sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hansun Joulu


Kiitos kysymästä, joulunaika ja koko loma on sujunut oikein leppoisasti. Nyt on jo arki ja Uusi Vuosi, mutta kerron vähän omasta joulustani.

Meillä joulu alkaa siitä kun isot sisarukseni tulevat kotiin. Samalla hetkellä alkaa kauhea hössötys ja hälinä. Yhtäkkiä täällä on kamalan paljon erillaisia kasseja ja nyssyköitä. Patjoja siirrellään, tyynyt ja peitot kulkevat edes takaisin. Pienin poikanen siirretään nukkumaan Onnelin kanssa samaan huoneeseen ja minä muutan olohuoneen sohvalle. Saan ainaki kaikista suurimman huoneen.

Ensin teemme muutaman päivän ruokaa. Jokaiselle löytyi joku homma. Minä en välitä puukkohommista, mutta sekoittaa ja hämmentää osaan.



Ja tietysti pipareita leivoin.



Kuusenkoristelu on mukavaa puuhaa, vaikka hiukan piikikästä. Punaiset pallot on niin kauniita.                              



Aattoaamuna tarjoiltiin ensin riisipuuroa ja soppaa. Äiti pyysi lisäämään puuroon mantelit ja laitoin niin että varmasti riittää. Ei tule kenellekkään pahamieli. Eikä se manteleiden tuoma onnikaan pahasta olisi.





Päiväsaunan jälkeen sain puhtaat vaatteet päälle ja aloin odottamaan oikeaa ruokaa. Riisit ja mantelit ei kovin kauaa pidä tällaista nuorta miestä kylläisenä.

Ennen ruokailua juoksevaiset laitettiin toviksi ulos. Hetken oli ihan hiljaista. 
  

Se hiljaisuus taisi olla joulun ainoa.



Ruokailun jälkeen tuli joulupukki.
Paras lahja oli soiva laulukirja. Sitä olen kuunnellut monta päivää samalla kun syön suklaata.



Kaikella on aikansa, niin myös jouluruualla.



Nyt vieraat ovat jo lähteneet ja pääsen omaan sänkyyn nukkumaan. Lomalla on mukavaa oli sängyssä tai sohvalla.
Joulunaika ja taika säilyy vielä hetken.  



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

                 Joulumuistot



Sitkeä flunssa, jonka jo luulin jääneen meille asumaan, alkaa hellittää. Lapset vielä vähän yskii ja pienimmät vaativat enempi hoivaa kuin tavallisesti, mutta voitonpuolelle ollaan. Ainoastaan Viljelijä lisää toisen paidan päälleen ja huokailee kuuma mehumuki kädessään. Porkkanoiden pakkaaminen kylmässä varastossa ei ainakaan helpota tautista oloa.
Taudista huolimatta täällä odotetaan Joulua ja lasketaan öitä.

Kun jouluun on enää viikko alkaa kirjaimet tekemättömientöidenlistassa kasvaa.
Takaraivossa joku puhuu, että nyt niitä lapsuuden mukavia muistoja olisi rakennettava.
Juuri näin, mutta kovasti on puhujalla syyllistävä sointi ja vaativa ääni.
Kuinka tällaisen takaraivopuhuja kanssa ollenkaan pärjää?
Otin tietoisen riskin ja kysyin isoilta lapsilta millainen on heidän lapsuuden joulumuisto. Ihan vaan, että mikä fiilis?
Odotin, että muistavat kuinka joulurauhan julistuksena aikaan oli matot rullalla ja lattianpesuämpäriin kompastui.

Ensimmäisen  haastateltavan mieleen nousi tunnekuva. "Kaikki toiset nukkuu. Pieni tyttö tulee yöpaidassaan juuri siivottuun olohuoneeseen, jota valaisee vasta koristeltu kuusi. On hiljaista, kuusi tuoksuu ja kaikki on kaunista. On juhlan tutu."
Toinen haastateltavista sanoi, että oli vain semmoista hämärää ja seesteistä. Kupikaan lapsi ei muistanut oliko lattiat laastu ja portaat pesty.

