sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Tomaattisatoa


Kasvariviidakossa punertaa.
Vihdoinkin tomaatit alkavat kypsyä ja satoa saadaan enemmän kuin kerralla taskuun mahtuu. 
Päivittäisestä tuuletuksesta huolimatta kosteus tiivistyy kasvarin kattoon ja öisin lämpötila laskee lähelle nollaa, joten punastuminen ei ole ollenkaan varmaa.





Eräs ystäväni kehoitti minun tekemään jotain sellaista mistä tykkään. Tykkään kovasti tästä elämäntapatyöstäni, mutta hän tarkoitti jotain muuta.
Tänään päätin sitten tykätä tomaateista.


             Syntyi Syksyinen Tomaattikastike
           Tomaatteja oli 4kg
Paprikoita 4 kpl
Chiliä 4 kpl
Sipulia 6 kpl
Omenoita 6 (pieniä)
Basilikaa nippu
Öljyä reilu desi

Sipulit kuullotetaan öljyssä. Kattilaan lisätään chili, omenat ja paprikat. Annetaan niiden siellä hetki keskenään lämmitellä. Tomaatit pilkotaan, kannat poistetaan ja lisätän kattilaan. Saavat kiehua kunnes tomaattien rakenne rikkoutuu. Lisätään mausteet. Annetaan kiehua tunti ilman kantta ja huolehditaan, ettei kastike pala pohjaan.


Jäähtyneen kastikkeen surautin sauvasekoittimella sileäksi ja pakkasin puolen litran annoksiin.
Sitten vaan pakastimeen.



Joskus on kasvihuone satoa antanut ihan ruuaksi asti.




perjantai 15. syyskuuta 2017

Sorsaruokaa


Syksyiset aamut ovat täällä. Nuorukaiset, nämä jotka viikonloppuisin nukkuvat pitkään nousevat nyt ennen aurinkoa. Ottavat eväänsä ja sulkevat ulko-oven hiljaa perässään. He, jotka eivät tästä ymmärrä jäävät rauhassa nukkumaan. 
Vanhoissa jutuissani olen jo kertonut, että perheessämme koiran lisäksi myös nuoret miehet ovat kohtuullisen riistaverisiä. Metsästys on yksi niistä harrastuksista jotka vievät, jos luvan antaa, pikkusormen lisäksi koko ihmisen. Harvalle metsästäjälle kuitenkaan saalis on se ainoa tärkeä juttu. Luonto itsessään hoitaa ja kasvattaa.
Mitä vanhemmaksi tulee sen selkeämmin näkee. Meille on annettu lahja ja vastuu.

Itseäni ilahduttaa myös se, että kamera kulkee metsästäjien mukana ja usein ampuu haulikkoa paremmin.








Tällä kertaa saaliksi tuli heinäsorsia ja muutama tavi.
Jääkaapissa lihoja ensin raakakypsytettiin vuorokausi, jonka jälkeen ne pääsivät pataan.



 Viereen paljon tavallista sipulia, vähemmän valkosipulia ja pienesti chiliä sekä suola ja pippurit. Porkkanat ja lantut on vielä pellossa, joten nauris sai korvata ne. Kaiken päälle pekoonia antamaan rasvaa. 
Juuri tällaisiin kärsivällisyyttä vaativiin kokkauksiin pata eli potti on paras vekotin.
Kolme tuntia lempeää lämpöä ja ruoka on valmis, jos joku on muistanut laittaa perunat kiehumaan.




"Mihin ne nyt joutu......miks ne ei vastaa."

lauantai 9. syyskuuta 2017

Lauantain lounas


Virallinen viikko on pulkassa.
Tämä viikko on mennyt erillaisissa lääkäreissä ja lasten palavereissa. Viranomaisia ja muita virallisia ihmisiä olemme joka päivä kuunnelleet. Muutamana päivänä useampaakin.
Ammattilaisten mukaan lapsemme voivat paremmin kuin ennen. Lääkkeet ja terapiat toimivat ja eteenpäin mennään.
Meille kerrottiin, että hän joka ei kuule kunnolla näkee kuitenkin erittäin hyvin, mikä kuulon puutetta paikkaa. Siihenkin luvattiin erityisohjausta.
Onneli pienoinen pääsi osastolle flunssaansa parantelemaan ja on siellä ainakin yli viikonlopun. Saadaan me rauhassa nukkua. 
Mielen tohtorit kannustivat meitä aikuisia edelleen puhumaan, kuuntelemaan ja olemaan vain lähellä. Antamaan yksi ohje kerrallaan.
Miten ne saa sen kuulostamaan noin helpolta?


