tiistai 29. marraskuuta 2016

Viikonloppuloma


Perhehoitajan, niin kuin omaishoitajankin loma alkaa hoidettavan hoitamisella.
Tavallisten aamujen tapaan ensin lääkkeet, ruoka, pussi, vaippa, pesut, hiukset ja vaatteet.
Edellisenä iltana on pakattu suihkualusta, ruuat, letkut, varavaatteet ja kaikki muut hoitotarvikkeet. Nyt enää ruokapumppu, imulaite ja laitteiden latausjohdot, ne meinaa aina unohtua.
Lomapaikkaan on kahden tunnin matka, mutta onneksi ei tarvitse itse ajaa. Taksi kuljettaa.
  


Kahdelta, samaan aikaan koululaisten kanssa olin taas kotona. Ihan heti ajatukset eivät asettuneet siihen, että eniten hoitoa vaativa on hetken pois.
Jokaisella lapsellamme on omia erillaisia haasteita kotoa poistumiselle, matkojen pituudelle ja uudelle ympäristölle. Nyt piti nopeasti päättää, sinne vai tuonne? 
Loma lauantain ohjelmaksi valitsimme Idea Parkin yläkerran, FunParkin. Mukaan pääsi juoksevaiset. Itsellemme iloksi pyysin mukaan vielä Esikoisen perheen ja Ystävän lapsineen.
Ilo niitä oli katsella. Kuvat ei onnistuneet, koska liike pysähtyi vasta autossa. 

Tähän asti olen vähän epäillyt kaikkia "puistoja". Miksi maksaa isoja rahoja siitä, että musiikki soi liian kovaa ja kone pyörittää ylös-alas-ympäri. Eikö lapset saa liikettä ja hetkutusta muuten tarpeeksi?
Vieläkään en ole vastauksesta varma, mutta alan sulaa. 
Tärkein juttu tässä, niin kuin kaikessa lasten kanssa lomailussa on rennot ja hymyilevät aikuiset. Leppoisan ja lapsestaan nauttivan aikuisen mieli on lapsen loma. Turvasatama, jossa voi tankata seuraavaa maailmanympäripurjehdusta varten.   




Sunnuntaiaamu ja ensimmäinen adventti. Lapset olivat uupuneita eilisen päivän virikkeistä ja seuraava aamu venyi ennätyspitkäksi. Joku tyttäristä kolisteli kahvipannua keittiössä, kun me vanhat vasta pohdimme nousemisen tarpeellisuutta.
Kiitos tyttärille! 



perjantai 25. marraskuuta 2016

        Tänään spaghettikurpitsaa


Otetaan yksi kaunis spaghettikurpiitsa.


Halkaistaan ja poistetaan siemenet.
Puolikkaat laitetaan leikkuupinta alaspäin voideltuun vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Kurpitsa kypsyy puolessa tunnissa kahdessasadassa asteessa.


Jäätelökauhalla kuopastaan kuoren sisältä kurpitsat kuppiin ja sekoitetaan sekaan kaikkea hyvää. Nyt sekoitin fetaa, paahdettua paprikaa, tomaattia, sipuleita ja curryä, sekä suolaa ja mustapippuria.


Päälle juustoraastetta.
Uuniin grillivastuksen alle siksi aikaa kun juusto sulaa ja pöydän saa katettua.


Kauha kävi niin sukkelaan, etten melkein kerinyt kuvaamaan.




keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ajatuksia käytävällä


Istun eräällä sairaanhoitopiirin sadoista ellei tuhansista käytävistä. Ihan tavallisella sellaisella, jonka ovien taakse kätkeyy päätöksiä, päätösten valmisteluja ja tuhansia tutkimuksia. Ovien takana asiantuntijat yhdessä sanoittavat asioita, joita yksin on vaikea sanoiksi saattaa. 




Siksi minäkin nyt istun tässä. Odottamassa, kun yhtä rakkaimmistani arvioidaan. Osaako hän piirtää ympyrän, erottaako minuutit sekunneista ja ymmärtääkö ylempiä käsitteitä, kuten "hyväksytyksi tuleminen" tai "kelvollisuus". Testit tarvitaan lausuntoa varten, jonka tarkoitus on määrittää kuka hän on. Mihin lokeroon voisimme hänet laittaa.
Vielä en osaa ajatella, että pääsimme tutkimuksiin. Tutkimuksiin joudutaan ja sillä siisti.

