lauantai 18. marraskuuta 2017

Sadonkorjuun loppu


Peltokiireet alkavat olla ohi ja viljelijän syksy kääntyy talveksi.
Se mikä pellolta ja pensaista saatiin talteen on nyt laareissa odottamassa jatkokäsittelyä.



Omenat ja marjat on mehuina pakastimessa sekä perunat ja muu vihanta "kellarissa".
Viimme syksynä löysin jostain erinomaisen omenahilloreseptin. Luulin muistavani mistä ohje löytyy ja tänä vuonna ajattelin tehdä hilloja tuplasti enemmän. Vaan empä tehnytkään. Jälleen itseäni ihmettelen, miksi ihmeessä en ole arkistoinut vuosien varrella hyväksi koettuja reseptejä. Olen kuullut, että jotku taitavat emännät tekevät niin.

Olisikohan tämä hirvenlihan pakastus tämän vuoden viimmeninen "sadonkorjuutyö"?
Vanhin poika liittyi oman kylän hirviporukkaan ja nyt meilläkin pakastimet pursuaa hirvenlihaa.
Se on onnellista hirveä kaikki. Miksi ei olisi, kun kuoleman jälkeenkin vielä erinomaiseksi kehutaan. 

Paistien, siivujen ja kimpaleiden lisäksi pakastimeen joutui muutama ämpärillinen jauhelihaa. Laiskan äidin unelmaa.
Paljon en vielä ole hirvenlihaa harrastanut, mutta ennen kuin pakastin on tyhjä olen toivottavasti oppinut jotain uutta ja herkullista.

Lauantain lounaaksi oli tavallista arkipikaruokaa.
Ensin otetaan iso köntti jauhettua hirveä.
Osasta syntyy mureke kanttarellijuuston, turkkilaisen jugurtin, sipulin ja Dijon-sinaapin avulla.



Sattuivat tukarit (tukiperhelapset) olemaan juuri viikonloppuvierailulla ja he tarvitsivat tavaksi tulleen spaghetti annoksensa. Ovella jo kysyivät, milloin syötäisiin spaghettia.
Helppoa homaa, kun vaatimukset on tätä tasoa.

Spahgetin kaveriksi tein tavallisen hirvenjauhelihakastikkeen. Joukkoon lisäsin pieneksi silputtua paistettua pekonia, vähän koskenlaskijaa ja runsaasti kuulloitettua sipulia.
Nirsoinkin lapsonen tykkäsi ja täytti lautasensa uudelleen. Tämä laji jää varmasti listalle.


Tämä annos juoksutetiin pihan poikki mummilaan.



Vaikka olisi millaiset pelit ja pensselit, niin viimmeisen sanan sanoo Hän, joka säät ja hallat säätää.
Syksyistä arkirealismia porkkanamaalta.


lauantai 4. marraskuuta 2017

Koko Suomi leipoo


...tai ainakin meidän lapset leipoisi, vaikka joka päivä.
Anopilla ja sen vävyllä oli kuunvaihteessa syntymäpäivät. Virallisesti muutaman päivän välein, joten juhlistamme niitä nyt yhden kakun tekniikalla. Kumpikaan ei halua juhlia, niin tällä tavalla voivat ajatella, että se on tuon toisen kakku.
Lapsille leipominen on suurta huvia ja mahdollisuuksien mukaan kaikki halukkaat saavat osallistua. Kun leipureita on monta ja innokkuus ylittää sata prosenttia keittiöpäällikön on syytä istua hetkeksi alas ja huokaista.
Sitten tahtipuikko ojenukseen ja menoksi.

Isän herkku on suklaa. Ilman sitä ei synny oikeaoppista kakkua.
Nyt teimme tavallisen saherkakkupohjan pyöreään vuokaan.
Pojan tehtävä oli pilkkoa suklaat ja sulattaa ne vesihauteessa. Mieluista hommaa.



Isosisko näytti kuinka ja poika teki.
Tyttösen tehtävänä oli sekoittaa keskenään kuivat aineet.
Ohjetta piti lukea tarkasti ja moneen kertaan.
Sekin sujui hyvin.



Ennenkin tyttönen on rikkonut kananmunia, mutta nyt kävi vahinko. Onneksi vain ensimmäiselle munalle. Ei se mitään, kaikki loput osuivat mukiin.



Kaikesta voitelusta huolimatta kakku tarrautui tiukasti kiinni vuokaan. Ei millään ulos. Veitsi käteen ja hiukan väkivaltaa, niin johan onnistui, vaikka kauneus kärsi.