Riittkö kohtuullinen siivous, piparin tuoksu ja hiukan salaperäistä paperin rapinaa?
Puhuivatkohan he totta, että hiljaisuus, hämärä ja juhlan tuntu muuttuvat aikanaan hyviksi muistoiksi lapsuuden jouluista? 

Hansu lähdössä iltakävelylle. Vähän hirvittää kun turvallinen hiekkakäytävä on muuttunut liukkaaksi.



Mukavaa viimmeistä viikkoa!

torstai 7. joulukuuta 2017

Jouluisen kuukauden alku


Joulukuun aloitimme kunnon flunssalla. Muutamalle tauti tuli kuumeen kanssa ja lopuille vain yskänuhana. Paitsi, ettei meidän pikkuisille mikään flunssa ole Vain yskää ja nuhaa, vaan oikeasti hengenvaarallinen juttu. Tavallisinakin öinä käyn pikkuisimmat ainakin kerran kääntämässä, niin flunssan aikaan on nukuttava korvat höröllään ja tehtävä usein tarkistuskierros.
Aika ja ajatukset on nyt valjastettu kokonaan arkeen ja tautisten hoitoon.


Kuvahaun tulos haulle sairas nalle


Joulu tulee jokatapauksessa, oli tautia tai ei. 
Ullakolta haimme pari laatikkoa, joiden kylkiin oli piirretty tontun kuva. Sieltä löytyi muutama ehjä kynttelikkö, tähti ja jokunen koriste.
Jotain uutta ja nättiä tekisi mieli hankkia, mutta olisko nyt järkevämpää kuunnella järkeä?
Se sanoo, että noin kuukauden ne on esillä ja loppu vuoden pölyyntyvät vintillä.
"Kannataako", se kyselee.

Ne joulutavarat mistä Hansu pitää on ehdottamasti laitettava paikoilleen.
Hansun lempijuttu on pieni talli ja Jeesus-vauvan ympärille kerääntyneet ihmiset ja eläimet. Niitä on ohikulkeissaan mukava järjestellä. 
Tallin vakoipaikka on tässä lipaston päällä.



Tavallisten tonttujen lisäksi lapsilla on omia tärkeitä joulukoristeita. Tavaroiden tuoman hyvän muiston avulla rakkaat ihmiset ovat läsnä, vaikka eivät juuri nyt paikalla. Hyvät muistot kantavat ja antavat voimia jaksaa etenpäin. Niitä kannattaa ruokkia. 

Urho Utelias ja uudet koristeet.
Kuinkahan kauan nuo saa olla paikallaan?

    

lauantai 25. marraskuuta 2017

Papupastaa


Kauppareissulla hoksasin uuden kiinnostavan tuotteen, papupastan. Viljatuotteita välttelevät isot lapseni tästä jo vihjailivat, mutta nyt vasta suuren markketin hyllyltä sen löysin.



Löytö oli mukava uusi tuttavuus.
Papupasta oli ruokaisampi ja kiinteämpi kuin tavallinen vehnäjauhopasta. Pienemmästä annoksesta tuli kylläiseksi. Papu nimi herättää ajatuksen, että nyt maistuu herne tai muu palkokasvi, vaan ei. Kukaan maisteluraadin kriitikoista ei huomauttanut asiasta ja makunsa puolesta tätä olisi syönyt toisen mokoman.
Tämä tuote tulee olemaan ruokakaapin vakio tavaraa.

Tänään oli kasvisruokapäivä ja papupastan lisukkeeksi teimme tomattisen linssi-kasviskastikkeen.
Sellainen valmistui näin:
Keko pieneksi silputtua sipulia kuullotetaan voissa. Lisätään pilkottu paprika (nyt keltainen), karkea porkanaraaste ja valkosipuli.
Hetken pyörittelyn jälkeen lisätään huuhdellut linssit (nyt punaiset).
Kastikkeeksi purkillinen tomaattimurskaa.
Mausteeksi kasvisliemikuutio, suola ja mustapippuri.
Lopuksi loraus kermaa. 