Kaksi tuntia sain käytäväaikaa. Kun ensin olen piirtänyt noin sataneljäkymmentä rastia, sitten saan tehdä mitä tahdon, kunhan pysyttelen tällä käytävällä. 
Osaako lapsi/ onko lapsi? Syökö, nukkuuko, pelkääkö, ahdistuuko, raivoaako? Lukeeko, laskeeko, laulaako?
Sopii hyvin, ei sovi tai jotenkin joskus sopii. Sataneljäkymmentä kertaa, ainakin.
Turhauttaa, surettaa.



Nyt jo hävettää.
Mitä ihmettä minä tässä valitan.
Näillä tuoleilla on istunut äitejä ja isiä isojen mureiden kanssa. Meillä on vain pieni murhe.
Murhe siitä kuinka me äitinä ja isänä osaisimme. Kuinka ymmärtäisimme ja jaksaisimme. Tukisimme, kannustaisimme ja loisimme varmuuden, ettei ketään ole luotu turhaan.
Kuinka joka päivä muistaisimme kertoa lahjasta, joka saimme.



Ei hänen tarvitse muuttua. Minun, aikuisen ja äidin, on löydettävä uudet polut mistä hänet on hyvä etenpäin saatella. Hänen tarvitsee vain kasvaa, niin kuin lasten on tarkoitettu joka päivä tekevän.  
Toivon totisesti, että tämä keväisen lehmänlannan värisiin seiniin tuijottelu on hyvän alku ja ohjaa meidät uuden polun päähän.
Mitään muuta nyt ei saa ajatuksiin päästää.



"Muista aina, että olet ehdottoman ainutlaatuinen. Aivan kuten kaikki muutkin."




sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Yhteishaku


Taas on se aika vuodesta, jolloin yhdeksäsluokkailaisten on aika suunnitella suuria.
Myös meidän viisitoistavuotias sai asiaankuuluvaa mainospostia. Koskaan en unohda kuinka erillainen on erillainen, mutta ei sitä asiaa tavallisesti mieti. Hansu on hansu ja sillä sipuli. Jos ei olisi downiainen, niin olisi vallan joku toisenlainen.
Joskus tulee tavallisuuksia, jotka muistuttavat kuinka asiat olisivat jos.... 


Postissa tuli: "Hei yhdeksäsluokkalainen..."
Onneksi hän on vielä kahdeksasluokkalainen, mutta piankos ensivuosi menee. 


Mikä hänestä tulee isona? Eihän kaikkien ole pakko alkaa isoksi, eihän?
Toisaalta potenttiaalia löytyy moneen.
Ruokapuoli varmasti kiinnostaisi. Onhan hän talon paras juustonriputtelija.


 Eläintenhoito on hänellä myös hallussa.


Ja viherrakentamiseen löytyy harrastuneisuutta.


Monia muitakin osaamisalueita on.
Työ, jonka saa järjestää oman mielensä mukaan sopiviin jonoihin olisi ehdottomasti parasta. 


Onneksi kahdeksasluokka on kesken, eikä mitään tarvitse päättää juuri nyt.
Olen vähän meinannut, että Hansu on saatu niin kuin tekopalkaksi. Eikö maailmaan vielä yksi peräkamarinpoika mahtuisi?


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Ensilumi


Nyt vasta meille satoi oikeaa lunta. Maassa on muutaman päivän ollut jotain valkoista jauhoa, mutta ei sellaista voi lumeksi sanoa. Viimme yönä satoi ja aamulla näytti ihan talvelta. Maa oli saanut puhtaan valkean peiton.
Aamulla koululaiset selvisivät nopeasti ulos. Aamupala onnistui ilman turhia neuvotteluja ja sutjakkaasti sujahti vaatteet päälle. Hanskat ja pipot oli tallessa, mikä tähänastisen kokemuksen perusteella on melko harvinaista .
Uudella lumella on ihmeellisiä vaikutuksia.