Kostukkeeksi kakunpuolikkaille loroteltiin kahvia ja täytteeksi riittävästi oman maan mansikkahilloa sekä banaania.

Hansun tehtävänä oli vatkata kermavaahto ja levittää se kakun päälle. Vatkaaminen ei hansua miellyttänyt, mutta kerman levitys kyllä. Kunnollisen kermavaahtokerroksen alta kukaan ei huomannut mitä kakulle äsken tapahtui.



Neiti-Aa sai koristelutehtävän. Kaapin perältä löytyi viinirypäleitä, nompparelleja ja sulatuksesta ylijäänyt suklaanpala.
Iltapalaksi ihan hyvä!



Neiti Aa muistutti, että kohta taas saadaan leipoa, kun on isäinpäivä. Hän kuulemma haluaa silloin valita kakun maun ja mallin.

"Tiedätkö äiti mitä iskä tarvitsee isäinpäivälahjaksi?"
"No mitä?"
"Lisää maalarinteippiä."

Ehkä.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kylpylöintiä


Elämme hyvin sujuneen syysloman viimmeistä päivää. Mukavaa on ollut.

Pienimmille, tuolilla liikkujille, varasin jo keväällä syysloman ajaksi paikan lomaperheeseen.
Siellä he nyt nauttivat lomastaan tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa vielä muutaman päivän.

Kesällä laitoin Maaseudun Lomahuoltoon toiveen päästä syyslomalla puolison ja neljän lapsen kanssa nautiskelemaan kylpylälomasta. Ensimmäiseksi lomatoiveeksi laitoin Nuuksion.
Siellä emme ole koskaan käyneet ja pääkaupunki olisi lähellä, jos lomasta tulisikin tylsä.
Näin suunnittelin. 
Sinne ei kuitenkaan päästy.
Onneksi päästiin toiseen toiveeseen, Härmän Kuntokeskukseen, mikä ehkä olikin meidän perheelle sopivampi paikka.

Viimme sunnuntaina, kun pienet oli saatu vietyä hoitoon, pakkasimme laukut ja lähdimme neljän käveleväisen kassa kohti Härmää.

Perillä meitä odotti Loma. Oli kahden kammarin majoitus, valmiiksi pedatut pedit ja kutsuvasti katettu ruokapöytä. Härmän kylpylän etuna on vielä se, että kaikki on samassa rakennuksessa. Lapset pysyvät tallessa ja hitaat kulkijat kerkeävät.


Kylpylälomalla pääasia (hyvän ruuan lisäksi) on tietysti itsensä liottaminen. Lempeästi poreilevat lämpöiset vedet.
Allasosasto tarjosi viihdykettä sekä aktiivisille kunnon kohottajille että meille muille.
   
Märkäosaston lisäksi tarjolla oli monenlaista kuivanmaan toimintaa. Me valikoimme jutut, joihin ääniherkkä neiti Aa ja kohtuuliikkuja Hansu pystyivät osallistumaan.
Alkuviikolla oli vielä aurinkoisia päiviä, jolloin ulkoilimme enemmän ja harrastimme esimerkiksi erästä vanhoille vaarallista kiipeilylajia.
Lapset selvittivät radan huomattavasti aikuisia sutjakkammin. 


Hansukin suoriutui frisbeegolfradasta. Vain hiukan tarvitsi veto-ja lykkyyapua. Maasto oli tasamaahan tottuneelle vaativaa, mutta hymy ja hyvä mieli säilyi loppuun asti. 




Joka toinen vuosi olisi mahdollista hakea tuettua lomaa. Ainoa asia, joka loman jälkeen jäi harmittamaan on se, kun olen pitänyt turhan monta lomatonta vuotta. Täyttä tuhlausta moinen.
Lasten kanssa nämä lomat on aina olleet menestys.

Nyt olemme jo kotiutuneet, mutta mitä täällä on sillä aikaa tapahtunut. Syksyllä lähdettiin ja talveen palattiin.






     

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Sateenkorjuuta


"Monin paikoin sataa vettä..", kuuluu radiosta.
Sataa sataa, sataa...
"Miten paljon taivaassa on vettä?"
"Mitä jos toi sade ei koskaan lopu?"
Lasiin jää huolestuneen nenän kuva.