  
Mummin tämän viikon lauantailounas oli melko porkkanainen. Mummi syö huonosti, eikä juuri meidän pastaruokia kehu, mutta nyt söi koko annoksen. Itsekkin sitä hämmästyi.
"Hyvänen aika, söinkös minä kaikki?"
Tätä teemme siis toistekkin. 


Papu ja linssiruuat sopivat hyvin talvisiin kasvisruokapäiviin.





lauantai 18. marraskuuta 2017

Sadonkorjuun loppu


Peltokiireet alkavat olla ohi ja viljelijän syksy kääntyy talveksi.
Se mikä pellolta ja pensaista saatiin talteen on nyt laareissa odottamassa jatkokäsittelyä.



Omenat ja marjat on mehuina pakastimessa sekä perunat ja muu vihanta "kellarissa".
Viimme syksynä löysin jostain erinomaisen omenahilloreseptin. Luulin muistavani mistä ohje löytyy ja tänä vuonna ajattelin tehdä hilloja tuplasti enemmän. Vaan empä tehnytkään. Jälleen itseäni ihmettelen, miksi ihmeessä en ole arkistoinut vuosien varrella hyväksi koettuja reseptejä. Olen kuullut, että jotku taitavat emännät tekevät niin.

Olisikohan tämä hirvenlihan pakastus tämän vuoden viimmeninen "sadonkorjuutyö"?
Vanhin poika liittyi oman kylän hirviporukkaan ja nyt meilläkin pakastimet pursuaa hirvenlihaa.
Se on onnellista hirveä kaikki. Miksi ei olisi, kun kuoleman jälkeenkin vielä erinomaiseksi kehutaan. 

Paistien, siivujen ja kimpaleiden lisäksi pakastimeen joutui muutama ämpärillinen jauhelihaa. Laiskan äidin unelmaa.
Paljon en vielä ole hirvenlihaa harrastanut, mutta ennen kuin pakastin on tyhjä olen toivottavasti oppinut jotain uutta ja herkullista.

Lauantain lounaaksi oli tavallista arkipikaruokaa.
Ensin otetaan iso köntti jauhettua hirveä.
Osasta syntyy mureke kanttarellijuuston, turkkilaisen jugurtin, sipulin ja Dijon-sinaapin avulla.



Sattuivat tukarit (tukiperhelapset) olemaan juuri viikonloppuvierailulla ja he tarvitsivat tavaksi tulleen spaghetti annoksensa. Ovella jo kysyivät, milloin syötäisiin spaghettia.
Helppoa homaa, kun vaatimukset on tätä tasoa.

Spahgetin kaveriksi tein tavallisen hirvenjauhelihakastikkeen. Joukkoon lisäsin pieneksi silputtua paistettua pekonia, vähän koskenlaskijaa ja runsaasti kuulloitettua sipulia.
Nirsoinkin lapsonen tykkäsi ja täytti lautasensa uudelleen. Tämä laji jää varmasti listalle.


Tämä annos juoksutetiin pihan poikki mummilaan.



Vaikka olisi millaiset pelit ja pensselit, niin viimmeisen sanan sanoo Hän, joka säät ja hallat säätää.
Syksyistä arkirealismia porkkanamaalta.


lauantai 4. marraskuuta 2017

Koko Suomi leipoo


...tai ainakin meidän lapset leipoisi, vaikka joka päivä.
Anopilla ja sen vävyllä oli kuunvaihteessa syntymäpäivät. Virallisesti muutaman päivän välein, joten juhlistamme niitä nyt yhden kakun tekniikalla. Kumpikaan ei halua juhlia, niin tällä tavalla voivat ajatella, että se on tuon toisen kakku.
Lapsille leipominen on suurta huvia ja mahdollisuuksien mukaan kaikki halukkaat saavat osallistua. Kun leipureita on monta ja innokkuus ylittää sata prosenttia keittiöpäällikön on syytä istua hetkeksi alas ja huokaista.
Sitten tahtipuikko ojenukseen ja menoksi.