Aamu oli vielä sumuinen ja hämärä, kun ahkera kansa aloitti työnsä. 
Mukava oli katsella kouluautoa odottavien touhuja, ei ollut mälsää eikä tylsää. Talven ensimäiset lumiolennot asettuivat paikoilleen ja koulun jälkeen lupasivat rakentajat jatkaa hommiaan. Tasainen kaunis valkea pinta oli enää muisto.

Tänään oli jääkaapin siivouspäivä.
Löytyi tortillalättyjä, paprikaa, fetaa, juustorastetta, kermaa ja broileria. Niistä syntyi tortillalasagne, joka sopii hyvin nukkumattoman yön päivälliseksi. Kätevä, nopea, herkullinen ja mikä parasta, siihen voi sotkea kaikkea mikä uhkaa jäädä kaapinpohjalle virumaan.



Jospa ensiyönä he nukkuisivat paremmin ja tauti, joka uhkaa tulla ei tulisikaan.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isäinpäivä


Tämän talon isähenkilöllä on yhdeksän biologista lasta ja kolme valmiina saatua sekä kaksi "etälasta". Nämä "etäiset" saivat muutaman vuoden meillä asumisen jälkeen muuttaa takaisin äitinsä luokse. Heillekkin iskä on edelleen iskä.
Lisäksi iskä on jo saanut maistaa yhtä elämän herkuista. Olla kolmen ihanaisen vaarina.
Isänpäiväkortti varille.




Tänä isänpäivänä kakun piti olla toisenlainen. Aikuisten oikeasti tehty, sellainen fiksun näköinen. Kesken hyvien aikomusten iski katastrooffi. Onneli sai täyden avannepussinsa itse irroitettua ja aikaan kamalan sotkun. Tänään oli tarkoitus koko tyttö pestä ja pussihommelit vaihtaa, mutta hiukan myöhemmin.
Kakkusuunnitelmat meni samantien uusiksi. Minä aloin selvittämään onnettomuutta ja kiireellä pesemään Onnelia. Avannehoitaja joskus sanoi, että jo tunti suoliainetta iholla on turmioksi.
Isänpäivän kunniaksi sai isä puolestaan tutustua kakun tekoon.
Hansu oli hyvänä apuna. Ensin piti vatkata kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Raskasta hommaa, käsi väsyi, ei jaksa.
Kerman lätkiminen kakun päälle oli paljon hauskempaa. Päällimmäiseksi Hansu sai vielä ripotella ison kasan suklaata. 
Kaikki tykkäsivät, jopa poika joka ei tavallisesti täytekakkuun koske. Minä sain jättää omat kakkuhaaveet odottamaan seuraavaa kertaa. 
  

lauantai 12. marraskuuta 2016

Sairaalasta kotiin.


Melkein kolme viikkoa kesti mummun sairaalareissu, mutta nyt asiat ovat paremmin kuin uskallettiin edes toivoa. Pitkän reissun jäljiltä mummelin olo on vielä hutera, mutta pahin on onneksi takana. Omassa kodissa toipuminen nopeutuu ja mieli pysyy virkeänä. Nyt voi taas tehdä mitä tahtoo ja pystyy. 

Ensin koti oli saatava kuntoon. 
Uusi sähkösäätöinen sänky tuli terveyskeskuksesta ja patjaksi valitsin parhaat mitä löysin. Pyörätuoli ja rollaattori kuuluvat myös yhteiskunnalta lainattavaan kalustoon.
Jääkaappiin varasin sellaista mistä luulen mummun pitävän ja kynttilöitä rakastavan pöydälle muutaman kauniin kynttilän. 
Siellä maassa, jossa uusi presidentti juuri valittiin ei yhteiskunta anna ilmaiseksi edes pyttyä, sängystä puhumattakaan. Siinä maassa kolmen viikon osastohoito tekisis ison loven eläkeläisen varoihin. Täällä se on vielä mahdollista.
Epäkohdista pitää puhua ja päättäjiä rohkeasti vaikeistakin asioista pakkokeskusteluttaa. Toimisiko se toisinkin päin?
Puhutaan rohkesti siitä hyvästä mitä yhteisillä varoilla tehdään. Kerrotaan kuinka paljon paranemista nopeuttaa hoitaja, jolla on hetki aikaa kuunnella ja jonka silittäviä sanoja me kaikki joskus tarvitsemme.
Arvostetaan ääneen sitä, mitä meillä on. 