Kun on viikolla liikaa pois kotoa tarvitsee viikonlopuksi keksiä oikoteitä. Ruokahuolto on ensimmäisenä oikaistava.
Lauantain iloksi ja elämää helpottakseni tein kunnon satsin mureketaikinaa. Siitä pitäisi riittää useammalle aterialle.

Tavallinen tomaattinen mureketaikina, joka sisältää:
 2kg pihvikarjan jauhelihaa
 kanamunia
 kuullotettua sipulia
 soseutettua tomaattia
 lorauksen hunajaa tomaattia tasaamaan
 Dijon sinappia 
 pieniksi pilkottua chiliä, ei kovin vahvaa
 herbamarea
 sekä mustapippuria

Sitten vaan sekoitellaan ja taputellaan vuokaan.
Päälle raastetaan juustonkannat.
Tämä kuuluu vuokaan, koska taikinasta puuttuu nesteitä sitova korppujauho. Kastiketta ei erikseen tarvitse.


Sen mikä ei vuokaan mahtunut laitoin paprikoiden täytteeksi. Paistoin ja pakastin.
Murekkeen seuraksi vihreää salaattia sekä coleslaw salaatia. Ja tietysti perunaa.

Coleslavin tein näin:
vajaa kilo valkokaalia silpuksi
3 porkkanaa karkeaksi raasteeksi
Kastike: 1dl majoneessia
2dl kermaviiliä
1rkl omenaviinietikkaa
1tl sokeria
suolaa ja pippuria hiukan
Talvella lisään hiukan anansamurskaa tai pelkkää ananasmehua, mutta nyt kaali on parhaimillaan eikä kostukkeita tarvitse.


Huomenna loppu mureke muuntautuu joko tortillan täytteeksi tai kastikkeeksi spaghetille. Sopivan tuttua evästä, kun lasten kavereita on tulossa kylään.


Syksyn ensimmäisiä merkkejä on keittiön ikkunan alla loistavat nauhukset. Siinä ne on yli kaksikymmentä vuotta kertoneet, että kohta se on ohi ja alkaa viimmeinen pinnistys. Nostokausi ja sadonkorjuu.



lauantai 2. syyskuuta 2017

Mansikkasatoa


Tänäkin vuonna mansikoiden kypsyminen herätti minussa piilossa pysyttelevän Pakastaja Elvin. Sen, joka Risto Räppäjän elämässä joskus seikkailee. Pakastin tolkulla voisin pussittaa, mutta elämän realiteetit ja pankkitili asettavat omat rajoituksensa.
Sovin Elvini kanssa, että noin sata kiloa olisi tänä vuonna riittävästi. Jos sen jakaa joka päivälle ei yhdelle syöjälle montakaan marjaa heru. Määrä on siis hyvin kohtuullinen.
  


Pakastimeen menevät marjat ostin läheiseltä tilalta. Hyviä olivat tänäkin vuonna.

Oman maan sato meni suurimmaksi osaksi suoraan kulutukseen. Keittiöön asti mansikkaa tuli harvakseltaan ja niiden kanssa vähän askartelin.
Muutama satsi kuivattiin.
 Nyt niistä ei tullut sellaisia rapsakankuivia, mutta eiköhän nämäkin paikkansa löydä. Myslissä ainakin menee mainiosti.  


Mansikan satokausi oli tänä vuonna harvinaisen pitkä. Muutama päivä sitten keittelin viimmeiset hilloksi. Ja jääköön ne nyt viimmeiseksi.



Pienet sormet ei voineet vastustaa mustikoilla vahvistettua mansikkapavlovaa. 




lauantai 26. elokuuta 2017

Viimmeinen kesäpäivä



Viimmeisenä kesäpäivänä teimme koko porukalla retken. Onhan siitä aikaa jo muutamia päiviä, mutta laitan sen kuitenkin tänne muistiin. Kaikki ensimmäiset ja viimmeiset ovat itsessään tärkeitä ja tämä oli juuri sellainen. Ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimmeinen.

Ensimmäistä kertaa teimme kokoporukka-retken. Se ei ole mitään sellaista, että tuosta vaan päätetään ja istutaan autoon. Ensin suunnitellaan salaa ja sitten pakataan salaa, kunnes joku kiljaisee.
"Tuo laukku! Miks tossa on toi laukku?"
Välittömästi alkaa kuhina. "Mihin? Nytkö? Miks? Joko?"
"Mulla on jo kengät jalassa. Eiks me mennäkkään?"

