keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Hissuksiin mennään


Paluumatkalla Onnelin palaverista alkoi tuntua auton istuimet ihan väärin muotoilluilta. Ei ne ennen ole näin huonot olleet. Lämmityslaitekkin oli jotenkin rikki. Tällaista se on kun vanhoilla roppanoilla ajetaan.
Kotona selvisi, että termostaatti tosiaan on epäkunnossa ja tukirakenteet tiukoilla. Joka solulla tunsin ajelevani liian vanhalla romulla. Mittari näytti kunnolla kuumetta ja joka kohtaa kolotti.
Eihän minun pitänyt tulla sairaaksi. Kuinka tästä elämästä nyt tulee yhtään mitään?

Viikonloppu on vain nautittu vieraista ja tämän viikon kalenteri on täynnä isoja juttuja.
Maanatain palaveri saatiin onneksi pidettyä ja yhden lapsen asiat järjestykseen. Tiistain reissu onkin vasta ensi viikolla. Keskiviikon nukutushammaslääkäri perui itse ja torstain terapiareissun hoitaa mies. Samalla reissulla saa vietyä kuorman vihanneksia ja perunaa jobbarille. Lapsi tykkää lähteä isän kanssa, kun tietää pääsevänsä kauppaan ja matkaevääksi ostavat herkkua. Se on kuulemma heidän seikkailu.
Sitten onkin jo perjantai ja taudista jäljellä vain muisto.
Näin minä olen tämän nyt suunnitellut ja piste.
(Tai please, olisi ehkä parempi)

Tuli tautivuoteella mieleen, että mitä tehdään jos sairastuisin kunnolla? Tai mitä sitten, jos saamme vaikka vatsataudin miehen kanssa yhtäaikaa?
Kuka tulis ja pelastais?
Onko vapaehtoisia? 

Ei täällä nyt mitenkään erityisen synkkää ole. Onhan meillä sentään vielä joulukuusi. Ei ole kaikilla.
Nuuttipukki se teki oharit.