Silloin kun maasta saadaan toimeentulo sateet ja paisteet pakostakin kietoutuvat aikuisten arkipuheisiin. Täällä on jäänyt paljon peltoja puimatta, kun maa ei enää puimuria kanna.
Meidän vihannessato, joka muutenkin jäi ennätys pieneksi, uhkasi jäädä kokoaan nostamatta.
Tottahan se meitä puhutti ja puhuttaa edelleen, onhan kyse elinkeinosta.
  

Sitä puhetta kuunteli Poika, jonka muistin takahuoneisiin on jäänyt asumaan huoli.
Huoli on asettunut sinne jo ennen kuin Pojalla oli sanoja, siksi huolen kanssa ei voi neuvotella. Jos huolihuoneen ovea vähänkin raottaa se karkaa heti.
Tätä me aikuiset emme tärkeyksissämme ymmärtäneet.
Puhuimme sadosta ja säästä ja olimme muka niin huolissamme, vaikka yksi sadekesä ei ole mitään pienen pojan huolen rinnalla. Pojan huoli on meren suuruinen ja sysimusta ja elämän kokoinen
Sen me sademittareita lukiessa herätimme.
Mutta emmehän voineet tietää.
Vai olisiko meidän sittenkin pitänyt?






perjantai 20. lokakuuta 2017

Talkooruokaa


Kuten tunnettua sadonkorjuusa emme pärjää yksin, vaan tarvitsemme auttavia käsiä. Onneksi puolisolla on rivi ahkeria siskoja. Meidän onni.

Tällä kertaa tarjoilin nostoväelle possu-kaalipataa keitettyjen perunoiden ja uunikasvisten kanssa. Silloin kun on isompi joukko syötettävänä tämä on yksi helpoimmista ruuista. Pilkomista vaatii, mutta muuten vaivaton valmistaa.

Näin sen tein.
Possunsuikaleet paistetaan kevyesti ja maustetaan raskaasti. Kaali ja muut kastikkeeseen tule vihanta pilkotaan. Mitä enemmän sen parempaa. Vihanekset ovat itsessään lempeän makuisia, niin lihan ja liemen tulee kunnolla maistua.
Kaalin lisäksi löytyi pataan lanttu ja muutama muhkea sipuli sekä hiukan valkosipulia.
Yrttisuolaa, pippurisekoitusta runsaasti ja päälle pakolliset persiljat.



Uunikasvikset tein kyssäkaalista, kukkakaalista ja raitajuuresta. Pilkoin ne vuokaan ja päälle lorottelin Myssy-farmin luomurypsiöljyä sekä yrttisuolaa ja pippurisekoitusta.
Raitajuuresta en ole aikaisemmin käyttänyt ja yllätyin kuinka raidat hävisivät kypsästä juuresta.
Ovat kauniimpia raakoina.
Tähän vuokaan vielä saman verran lisää.




Nostoväki on välttämätöntä, mukavaa ja tunnemme suurta kiitollisuutta, silti talkoolaisten ruokkiminen aina vähän ressaa. Olisi niin ihanaa olla taitava kokki ja pystyä edes herkullisella ruualla kertomaan heille, kuinka kiitollisia olemme kaikesta avusta. Ei tätä vuosia kestänyttä talkoohenkeä pysty millään heille korvaamaan.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Kodinhoitoa


Vanhempani ovat sitä mieltä, että minun olisi aika oppia hiukan kotitöitä. Olenhan jo teini-ikäinen ja talon kolmanneksi vanhin poika.
Keittiöhommia olen harjoitellut jo monta vuotta, mutta nyt kuulemma pitäisi oppia muutakin.
Isossa perheessä riittää tätä laatua jaettavaksi asti.

Toki osaan jo paljon elämälle välttämättömiä asioita. Sanokaapa vaan kuinka kävisi, ellen melkein joka päivä veisi roskia? Kysyn vaan, että naurattaisiko sitten?
"Hansuu....roskakuskii", niin ne huutaa.



Tiskikoneen tyhjennyksessä osaan myös olla avuksi. Aina ei haarukat ja lusikat mene oikeisiin koloihin, mutta oikeaan laatikkoon kuitenkin. Kyllä ne sieltä löytyy.




Koska olen jo melkein aikuinen osaan itsekkin ajatella ja olenkin ottanut joitakin asioita ihan pyytämättä vastuulleni.
Esimerkiksi kodinhoitohuone ja vaatteiden lajittelu. Ihan erikoistunut olen parittomiin sukkiin. Silloin kun parittomia ei ole tarpeeksi järjestän niitä lisää. Otan toisen sukan käteen ja toisen heitä olan yli.
Niin helppoa.