Isän herkku on suklaa. Ilman sitä ei synny oikeaoppista kakkua.
Nyt teimme tavallisen saherkakkupohjan pyöreään vuokaan.
Pojan tehtävä oli pilkkoa suklaat ja sulattaa ne vesihauteessa. Mieluista hommaa.



Isosisko näytti kuinka ja poika teki.
Tyttösen tehtävänä oli sekoittaa keskenään kuivat aineet.
Ohjetta piti lukea tarkasti ja moneen kertaan.
Sekin sujui hyvin.



Ennenkin tyttönen on rikkonut kananmunia, mutta nyt kävi vahinko. Onneksi vain ensimmäiselle munalle. Ei se mitään, kaikki loput osuivat mukiin.



Kaikesta voitelusta huolimatta kakku tarrautui tiukasti kiinni vuokaan. Ei millään ulos. Veitsi käteen ja hiukan väkivaltaa, niin johan onnistui, vaikka kauneus kärsi.

Kostukkeeksi kakunpuolikkaille loroteltiin kahvia ja täytteeksi riittävästi oman maan mansikkahilloa sekä banaania.

Hansun tehtävänä oli vatkata kermavaahto ja levittää se kakun päälle. Vatkaaminen ei hansua miellyttänyt, mutta kerman levitys kyllä. Kunnollisen kermavaahtokerroksen alta kukaan ei huomannut mitä kakulle äsken tapahtui.



Neiti-Aa sai koristelutehtävän. Kaapin perältä löytyi viinirypäleitä, nompparelleja ja sulatuksesta ylijäänyt suklaanpala.
Iltapalaksi ihan hyvä!



Neiti Aa muistutti, että kohta taas saadaan leipoa, kun on isäinpäivä. Hän kuulemma haluaa silloin valita kakun maun ja mallin.

"Tiedätkö äiti mitä iskä tarvitsee isäinpäivälahjaksi?"
"No mitä?"
"Lisää maalarinteippiä."

Ehkä.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kylpylöintiä


Elämme hyvin sujuneen syysloman viimmeistä päivää. Mukavaa on ollut.

Pienimmille, tuolilla liikkujille, varasin jo keväällä syysloman ajaksi paikan lomaperheeseen.
Siellä he nyt nauttivat lomastaan tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa vielä muutaman päivän.

Kesällä laitoin Maaseudun Lomahuoltoon toiveen päästä syyslomalla puolison ja neljän lapsen kanssa nautiskelemaan kylpylälomasta. Ensimmäiseksi lomatoiveeksi laitoin Nuuksion.
Siellä emme ole koskaan käyneet ja pääkaupunki olisi lähellä, jos lomasta tulisikin tylsä.
Näin suunnittelin. 
Sinne ei kuitenkaan päästy.
Onneksi päästiin toiseen toiveeseen, Härmän Kuntokeskukseen, mikä ehkä olikin meidän perheelle sopivampi paikka.

Viimme sunnuntaina, kun pienet oli saatu vietyä hoitoon, pakkasimme laukut ja lähdimme neljän käveleväisen kassa kohti Härmää.

Perillä meitä odotti Loma. Oli kahden kammarin majoitus, valmiiksi pedatut pedit ja kutsuvasti katettu ruokapöytä. Härmän kylpylän etuna on vielä se, että kaikki on samassa rakennuksessa. Lapset pysyvät tallessa ja hitaat kulkijat kerkeävät.