 Otimme mukaan eväitä, uikkarikassin ja kaksi "pyörätuolia". Sekä kuusi lasta ja kaksi aikuista.
Kahdella autolla lähdettiin. Lapsoset, jotka omistavat suuren egon tarvitsevat ympärilleen paljon ilmatilaa, myös autossa. On liikkenneturvallisuuden ja terveen järjen vastaista pakata heitä liian tiiviisti.

Suuntasimme kohti Kankaanpäätä, Kuninkaanlähteen leirintäalueelle. Sieltä altaan reunalta löytyi lisää tuttua väkeä. Mummun kullat olivat äitinsä ja tätinsä kanssa meitä jo odottaneet. Uimarit loikkivat altaaseen ja yleisö asettui ihailemaan.






Juoksevaisia kiinnosti liukumäki huomattavasti enemmän kuin seisova vesi. Sai laskea niin pajon kuin halusi. Elokuussa koulujen alettua ei ole edes jonoja .


Hansukin uskaltautui isän avustuksella altaaseen.
Kun ei ole saukoksi luotu, piti hetki suostutella ja toinen tovi totutella.
Hirvitti ja nauratti yhtä aikaa.

 
 
Koskaan ei voi olla ihan varma. Pohja jossain aaltojen alla ja vesi kylmää.


Se oli kesän viimmeinen päivä. Nyt ilmassa on selvä syksyn tuntu. Aamuaurinko kuivattelee sumuverhoa perunan kukkien päältä. Tuoksuu niin hyvältä, kypsältä ja kirpeältä.
Marjat kun saadaan talteen päästään perunannostoon.


Kyllä ne muutkin ajattelevat ruokaa




keskiviikko 16. elokuuta 2017

Koulut alkoi


Koulujen alkaminen palauttaa taas tavallisen elämisen riimit ja raamit paikoilleen.
"Onko reppu tallessa...missäs penaali.....koitappa joutua kello käy" ja paljon muita riimejä, jotka vaalivat raameja.
Tänä talvena meillä on yksi ekaluokkalainen, kaksi tokaluokkalaista, vitosluokkalainen, ysi ja abi.

Aamu kahdeksalta tulee pihaan kaksi kouluautoa. Toinen vie pohjoiseen, toinen etelään. Juoksevaiset menevät noin kymmenen kilometriä pohjoiseen uuteen yhtenäiskouluun, johon kaikki kunnan oppivelvolliset kootaan, Hansua ja Onnelia lukuunottamatta. Heidät bussi vie nelisenkymmentä kilometriä etelään erityisten kouluun.
Kahdeksalta autojen perävälot ovat häipyneet mutkan taakse ja rauha palaa taloon.

Hyvällä mielellä lähtevät ja iloisina palaavat. Siitä päätellen kaikki on hyvin.
Uusi koulu, uuden ihmiset ja uudet tavat toki uuvuttavat, mutta eiköhän se helpota kun asiat tulevat tutuiksi.





Hansu, tuo uhmaikäinen teini, aloitti oppivelvollisena viimmeisen vuoden. Keväällä hansu lomautettiin koulusta ennen toisia agressiivisen käytöksen vuoksi. Mitään muutoksia ei koulunkäyntiin tehty, niimpä samasta jatketaan.
Keittiöpsykologin vaistoni sanoo, että koulussa on tapahtunut jotain mitä emme ehkä koskaan saa tietää. Hansu on julistanut sodan kaikkia koulun aikuisia vastaan. Agressiivisuus ei onneksi kohdistu toisiin oppilaisiin ja kotona poika on niin kuin ennenkin.

Tänään oli koulussa ollut taas hankala päivä.
Heti kotiovella Hansun otsarutuista ja tuikeasta ilmeestä pystyi lukemaan saman minkä opettaja oli reissuvihkoon kirjoittanut ja rehtori kerinyt jo puhelimessa kertoa. Sen, ettei elämä ole meidän murusella helppoa.
Hetki omassa huoneessa Muumi-videoiden parissa silitti ryppyisen otsan ja tasoitti mielen myrskyt.

Jotain on nyt keksittävä. Kierre on saatava poikki ja Hansun arki jälleen mukavaksi ja mielekkääksi. Itse hän ei siihen pysty, vaan meidän oikeasti aikuisten on se tehtävä. 


