keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kun mummu mummua taluttaa


Alkuviikkon toimeliaisuuden jälkeen luulin viikonlopuksi elämän rauhoittuvan ja lomaolon astuvan taloon. Vanhana tarvitsen tasaisuutta.

Tilanpidon alussa äitini antoi meille vapaa-aikansa ja auttoi kaikessa missä pystyi. Hänen ansiostaan sain pitää käteni mullassa ja samalla hoitaa kasvavaa perhettä. Hänen ansiostaan lapset saivat kasvaa mummin kainalossa ja olla hänelle maailman tärkeimmät.





Syysloman aloitus viikonlopuksi suunnittelin kaikkea lapsilähtöistä ja keharikeskeistä. Lomapojan lomilla tehdään sitä mitä kahdella pyörätuolilla voi. Pieniä kivoja asioita. 
Nyt ne pienetkin olivat jäädä haaveeksi.
Lauantaina ja seuraavana yönä mummu tarvitsi tavallista enemmän apua. Sunnuntaina tuli puolisolta puhelu keittiöön. "Täällä me isonpojan kanssa nostetaan mummia takaisin keinustuoliin."
Kiireesti hätiin. Siellä mummi keinussaan istui ja tärisi. Vilttiin käärin ja silittelin, aivan shokissa raukka. Ei osannut sanoa oliko johonkin sattunut, eikä sitäkään kuinka kauan oli lattialla nostajaa odottanut. Muutaman tunnin kuluttua olo muuttui niin huonoksi, että päätimme siirtyä sairaalaan.
Mummille oli yön aikana noussut korkea kuume, mistä johtui kaatuminen ja sekavuus.
Vaikka vieressä asutaan, silti ei vahingon edelle keritty. Onneksi ei pahemmin käynyt.


Villiviikko rauhottui Mummin päästyä sairaalahoitoon ja Onnelin aloitettua maanataina syysloma hoitopaikassaan.
Tällekkin viikolle suunnittelin kaikenlaista. Piha olisi saatava talvikuntoon ja lapset voisi kastella kylpylän lämpimissä vesissä, mutta....maanantai iltana nousi kuume.....
Luulisi, että tähän ikään menessä olisin oppinut mitä liiasta suunnittelusta seuraa.

Nyt jo elämä hymyilee. Kyllä me vielä jostain se lomaolo löydetään.