perjantai 2. syyskuuta 2016

 Kirjasto ja Celia kirjasto



Kirjat ovat aina olleet heikkouteni ja samaa vaivaa olen yrittänyt tartuttaa lapsiin. Ensimmäisen vauvani kanssa odotin aikaa, jolloin oikeasti lukisimme yhdessä satuja. Se aika tuli, eikä mennyt montaa vuotta kun odottin lapsosen oppivan itse lukemaan. Sekin aika tuli, mutta tuli myös uusia iltasadun tarvitsijoita ja niin lukeminen vain jatkuu ja jatkuu.

Yksi lapsistamme ei millään meinannut oppia lukemaan. Eräs monta poikaa kasvattanut äitiystäväni antoi hyvän neuvon. Ota lasta kiinnostava kirja ja lopeta lukeminen niin jännittävään kohtaan, että lapsen on pakko jatkaa itse lukemista.
Kiusa se on pienikin kiusa, mutta se toimi. Nyt hän on hyvin lukeva aikuinen.

Isoille lapsille on jäänyt mukavana muistona mieleen, kun isä istui keinutuolissa ja luki ääneen. Luki jotain ihan kunnon kirjaa, elämäkertoja ja sellaista mikä itseäkin kiinnosti, niin jaksoi lukea niin kauan kun ääntä riitti.
Minäkin kuuntelin.

Tänään poikettiin kirjastossa.
Luultavasti olemme tämän kunnan yksi ahkerimmista kirjaston kuluttajista, sekä ansioituneita sakkojen maksajia. Palautus venyy ja viipyy. Muutama kirja on aina hukassa tai joutunut tunteiden tulilinjalle. 
Huonosta kirjastokäyttätymisestä huolimatta kirjastotädit suhtautuvat meihin aina hyvin suopeasti.

Hyvä-äiti sydroomaan kuuluu, että lainaa paljon lastenkirjoja. Sellaisia joissa on kauniit kuvat. Rumasti tai liian aikuistaiteellisesti kuvitettuja kirjoja en vaan viitsi lukea. Pitää lukijankin saada nauttia.
Tämän päiväisessä lainakuitissa on 64 lainaa kuudelle eri henkilölle. Ohuita lastenkirjoja lähes kaikki, siksi niitä kertyy. Pitkiä automatkoja viihdyttämään on muutama satu cd ja omia matkoja varten vähän Waltaria. Mielenkintoinen äänikirja on paras tapa pitää itsensä ajaessa hereillä. 





Toinen kirjasto jota käytämme toimii postin kautta. Celia-kirjasto on pääasiassa näkövammaisille tarkoitettu palvelu. Ihania koskettelukirjoja, joiden rakentamiseen joku luova kansalainen on käyttänyt useamman tunnin. Onnelille nämä virallisesti tulee, mutta kaikki lapset tykkää.

Tässä kirjassa seikkailee Aino-pupu. Hansu tarkastaa onko eväskori pakattu oikein. Seuraavalla sivulla on pala ihan oikeaa kalloita. Mainio teos. 




"Lukemisen himo on älykön valeasuun pukeutunutta laiskuutta", sanoi joku viisaampi.
Se siitä sitten.