Kodinhoitohuoneessa on pöytä, johon pinotaan jokaiselle oma vaatekasa. Mielestäni nykyinen yhdeksän kasan järjestelmä on silkkaa pöytätilan vajaakäyttöä. Jos tekee kasoja, niin niitä on tehtävä  sitten kunolla. Se on minun mielipide.

Aamu viideltä kun aloitan, niin en häiritse ketään muuta. Saavat toiset vielä nukkua.


Kasojen tekeminen rauhoittaa mieltä ja tässä, jos missä, näkee kättensä jäljen. Se on yksi edellytys terveelle ja tasapainoiselle elämälle.

Muistakaa tekin nauttia kotitöistä!
Yst. terv. Hansu 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Sadonkorjuuhommia


Nyt on taas se aika jolloin sateiden välissä hoidellaan kaikki se mikä syksyyn kuuluu. Samaan aikaa kun pellolla sato valmistuu täyttyy seinällä keikkuva kalenteri. Viranhaltijat ovat jälleen viroissaan ja haluavat tavata meitä ja meidän lapsia. Keittiönpöydän ääressä yritämme sovitella pääelinkeinoa ja vastaanottoaikoja toistensa lomaan
En valita. Mieluummin sovittelen ja venyttelen kuin elän yhteiskunnassa, jossa aikoja ei automaattisesti lähetellä.

Tänä vuonna koko sadonkorjuu ei ole ollut itsestäänselvää. Välillä alkoi märkyyden määrä jo hiukan hirvittämään, mutta pari kaunista päivää riitti kuivattamaan kasvuston puimurikuntoon. Puitavana oli herne-kaura-vehnä sekoitusta. Se litistettiin ja talven mittaan luomulehmät sen syö.


Muutaman viikon keittiöhenkilöllä on helppoa. Silloin lapset elävät pellossa tai oikeammin pellosta. Vaikka miten selittäisi ja vatsanväänteillä pelottelisi täyttävät he mahansa herneillä. Vähän hirvitti, mutta onneksi säästyivät väänteiltä. Ovat kuin naapurin lehmät, ei niitä sieltä mikään pois pidä. 


Seuraavaksi perunat.
Siihen tarvitaan muutama toimelias ihminen. Tänä vuonna isot lapset tulivat ja kiipesivät koneen päälle.
Hankalasta kesästä huolimatta perunaa tuli riittävästi ja se on ihan kaunista. Hyvääkin se on. 






Juurekset odottavat vielä noutajaa tai oikeasti ne odottelevat kesää. Sitä, jota ei tullut. Kuitenkin porkkanapellolle nostokoneella vielä mennään, (jos säät sallii ja pelto kantaa) ja nostetaan se mitä pystytään. Niin sitä on aina tehty ja niin tehdään nytkin.

Hertta testaa onko porkkanat hyviä



torstai 21. syyskuuta 2017

Kukkakaalista


Vielä tuulahduksia syksyisestä keittiöstä.
Tomaattien lisäksi tunnen suurta rakkautta kotimaisia kukkakaaleja kohtaan. Niiden satoaika on vain kovin lyhyt. Meidän lisäksi kaalipellon laidalla monenlaiset ötökät odottavat syötävää ja siksi on tärkeää, että kaalit ovat kotimaisia. Vaikka eivät olisi Luomua tiedetään millaisilla aineilla niitä on suojeltu. Se on kuitenkin paljon pienempi kemikaaliannos mitä tuontikaali on päälleen saanut.

Meillä kukkakaalia tungetaan vähän joka paikkaan. Eniten menee ihan vain ohimennen syötynä. Puheterapeutin mukaan rouskuttelu ennen varsinaista ruokaa on hyväksi suun motoriikalle ja uusille hampaille. Se myös auttaa lapsia odottamaan pöytään pääsyä ja on askel kohti ruokarauhaa.  

Siinä viimmeiset odottavat pääsyä raastimen kitaan.



Useana vuonna olen annospusseihin pakastanut kevyesti höyrytettyä kukka-ja parsakaalia.
Eräästä terveellisestä blogista luin, että kukkakaalin voi vain raastaa ja pussittaa suoraan pakkaseen.
Paljon helpompaa tehdä siis näin.






Uutena herkkuna kukkakaalista valmmistui ameriikkalaisten rakastamaa Mac & Chees.
Ohjeen otin Yhteishyvän sivuilta.