    Kotona on ihan helppo olla oma itsensä, lempeä ja tasainen.





torstai 10. elokuuta 2017


Hansun loma


 Hansun kesä on sujunut oikein leppoisasti, kuten lomien kuuluu sujua. Terveyttä ja ruokahalua on riittänyt, eikä kummempia vastoinkäymisiä ole ollut.

Viimmeisen lomareissun Hansu teki isän, äidin ja juoksevaisten kanssa Helsinkiin.
Asuntovaunu asetettiin muiden kaltaistensa viereen ja käytiin nukkumaan.
Seuraavana aamuna paistoi aurinko, mikä lupaili meille kaunista päivää. Päätimme aloittaa Helsinki päivän tutustumalla Korkeasaareen.
Ei muuta kuin kengät jalkaan, reppu selkään ja matkaan vaan. 
Metroaseman ovella saimme oppaaksi Helsingissä asuvan tyttären, jonka suosiollisella avulla selvisimme metron lippuautomaatin lisäksi koko reissusta. 

Maalaisille jo metotunnelin liukuportaat ovat elämys. Hansulle suorastaan kauhistus.
Alaspäin poika meni niin sanotulla kumparelaskijan tyylillä. Takamus pitkällä, otsa tuulta halkoen ja kädet tiukasti äitin käsissä kiinni. Kamalasti jännitti, mutta onnistui.
Ylöspäin oli hiukan helpompaa. Isä veti ja lykkäsi, niin ratkaiseva askel oli pakko ottaa. Sitte vain piti uskaltaa seistä. Kohtuullinen karjahtelu helpotti portaissa oloa. Hansu tietää, että tunteiden patoamien on vaaraksi terveydelle.  



Vauhdissa otettu kännykkäräpsäys. Olispa saanut äänet talteen
Ennen kuin Hansu oli päässyt ylös oli muutama matkaseurueen jäsen mennyt jo ylös-alas-ylös ja kulman taakse piiloon. Eivät sentään hukkaan asti.

Ennen eläintarhaan sisälle menoa retkaläiset nauttivat voimaannuttavan alkupalan. Sokeriherkulla kuorrutettuja pehmeitä donitseja, jotka auringon lämmössä pehmenivät ja jättivät sormet mukavan tahmaiseksi. Mitäpä siitä, makealla elämällä on puolensa.



Paljon kävelyä, ylä ja alamäkiä sekä monenlaisia portaita. Hansu selvisi kaikesta tosi hyvin. Viidakkotalon lämmin ilmasto oli Hansulle hiukan liikaa. Koska pohjolan mies on tottunut Suomen kesiin, niin turha kuumuus tukahduttaa.  





Matkalaisten kiinnostus kirjaviin sammakoeläimiin alkoi vähitellen hiipua ja puheen nuotti muuttui naukuvaksi.
Kun polttoainevalo vilkkuu on syytä toimia nopeasti.
Sopiva ruokailupaikka löytyi yllättävän helposti. Kunnon pöytä ja penkki. Siistit ja rauhallisella paikalla.
Hansulle kelpaa vain pehmeä, helposti syötävä ja kotoisan makuinen ruoka. Turistille yksinkertainen ei aina ole yksinkertaista. Helsingin keskustassa, missä ravitsemusliikkeistä ei ole pulaa täytyi pysähtyä miettimään, mistä Hansulle ruoka. Muutakin kuin aina ranskalaisia.

Korkeasaaren ranskisannos oli hyvän makunsa lisäksi kuuma ja riittävä. Tankkausta auringonpaisteessa.  



Yllättävän hyvin jaksoi Hansu kävellä, vaikka maasto oli hankalaa ja ihmiset tuuppivaisia. Osa matkaseurueesta hävisi välillä näkymättömiin, mutta Hansun kutsuvat karjahdukset kertoivat heille toisten sijainnin.

Leijonien aitauksella Hansu pysähty ihailemaan suuria eläimiä, jotka nauttivat auringosta aivan aidan vieressä. Niin paljon ne Hansua kiinosti, että unohti karjahdella, vaikka täältä olisi voinu saada hyvää vertaistukea.




Paluumatka tehtiin lautalla kauppatorille. Yläkannellekkin pääsi kun ei anna periksi. Piti taas vähän vetää ja tuupata ja käyttää kannustavia sanoja. Hansu suorastaan ylitti itsensä kannelta poistuttaessa. Keinuva laiva ja jyrkät metalliportaat.

Hyvä Hansu!
Mennäänkö toistekkin?



perjantai 28. heinäkuuta 2017

 Kesäpäivän raakakakku

"Rakastan Suomen kesää, se on paras päivä vuodessa."