Kylpylälomalla pääasia (hyvän ruuan lisäksi) on tietysti itsensä liottaminen. Lempeästi poreilevat lämpöiset vedet.
Allasosasto tarjosi viihdykettä sekä aktiivisille kunnon kohottajille että meille muille.
   
Märkäosaston lisäksi tarjolla oli monenlaista kuivanmaan toimintaa. Me valikoimme jutut, joihin ääniherkkä neiti Aa ja kohtuuliikkuja Hansu pystyivät osallistumaan.
Alkuviikolla oli vielä aurinkoisia päiviä, jolloin ulkoilimme enemmän ja harrastimme esimerkiksi erästä vanhoille vaarallista kiipeilylajia.
Lapset selvittivät radan huomattavasti aikuisia sutjakkammin. 


Hansukin suoriutui frisbeegolfradasta. Vain hiukan tarvitsi veto-ja lykkyyapua. Maasto oli tasamaahan tottuneelle vaativaa, mutta hymy ja hyvä mieli säilyi loppuun asti. 




Joka toinen vuosi olisi mahdollista hakea tuettua lomaa. Ainoa asia, joka loman jälkeen jäi harmittamaan on se, kun olen pitänyt turhan monta lomatonta vuotta. Täyttä tuhlausta moinen.
Lasten kanssa nämä lomat on aina olleet menestys.

Nyt olemme jo kotiutuneet, mutta mitä täällä on sillä aikaa tapahtunut. Syksyllä lähdettiin ja talveen palattiin.






     

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Sateenkorjuuta


"Monin paikoin sataa vettä..", kuuluu radiosta.
Sataa sataa, sataa...
"Miten paljon taivaassa on vettä?"
"Mitä jos toi sade ei koskaan lopu?"
Lasiin jää huolestuneen nenän kuva.



Silloin kun maasta saadaan toimeentulo sateet ja paisteet pakostakin kietoutuvat aikuisten arkipuheisiin. Täällä on jäänyt paljon peltoja puimatta, kun maa ei enää puimuria kanna.
Meidän vihannessato, joka muutenkin jäi ennätys pieneksi, uhkasi jäädä kokoaan nostamatta.
Tottahan se meitä puhutti ja puhuttaa edelleen, onhan kyse elinkeinosta.
  

Sitä puhetta kuunteli Poika, jonka muistin takahuoneisiin on jäänyt asumaan huoli.
Huoli on asettunut sinne jo ennen kuin Pojalla oli sanoja, siksi huolen kanssa ei voi neuvotella. Jos huolihuoneen ovea vähänkin raottaa se karkaa heti.
Tätä me aikuiset emme tärkeyksissämme ymmärtäneet.
Puhuimme sadosta ja säästä ja olimme muka niin huolissamme, vaikka yksi sadekesä ei ole mitään pienen pojan huolen rinnalla. Pojan huoli on meren suuruinen ja sysimusta ja elämän kokoinen
Sen me sademittareita lukiessa herätimme.
Mutta emmehän voineet tietää.
Vai olisiko meidän sittenkin pitänyt?






perjantai 20. lokakuuta 2017

Talkooruokaa


Kuten tunnettua sadonkorjuusa emme pärjää yksin, vaan tarvitsemme auttavia käsiä. Onneksi puolisolla on rivi ahkeria siskoja. Meidän onni.

Tällä kertaa tarjoilin nostoväelle possu-kaalipataa keitettyjen perunoiden ja uunikasvisten kanssa. Silloin kun on isompi joukko syötettävänä tämä on yksi helpoimmista ruuista. Pilkomista vaatii, mutta muuten vaivaton valmistaa.

Näin sen tein.
Possunsuikaleet paistetaan kevyesti ja maustetaan raskaasti. Kaali ja muut kastikkeeseen tule vihanta pilkotaan. Mitä enemmän sen parempaa. Vihanekset ovat itsessään lempeän makuisia, niin lihan ja liemen tulee kunnolla maistua.
Kaalin lisäksi löytyi pataan lanttu ja muutama muhkea sipuli sekä hiukan valkosipulia.
Yrttisuolaa, pippurisekoitusta runsaasti ja päälle pakolliset persiljat.



