödessä vaikuta lainkaan väsyneeltä. Oikein pirteästi pompahtelee.
Joku kuitenkin lasta väsytti. Pitkospuilla on keskityttävä omaan matkantekoon ja pidettävä huoli, että oma askel pysyy lankulla. On pysyttävä suunnilleen jonossa omalla paikallaan, ainakin vetisimmissä paikoissa. Lapselle, joka tahtoisi pitää käsissään kaikkia lankoja kaiken aikaa omaan itseen keskittyminen on haastavaa.
Kotona lapsi kaipaa syliä. Rankkaa, mutta hyvää harjoitusta.

Kaksivuotias jaksoi hyvin tätien ja vaarin avustuksella.




Paljon uutta ja ihmeellistä oli pienelle ihmiselle.
"Määkää", totesi pikkuinen.

    

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

   Tämän päivän Menu


Tänään on harrastettu ruokailua. Kaksin käsin tehty ja nautittu sadosta sekä liudasta lisukkeita. Harvoin kun tekee, niin hyvin kestää.

Aamu alkoi melkein brunssilla.
Marjasmootie alle ja päälle joko motsarella-tomaattileipä tai ameriikanäidin pannukakku hillo vaihtoehdoilla. Tai sitten kumpikin, leipä sekä pannari.



Leivästä sai rakennettua terveellisemmän, mutta pino pannareita vaahterasiirapilla ja muilla hörtteillä täytettynä oli myös miellyttävä kokemus.



Lounaaksi valmistui kevyt kasvismunakas ja salaattia.
Munakas on meillä lempiruokaa, sekä tekijän että syöjien mielestä. Siihen voi siivota jääkaapista lähes kaiken. Tähän tuli paprikaa, kukkakaalia, mustakaalta, sipulia ja hiukan valkosipulia.


Ennen päivällistä kerkesimme käydä pelolla keräämässä uutta ruokahalua. Porkkanakone käynnistyi ja ensimmäiset porkkanat siirtyivät varastoon odottamaan jobbaria.
Vielä saisivat talvella myytävät hetken pellossa kasvaa ja odottaa oikeaa nostoakaa.
Punajuuri ja lanttumaalla piipahdimme sankojen kanssa. Täydet sangot tarkoittavat keittiössä kohtuullisen pitkä pilkkomisrupeama. Juureksia oli tarkoitus saada uuni täyteen. Toinen pellilinen perunaa, porkkanaa ja sipulia. Toiseen tuli punajuuret, lanttu ja valkosipuli. Mausteet päälle ja loraus öljyä.
Lihansyöjille kunnollisesta jauhelihasta pihvejä, jotka nekin oli tungettu täyteen sipulia. Valkosipulilla terästetty kermaviilikastike oli pehmennyksenä, jos valkosipulia voi pehmennykseksi kutsua.
Lisäksi salaattia, tomaatteja ja homejuustoa. 



Jälkiruuaksi pellilinen mutakakkua lorauksella vaniljakstiketta.
Siihen se päivä hupeni, ruuanlaittoon. Kun syöjiä on riittävästi viitsii jotain laittaakkin. Tänään katoimme neljätoista lautasta. Tiskipöydästäkin saisi paljon puhuvia kuvia, mutta parempi antaa olla.






perjantai 9. syyskuuta 2016

Kohta on omenaisten aika


Puut notkuu omenien painosta. Ensimmäiset lajikkeet ovat valmiit, myöhäisemmät odottavat vielä muutamaa aurinkoista päivää. 
Pari päivää sitten inventoin yhden pakastimista. Niin siinä on taas käynyt, että pohjalta löytyi kasa edellisvuoden omenasoseita. Ihan hyvää ja maukasta. Vietin illan koneella etsinen paikkoja mihin sosetta voisi upottaa. Ei se niin tylsää ollut miltä kulostaa, aika kului ihan hyvin. Netin selaamisessa on se huono puoli, että otollinen tekemisenaika saattaa hurahtaa toisten taitoja ja aikaansaavuuta ihaillessa. Omat sosepurnukat seisoi surullisina pöydänkulmalla.
Perheeltä, jos toiveita kysyy, vastaus on vaan "tavallista omenapiirakka jätskin alle".

 Arkiruuan lisukkeeksi ja mausteeksi omenat sopii myös.
Tänään kokeilin paistettua broilerinrintaa omenakastikkeessa.
Pyörittelin rintaleikkeet vehnäjauhoissa, johon olin lisännyt hiukan suolaa ja pippuria. Ladoin pannulla kauniiksi paistetut broilerit vuokaan, omenanapaloja sekaan ja uuniin.
Kastikkeeseen laitoin panulle voissa pyörätetyn omenasilpun sekaan vähän sosetta ja nesteeksi omenamehua sekä kanalientä. Kiehuvaan nesteeseen sekoitin teelusikallisen currytahnaa.
Kun broilerit uunissa olivat melkein valmiit sekoitin kastikkeeseen purkillisen smetanaa ja kaadoin vuokaan lihojen päälle. Hetkeksi vielä uuniin.


Aika platkun väristä siitä tuli. Ensi kerralla käytän  enemmän omenia ja vähän reilummin curryä. Paprikaa vois paahtaa vielä kaveriksi.
Hyvää oli ja lapsetkin söi.
    


Salaateilla, tomaatilla ja motsarellan paloilla saa rumasta kauniimpaa.



Tänään saatiin loput perunat nostettua. Seuraavana on omenien ja puolukan vuoro. Viljelijän ahkera Sisar muisti jo meitä puolukkaämpärillä. Jos itse ei metsään päästä, niin on ainakin hetkeksi perussuomalaista herkkua. 