On se ainakin toiseksi paras, jos parhaan päivän titteli vielä jätetään odottamaan parempia päiviä.

Keskellä kesäpäivää tuli kylmän kakun tarve, gluteiinittomana. Yleensä kaapin perältä löytyy tavallisia gluteiinittomia jauhoja, josta on helppo pieni kakkupoja pyöräyttää.
Oliko niitä siellä nyt? 
Eipä tietenkään.

Päätettiin kokeilla jotain meille uutta.
Pohja tehtiin sekoittamalla blenderissä riisikakkuja, tummasuklaata ja maapähkinöitä tunnistamattomaksi mössöksi. Mössö taputeltiin tasaiseksi irtovuoan pohjalle.

Vaaleanpunainen päällys valmistettiin myös blenderissä. Kerma ja mansikat, maustettuna ripauksella sokeria ja vaniljasokeria surautettiin velliksi ja kaadettiin kakkupohjan päälle.
Kakuntekele muutamaksi tunniksi pakastimeen jäätymään.
Koristeeksi raita tyrnirouhetta ja toinen mantelirouhetta, sekä mansikoita sitruunamelissan lehdillä.


 

Ajattelin riisikakkujen suolaisuuden tunkevan läpi, mutta kun sokeasti luottaa suklaaseen, niin kaikki onnistuu. Maapähkinät antoivat pohjaan hyvän maun lisäksi rouheutta. Pohja olisi ollut turhan kova ilman pähkinää.
Oli se herkkua. Emäntä Ennakkoluuloinen sai taas hyvän muistutuksen. Pitäisi vaan rohkeasti tehdä, eikä liikaa miettiä. Luolissa asuttaisiin, jos aika olisi ajattelemiseen käytetty.

Koko kakku hävisi yhdeltä istumalta.
Onneli ja pikkuinen poika saivat viimmeiset palat. Olisivat lautasetkin nuolleet, mutta ei annettu.




Se oikea kunnollinen mansikkakakku on edelleen tekemättä. Toivottavasti kesä vielä tulee ja saadaan satoa pitkälle syksyyn.




maanantai 24. heinäkuuta 2017


          Ansari rakkautta


Hyvin kauan sitten, silloin kun miljoonista parhaan valitsin, vaihdoin sivilisäätyä ja muutin tänne, silloin ihan ensimmäiseksi halusin kasvihuoneen. 
Ehkä silloin oli myös tarve saada jotain ihan omaa, kun toisten kotiin, appivanhempien silmien alle muutin. 
"Mokomia kaupunkilaisten höpsötyksiä", sanoi anoppi.
Eipä tiennyt vanha armo. 

Nykyinen kasvihuone on yksi pihamme kauhistus. Vielä keväällä se oli purkutuomiolla. Suuria ajatuksia en sille suonut, vaan kuinka kävi? Reipas Viljelijä oli eri mieltä. "Pystyyhän sen paikkaamaan", se sanoi.
Mikäpä siinä, kasvihuonetouhu on ihan mukava harrastus. 





Vastoin aiempia suunnitelmia ja uhkauksia kasvihuone siis pikaisesti kunnostettiin ja raahattiin lasten uima-allas takaisin paikoilleen. Kolmasosa huoneesta on aina ollut varattuna lasten altaalle, jotta ei me niin ahkeria olla miltä ulospäin näyttää. Uimapaikka kasvarissa on ollut yksi vanhemmuuden viisaimpia oivalluksia. Muovin alla on lämmin, ei sada ja ovet saa tarvittaessa kiinni. Uimaan pääsee aina kun tarkenee.


Kevään ensimmäinen sato saadaan, kun kaupasta ostetut ruukkusalaatit saavat toisen mahdollisuuden kasvihuoneen lämpimässä mullassa. Siellä ne kasvavat ja antavat satoa kunnes siemenistä kylvetyt kerkeävät.

Nyt huoneessa kasvaa salaattien lisäksi paprikaa, chiliä, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja erillaisia yrttejä. Tomaattien kasvua hidastaa suuret lämpötilavaihtelut ja kosteus. Kunnon tomaattisato odottaa vielä aurinkoa. 


Kurkkua meillä syötäisiin todella paljon. Satoakin tulee tai tulisi, jos saisimme pidettyä kurkkuihin hurahtaneen Hertan pois kasvihuoneesta.
Tyylikkäästi se koiranhampaillaan purasee kurkun taimesta irti ja asettuu nurmikolle herkuttelemaan.