Uunikasvikset tein kyssäkaalista, kukkakaalista ja raitajuuresta. Pilkoin ne vuokaan ja päälle lorottelin Myssy-farmin luomurypsiöljyä sekä yrttisuolaa ja pippurisekoitusta.
Raitajuuresta en ole aikaisemmin käyttänyt ja yllätyin kuinka raidat hävisivät kypsästä juuresta.
Ovat kauniimpia raakoina.
Tähän vuokaan vielä saman verran lisää.




Nostoväki on välttämätöntä, mukavaa ja tunnemme suurta kiitollisuutta, silti talkoolaisten ruokkiminen aina vähän ressaa. Olisi niin ihanaa olla taitava kokki ja pystyä edes herkullisella ruualla kertomaan heille, kuinka kiitollisia olemme kaikesta avusta. Ei tätä vuosia kestänyttä talkoohenkeä pysty millään heille korvaamaan.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Kodinhoitoa


Vanhempani ovat sitä mieltä, että minun olisi aika oppia hiukan kotitöitä. Olenhan jo teini-ikäinen ja talon kolmanneksi vanhin poika.
Keittiöhommia olen harjoitellut jo monta vuotta, mutta nyt kuulemma pitäisi oppia muutakin.
Isossa perheessä riittää tätä laatua jaettavaksi asti.

Toki osaan jo paljon elämälle välttämättömiä asioita. Sanokaapa vaan kuinka kävisi, ellen melkein joka päivä veisi roskia? Kysyn vaan, että naurattaisiko sitten?
"Hansuu....roskakuskii", niin ne huutaa.



Tiskikoneen tyhjennyksessä osaan myös olla avuksi. Aina ei haarukat ja lusikat mene oikeisiin koloihin, mutta oikeaan laatikkoon kuitenkin. Kyllä ne sieltä löytyy.




Koska olen jo melkein aikuinen osaan itsekkin ajatella ja olenkin ottanut joitakin asioita ihan pyytämättä vastuulleni.
Esimerkiksi kodinhoitohuone ja vaatteiden lajittelu. Ihan erikoistunut olen parittomiin sukkiin. Silloin kun parittomia ei ole tarpeeksi järjestän niitä lisää. Otan toisen sukan käteen ja toisen heitä olan yli.
Niin helppoa.

Kodinhoitohuoneessa on pöytä, johon pinotaan jokaiselle oma vaatekasa. Mielestäni nykyinen yhdeksän kasan järjestelmä on silkkaa pöytätilan vajaakäyttöä. Jos tekee kasoja, niin niitä on tehtävä  sitten kunolla. Se on minun mielipide.

Aamu viideltä kun aloitan, niin en häiritse ketään muuta. Saavat toiset vielä nukkua.


Kasojen tekeminen rauhoittaa mieltä ja tässä, jos missä, näkee kättensä jäljen. Se on yksi edellytys terveelle ja tasapainoiselle elämälle.

Muistakaa tekin nauttia kotitöistä!
Yst. terv. Hansu 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Sadonkorjuuhommia


Nyt on taas se aika jolloin sateiden välissä hoidellaan kaikki se mikä syksyyn kuuluu. Samaan aikaa kun pellolla sato valmistuu täyttyy seinällä keikkuva kalenteri. Viranhaltijat ovat jälleen viroissaan ja haluavat tavata meitä ja meidän lapsia. Keittiönpöydän ääressä yritämme sovitella pääelinkeinoa ja vastaanottoaikoja toistensa lomaan
En valita. Mieluummin sovittelen ja venyttelen kuin elän yhteiskunnassa, jossa aikoja ei automaattisesti lähetellä.