Tulevalle viikonlopulle suunnittelin ensimmäistä omenasoserupeamaa. Isotlapset taas muutamaksi päiväksi kotiutuvat, niin on käsipareja tekemään.
Seuraava viikko on täynnä lasten ohjelmaa ja terapioita. Silloin tehdään vain välttämättömät.

Vielä hetki, teetä ja omenapiirakka.


  

maanantai 5. syyskuuta 2016

Perunannostoa


Tänä syksynä, vai pitäisikö sanoa kesän viimmeisinä päivinä, sadetta on saatu reilusti enemmän kuin normaalisti. Sademittariin kertyi vettä elokuussa yhteensä 155 ml, kun pitkän ajan keskiarvo on 75ml. On siis satanut kahden elokuun edestä ja sen pelloilla huomaa.
Lehdessä luki, että tämä kesä olisi ollut sateisin koko aikana, kun säistä on virallista kirjaa pidetty.
Peltoihmisä sateet ja poudat puhututtaa. Vaikka kaikkesi yrittäisit yksi ainoa raekuuro voi viedä koko vuoden palkan. Hymyile siinä sitten.

Ainoa asia, jolle jotain voi on asenne. Se hepottaa tai sitten ei. 



Aina kun sää ja tupatilanne sallii oisi mentävä ulos, sekä itsensä että ympäristön vuoksi. Pienetkin rapsuttelut näkyy ja suuria voi aina suunnitella. Se on vähän kuin lomalla olisi. Kaikkea ei kerkeä, vaikka saisi kaksi syksyä peräkkäin, mutta tarviiko. Olisko se sitten enää lomaa?
  
Pääelinkeino, eli perunan ja vihannesten nosto, vaatii nyt kaikki mahdolliset poutahetket. Silloin kun ne ajoittuvat aamupäivään, eli lasten kouluaikaan, voin osallistua, muulloin olen varattu.

Maire ei ymmärrä ensinkään tällaista touhua.
"Ajavat koko päivän peltoa edestakas.... Tassutkin ihan kurassa, kampaus pilalla ja hirvee väsy."



   "Tämäkin vielä! Ei suihkussa saa kuvata. Hirveen noloo, häpeen alastonta oloo." 

    
             Huomenna sama uudestaan, ellei sada.


perjantai 2. syyskuuta 2016

 Kirjasto ja Celia kirjasto



Kirjat ovat aina olleet heikkouteni ja samaa vaivaa olen yrittänyt tartuttaa lapsiin. Ensimmäisen vauvani kanssa odotin aikaa, jolloin oikeasti lukisimme yhdessä satuja. Se aika tuli, eikä mennyt montaa vuotta kun odottin lapsosen oppivan itse lukemaan. Sekin aika tuli, mutta tuli myös uusia iltasadun tarvitsijoita ja niin lukeminen vain jatkuu ja jatkuu.

Yksi lapsistamme ei millään meinannut oppia lukemaan. Eräs monta poikaa kasvattanut äitiystäväni antoi hyvän neuvon. Ota lasta kiinnostava kirja ja lopeta lukeminen niin jännittävään kohtaan, että lapsen on pakko jatkaa itse lukemista.
Kiusa se on pienikin kiusa, mutta se toimi. Nyt hän on hyvin lukeva aikuinen.

Isoille lapsille on jäänyt mukavana muistona mieleen, kun isä istui keinutuolissa ja luki ääneen. Luki jotain ihan kunnon kirjaa, elämäkertoja ja sellaista mikä itseäkin kiinnosti, niin jaksoi lukea niin kauan kun ääntä riitti.
Minäkin kuuntelin.

Tänään poikettiin kirjastossa.
Luultavasti olemme tämän kunnan yksi ahkerimmista kirjaston kuluttajista, sekä ansioituneita sakkojen maksajia. Palautus venyy ja viipyy. Muutama kirja on aina hukassa tai joutunut tunteiden tulilinjalle. 
Huonosta kirjastokäyttätymisestä huolimatta kirjastotädit suhtautuvat meihin aina hyvin suopeasti.

Hyvä-äiti sydroomaan kuuluu, että lainaa paljon lastenkirjoja. Sellaisia joissa on kauniit kuvat. Rumasti tai liian aikuistaiteellisesti kuvitettuja kirjoja en vaan viitsi lukea. Pitää lukijankin saada nauttia.
Tämän päiväisessä lainakuitissa on 64 lainaa kuudelle eri henkilölle. Ohuita lastenkirjoja lähes kaikki, siksi niitä kertyy. Pitkiä automatkoja viihdyttämään on muutama satu cd ja omia matkoja varten vähän Waltaria. Mielenkintoinen äänikirja on paras tapa pitää itsensä ajaessa hereillä. 





Toinen kirjasto jota käytämme toimii postin kautta. Celia-kirjasto on pääasiassa näkövammaisille tarkoitettu palvelu. Ihania koskettelukirjoja, joiden rakentamiseen joku luova kansalainen on käyttänyt useamman tunnin. Onnelille nämä virallisesti tulee, mutta kaikki lapset tykkää.

Tässä kirjassa seikkailee Aino-pupu. Hansu tarkastaa onko eväskori pakattu oikein. Seuraavalla sivulla on pala ihan oikeaa kalloita. Mainio teos. 




"Lukemisen himo on älykön valeasuun pukeutunutta laiskuutta", sanoi joku viisaampi.
Se siitä sitten.