   Kaikki meni, eikä mokoma ymmärrä edes hävetä.




tiistai 18. heinäkuuta 2017

                Ulkoruokinnassa



Jos jokaisen aurinkopäivän huomioisi erikseen. Keräisi ne kun muistikat koriin, niin paistaisiko meidänkin lasten lapsuudessa aina aurinko?





Tänä kesänä ei ole kovin monta aurinkoista päivää kohdalle osunut. Olisiko kahtena tai kolmena päivänä lapset tuleet sisälle valittamaan, että ulkona on liian kuuma. Jäätelö on tunnetusti helppo ja nopein lääke kyseisiin vaivoihin, sekä kuumuuteen että valittamiseen. 
"Koittakaan nyt vaan nauttia. Huomenna taas sataa." Myötätunto on tiukassa.




Minun mielestä yksi kesän mukavimpia asioita on ulkona syöminen. Vaikka sitten portailla puuroa, jos ei muuta.

Nyt nautimme kattilaruokaa. Linssikeittoa.
Helppoa, yksinkertaista ja hyvää, suorastaan herkullista.
Ensin pyöritellään sipulit kattilan pohjalla runsaassa voissa. Sitte vaan sekaan muut vihannekset kypsymisjärjestyksessä. Minun makuui paprika tuo kulmaa ja kesäkurpitsa pehmeyttä. Pikkuisen chiliä pitää pirteänä. Kaikki muu menee siinä mukana.
Hiukan vettä, ei liikaa.
Melkein kypsien vihannesten sekaan hyvin huuhdellut linssit.
Kunnon kermalla sopivaksi keitoksi.
Mausteeksi mustapippuria, yrttimaustettua ruususuolaa ja kasvisliemikuutio, jos siltä tuntuu.
Kourallinen persiljaa kruunaa valmiin keiton.





Siinä se on ja sitä tuli paljon. Ensin syötiin ja taas syötiin ja sitten se loppui.



Grillissä makkaraa ja salaattia jälkiruuaksi niille, jotka eivät osaa keitolla mahaansa täyttää.







sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Plantaasikierros



Pitkästä aikaa ihanan aurinkoinen kesäpäivä. Sen kunniaksi pääsette mukaan historialliselle "Uran kylmin kesä"-kierrokselle.
Jos ettet vielä tienneet, niin olimme kumpikin nuoruusvuosinamme ekologisorientoituneita piilohippejä. Halusimme vain viljellä ja varjella. Elää niin, että omalta osaltamme mahdollisimman vähän lisäämme lahjaksi saadun pallon taakkaa. Se oli työntäyteistä idealismia, joka ei ollut ostettavissa.
Alusta on kulunut yli neljännesvuosisata ja pellot on yhä luomuviljelyssä. Vuosien myötä luomukummallisuus on vain muuttunut kaikkien silmissä tavallisuudeksi.
Meillä tahti hidastuu ja idealismin tilalle hiipii laiskuus, mutta perusajatus on sama. 

Tästä vuodesta tulee nyt erillainen.
Tulee kylmin kesä.
Siinä on pieniä tupsuja. Peruna on mullattu vain kerran, kun normaalisti kesä-heinäkuun vaihteessa kasvuston sekaan ei enää koneilla pääse.




Porkkana on alusta asti ollut pääkasvi perunan ohella. Keskimääräisenä kesänä harsot olisi viikko sitten poistettu ja rikkakasvisota aloitettu. Tänä vuonna kyntöaura nosti tästä vielä toukokuun lopussa jääkokkareita. 



Punajuuri ja palsternakka ei näytä sen lohdullisemmille. Kuvasta tuskin näkee taimia. Ne on aina olleet vähän semmosia täytekasveja, niin ei haittaa vaikka eivät kasvaisikaan. Kyllä sieltä kuitenkin sen verran tulee, että itselle saadaan.




Harson alla kasvaa lanttua. Jos sää pysyy kohtuullisena on sillä vielä aikaa kasvatella itseään.



Siinä oli ne tärkeimmät.
Sata vuotta sitten, silloin kun leipä oikeasti pellolta tuli, näin kylmä kesä tietäisi tiukkaa talvea. Nytkin se tarkoittaa, ettei talvella ole paljoa myytävää, mutta ei meille silti kuinkaan käy. Vaikka eihän sitä teidä, jos syksy tekee ihmeitä. 




Hansu tarkasteli hattu kourassa tiluksiaan.