Tänä vuonna koko sadonkorjuu ei ole ollut itsestäänselvää. Välillä alkoi märkyyden määrä jo hiukan hirvittämään, mutta pari kaunista päivää riitti kuivattamaan kasvuston puimurikuntoon. Puitavana oli herne-kaura-vehnä sekoitusta. Se litistettiin ja talven mittaan luomulehmät sen syö.


Muutaman viikon keittiöhenkilöllä on helppoa. Silloin lapset elävät pellossa tai oikeammin pellosta. Vaikka miten selittäisi ja vatsanväänteillä pelottelisi täyttävät he mahansa herneillä. Vähän hirvitti, mutta onneksi säästyivät väänteiltä. Ovat kuin naapurin lehmät, ei niitä sieltä mikään pois pidä. 


Seuraavaksi perunat.
Siihen tarvitaan muutama toimelias ihminen. Tänä vuonna isot lapset tulivat ja kiipesivät koneen päälle.
Hankalasta kesästä huolimatta perunaa tuli riittävästi ja se on ihan kaunista. Hyvääkin se on. 






Juurekset odottavat vielä noutajaa tai oikeasti ne odottelevat kesää. Sitä, jota ei tullut. Kuitenkin porkkanapellolle nostokoneella vielä mennään, (jos säät sallii ja pelto kantaa) ja nostetaan se mitä pystytään. Niin sitä on aina tehty ja niin tehdään nytkin.

Hertta testaa onko porkkanat hyviä



torstai 21. syyskuuta 2017

Kukkakaalista


Vielä tuulahduksia syksyisestä keittiöstä.
Tomaattien lisäksi tunnen suurta rakkautta kotimaisia kukkakaaleja kohtaan. Niiden satoaika on vain kovin lyhyt. Meidän lisäksi kaalipellon laidalla monenlaiset ötökät odottavat syötävää ja siksi on tärkeää, että kaalit ovat kotimaisia. Vaikka eivät olisi Luomua tiedetään millaisilla aineilla niitä on suojeltu. Se on kuitenkin paljon pienempi kemikaaliannos mitä tuontikaali on päälleen saanut.

Meillä kukkakaalia tungetaan vähän joka paikkaan. Eniten menee ihan vain ohimennen syötynä. Puheterapeutin mukaan rouskuttelu ennen varsinaista ruokaa on hyväksi suun motoriikalle ja uusille hampaille. Se myös auttaa lapsia odottamaan pöytään pääsyä ja on askel kohti ruokarauhaa.  

Siinä viimmeiset odottavat pääsyä raastimen kitaan.



Useana vuonna olen annospusseihin pakastanut kevyesti höyrytettyä kukka-ja parsakaalia.
Eräästä terveellisestä blogista luin, että kukkakaalin voi vain raastaa ja pussittaa suoraan pakkaseen.
Paljon helpompaa tehdä siis näin.






Uutena herkkuna kukkakaalista valmmistui ameriikkalaisten rakastamaa Mac & Chees.
Ohjeen otin Yhteishyvän sivuilta.


11(600 g) kukkakaali
25 dlfusillipastaa
3250 gcheddar-ruokasulatejuustoa (Koskenlaskija)
4150 gjuustoraastetta
51 tlsuolaa
6ripausrouhittua mustapippuria

Ohjeet

Paloittele kukkakaali pienemmiksi kukinnoiksi. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä 4 minuuttia.
Lisää kukkakaalin kukinnot ja jatka keittämistä vielä 5 minuuttia. 
Valuta vesi pois.

Sekoita joukkoon sulatejuusto, juustoraaste ja mausteet. Kaada seos uunivuokaan.
  • Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.


Tuli oikein hyvää. Oli myös helppo ja nopea tehdä.
Lapsoset, jotka harvoin pitävät kypsennetystä kukkakaalista söivät innolla uutta makarooniherkkua.
Kaverina tarjoiltiin possunfilettä, joka oli uunissa muhitettu kypsäksi juuresten kanssa.