11(600 g) kukkakaali
25 dlfusillipastaa
3250 gcheddar-ruokasulatejuustoa (Koskenlaskija)
4150 gjuustoraastetta
51 tlsuolaa
6ripausrouhittua mustapippuria

Ohjeet

Paloittele kukkakaali pienemmiksi kukinnoiksi. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä 4 minuuttia.
Lisää kukkakaalin kukinnot ja jatka keittämistä vielä 5 minuuttia. 
Valuta vesi pois.

Sekoita joukkoon sulatejuusto, juustoraaste ja mausteet. Kaada seos uunivuokaan.
  • Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.


Tuli oikein hyvää. Oli myös helppo ja nopea tehdä.
Lapsoset, jotka harvoin pitävät kypsennetystä kukkakaalista söivät innolla uutta makarooniherkkua.
Kaverina tarjoiltiin possunfilettä, joka oli uunissa muhitettu kypsäksi juuresten kanssa.






sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Tomaattisatoa


Kasvariviidakossa punertaa.
Vihdoinkin tomaatit alkavat kypsyä ja satoa saadaan enemmän kuin kerralla taskuun mahtuu. 
Päivittäisestä tuuletuksesta huolimatta kosteus tiivistyy kasvarin kattoon ja öisin lämpötila laskee lähelle nollaa, joten punastuminen ei ole ollenkaan varmaa.





Eräs ystäväni kehoitti minun tekemään jotain sellaista mistä tykkään. Tykkään kovasti tästä elämäntapatyöstäni, mutta hän tarkoitti jotain muuta.
Tänään päätin sitten tykätä tomaateista.


             Syntyi Syksyinen Tomaattikastike
           Tomaatteja oli 4kg
Paprikoita 4 kpl
Chiliä 4 kpl
Sipulia 6 kpl
Omenoita 6 (pieniä)
Basilikaa nippu
Öljyä reilu desi

Sipulit kuullotetaan öljyssä. Kattilaan lisätään chili, omenat ja paprikat. Annetaan niiden siellä hetki keskenään lämmitellä. Tomaatit pilkotaan, kannat poistetaan ja lisätän kattilaan. Saavat kiehua kunnes tomaattien rakenne rikkoutuu. Lisätään mausteet. Annetaan kiehua tunti ilman kantta ja huolehditaan, ettei kastike pala pohjaan.


Jäähtyneen kastikkeen surautin sauvasekoittimella sileäksi ja pakkasin puolen litran annoksiin.
Sitten vaan pakastimeen.



Joskus on kasvihuone satoa antanut ihan ruuaksi asti.




perjantai 15. syyskuuta 2017

Sorsaruokaa


Syksyiset aamut ovat täällä. Nuorukaiset, nämä jotka viikonloppuisin nukkuvat pitkään nousevat nyt ennen aurinkoa. Ottavat eväänsä ja sulkevat ulko-oven hiljaa perässään. He, jotka eivät tästä ymmärrä jäävät rauhassa nukkumaan. 
Vanhoissa jutuissani olen jo kertonut, että perheessämme koiran lisäksi myös nuoret miehet ovat kohtuullisen riistaverisiä. Metsästys on yksi niistä harrastuksista jotka vievät, jos luvan antaa, pikkusormen lisäksi koko ihmisen. Harvalle metsästäjälle kuitenkaan saalis on se ainoa tärkeä juttu. Luonto itsessään hoitaa ja kasvattaa.
Mitä vanhemmaksi tulee sen selkeämmin näkee. Meille on annettu lahja ja vastuu.

Itseäni ilahduttaa myös se, että kamera kulkee metsästäjien mukana ja usein ampuu haulikkoa paremmin.








Tällä kertaa saaliksi tuli heinäsorsia ja muutama tavi.
Jääkaapissa lihoja ensin raakakypsytettiin vuorokausi, jonka jälkeen ne pääsivät pataan.



 Viereen paljon tavallista sipulia, vähemmän valkosipulia ja pienesti chiliä sekä suola ja pippurit. Porkkanat ja lantut on vielä pellossa, joten nauris sai korvata ne. Kaiken päälle pekoonia antamaan rasvaa. 
Juuri tällaisiin kärsivällisyyttä vaativiin kokkauksiin pata eli potti on paras vekotin.
Kolme tuntia lempeää lämpöä ja ruoka on valmis, jos joku on muistanut laittaa perunat kiehumaan.