Mairelta meinasi häntä irrota, niin iloinen se oli mummun kotiinpaluusta.


Nyt on hoitohenkilökunta vaihtunut. Sairaalan hoitajat saivat pelkästään kiitosta ja kehuja, niin olivat sydämmellisiä ja avuliaita. Kotona tahti pakostakin muuttuu, mutta eiköhän tämä onnistu kun kaikki pikkusen joustetaan ja otan pidempiä askelia. (suom. istun vähemmän tietokoneella).
On kuitenkin etuoikeus saada antaa vanhemmalleen turvallinen vanhuus, edes yrittää antaa. Sitä ei luultavasti tule koskaan katumaan.



Mummun voimannuttaminen aloitettiin saman tien tarjoilemalla mukillinen vihersmootieta.
Blenderissä pyörähti ananasta, lehtikaalia, banaania, sitruunamehua ja ripaus siitepölyjauhetta. Lapset sanoivat, että maistuu hyvälle, mutta tuntuu veteen sekoitetulle saippualle.
Mummu joi eikä kommentoinut.





tiistai 8. marraskuuta 2016


Mihin Eetu meni?


Tein lähettämistä vaille valmiiksi postauksen, jossa kerroin kuinka uusi pieni perheenjäsen on laumaansa sopeutunut, ennen kaikkea koiralaumaan.
Poistin sen ja teen toisenlaisen.

Eilen keskellä parasta päivää Eetu katosi. Pihalta, tavalliselta pissareissulta. Hävisi. Viisi tuntia etsittiin monen hengen ja Hertan voimin, mutta ei mitään missään. Ulkona yli kymmenen astetta pakkasta ja hirmuinen tuuli. Sellaista ei pieni neljätoistaviikkoinen koiravauva kauaa kestä.
Nyt on vain ajateltava, että se oli tämän koiran tarina.

Kuvat ovat huonoja kännykkäräpsähdyksiä, mutta laitan ne silti. Parempiakaan ei nyt ole.

Kotiin tulon tutustumishetki. 

Eläinlaumassa pomo tietää paikkansa, vaikka se ei ihan paras paikka olisikaan.


Ihmisten kainaloihin Eetu oli juuri sopiva.

Oli se niin ihana!


Kiitos käynnistä Eetuseni!

  

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Helsingin tuliaisia


Harvinaisilta vierailuilta on syytä tuoda tuliaisia, ainakin itselleen. Helsingissä poikkean silloin tällöin noin kymmenen vuoden välein ja se on jo sellainen aika, että tuliaiset ovat tarpeen.
Järkevänä aikuisena olisi kannattanut käyttää aika ja paikka hyväkseen ostamalla itselleen vaatetta. Yritin kyllä. Tyttäret kannustivat ja lupasivat jopa kolme euroa jokaisesta sovituksesta. Silti yhtään ainoaa vaatetta ei lähtenyt mukaan, paitsi lapsille. Niille shoppailu käy ihan viihteestä ja onneksi on kenelle ostella. Esikoinen on luvannut suoda mummulle tämän ilon ja näytellä ilahtunutta, mutta sanoi ottavansa vapauden päättää mitä vaateilla tekee. Selvät sävelet.
Miten itsensä vaatettaminen voikin olla näin vaikeaa?



Ihanista neuleblogeista olen napannut tämän unelmaisen lankakaupan. Pikainen piipahdus nauttimaan väriterapiasta ja pehmeiden lankojen hiplauksesta.
Vain muutama pieni keränen lähti mukaan. Ensi kerralla sitten enempi.

Samaisella retkellä huomasin kiinnostavan ikkunan. Liike nimeltään Okra.
Hyllyllä muiden taiteellisten tavaroien seassa seisoi ........., lehmä. Tyynenä ja muista piittaamatta, silti niin voimakkaana. Siinä oli sitä jotain.
Ihana!