"Mihin ne nyt joutu......miks ne ei vastaa."

lauantai 9. syyskuuta 2017

Lauantain lounas


Virallinen viikko on pulkassa.
Tämä viikko on mennyt erillaisissa lääkäreissä ja lasten palavereissa. Viranomaisia ja muita virallisia ihmisiä olemme joka päivä kuunnelleet. Muutamana päivänä useampaakin.
Ammattilaisten mukaan lapsemme voivat paremmin kuin ennen. Lääkkeet ja terapiat toimivat ja eteenpäin mennään.
Meille kerrottiin, että hän joka ei kuule kunnolla näkee kuitenkin erittäin hyvin, mikä kuulon puutetta paikkaa. Siihenkin luvattiin erityisohjausta.
Onneli pienoinen pääsi osastolle flunssaansa parantelemaan ja on siellä ainakin yli viikonlopun. Saadaan me rauhassa nukkua. 
Mielen tohtorit kannustivat meitä aikuisia edelleen puhumaan, kuuntelemaan ja olemaan vain lähellä. Antamaan yksi ohje kerrallaan.
Miten ne saa sen kuulostamaan noin helpolta?


Kun on viikolla liikaa pois kotoa tarvitsee viikonlopuksi keksiä oikoteitä. Ruokahuolto on ensimmäisenä oikaistava.
Lauantain iloksi ja elämää helpottakseni tein kunnon satsin mureketaikinaa. Siitä pitäisi riittää useammalle aterialle.

Tavallinen tomaattinen mureketaikina, joka sisältää:
 2kg pihvikarjan jauhelihaa
 kanamunia
 kuullotettua sipulia
 soseutettua tomaattia
 lorauksen hunajaa tomaattia tasaamaan
 Dijon sinappia 
 pieniksi pilkottua chiliä, ei kovin vahvaa
 herbamarea
 sekä mustapippuria

Sitten vaan sekoitellaan ja taputellaan vuokaan.
Päälle raastetaan juustonkannat.
Tämä kuuluu vuokaan, koska taikinasta puuttuu nesteitä sitova korppujauho. Kastiketta ei erikseen tarvitse.


Sen mikä ei vuokaan mahtunut laitoin paprikoiden täytteeksi. Paistoin ja pakastin.
Murekkeen seuraksi vihreää salaattia sekä coleslaw salaatia. Ja tietysti perunaa.

Coleslavin tein näin:
vajaa kilo valkokaalia silpuksi
3 porkkanaa karkeaksi raasteeksi
Kastike: 1dl majoneessia
2dl kermaviiliä
1rkl omenaviinietikkaa
1tl sokeria
suolaa ja pippuria hiukan
Talvella lisään hiukan anansamurskaa tai pelkkää ananasmehua, mutta nyt kaali on parhaimillaan eikä kostukkeita tarvitse.


Huomenna loppu mureke muuntautuu joko tortillan täytteeksi tai kastikkeeksi spaghetille. Sopivan tuttua evästä, kun lasten kavereita on tulossa kylään.


Syksyn ensimmäisiä merkkejä on keittiön ikkunan alla loistavat nauhukset. Siinä ne on yli kaksikymmentä vuotta kertoneet, että kohta se on ohi ja alkaa viimmeinen pinnistys. Nostokausi ja sadonkorjuu.



lauantai 2. syyskuuta 2017

Mansikkasatoa


Tänäkin vuonna mansikoiden kypsyminen herätti minussa piilossa pysyttelevän Pakastaja Elvin. Sen, joka Risto Räppäjän elämässä joskus seikkailee. Pakastin tolkulla voisin pussittaa, mutta elämän realiteetit ja pankkitili asettavat omat rajoituksensa.
Sovin Elvini kanssa, että noin sata kiloa olisi tänä vuonna riittävästi. Jos sen jakaa joka päivälle ei yhdelle syöjälle montakaan marjaa heru. Määrä on siis hyvin kohtuullinen.
  


Pakastimeen menevät marjat ostin läheiseltä tilalta. Hyviä olivat tänäkin vuonna.

Oman maan sato meni suurimmaksi osaksi suoraan kulutukseen. Keittiöön asti mansikkaa tuli harvakseltaan ja niiden kanssa vähän askartelin.
Muutama satsi kuivattiin.
 Nyt niistä ei tullut sellaisia rapsakankuivia, mutta eiköhän nämäkin paikkansa löydä. Myslissä ainakin menee mainiosti.  


Mansikan satokausi oli tänä vuonna harvinaisen pitkä. Muutama päivä sitten keittelin viimmeiset hilloksi. Ja jääköön ne nyt viimmeiseksi.



Pienet sormet ei voineet vastustaa mustikoilla vahvistettua mansikkapavlovaa.