maanantai 23. tammikuuta 2017

Lomasuunitelmat


  
Itseni ilahduttamiseksi laitoin mansikkapuuron kiehumaan ja aloin suunnitella vuoden lomia. Onnelin hoitopaikka on niin suosittu, että alustavasti olen jo varannut päivät sekä kesälle että syksyyn.
Kesäloma tarkoitta meille reissua asuntovaunulla.
Toisen pätkän olen varannut lasten syysloman aikaan. Silloin teemme kävelevien kanssa jotain repäisevää, kunhan keksitään mitä se voisi olla. Tai sitten ollaan vain kotona ja revitään verkkareita. 

Tämän lomansuunnittelun sai aikaan tuntemattoman kuntoutusohjaajan soitto. Hän ammattinsa puolesta haluaa kannustaa meitä Kelan järjestämille erityislastenperhekursseille. 
-Kyllä kiitos, vastasin.
-Onhan tärkeää saada tietoa ja kokemusia, sekä vertaistukea.
- On kyllä, ilmanmuuta, kiitos kiitos!
Melkein niiasin, mutta eihän se sitä olisi nähnyt.
Näin kohteliaasti toimii järki, mutta odottakaa kun tunteet tulee mukaan keskusteluun.
Totta on, että sopeutumista ja valmennusta tarvitsemme sekä Hansun että neljäsluokkalaisen kanssa. Murkku Downien kurssille voisimme mennäkkin, mutta neljäsluokkalaisen ei.
Ei vielä....en tahdo! (ikinä) 
  
Kuume on jäänyt taakse ja toistaiseksi näyttää siltä, että olin taudin ainoa uhri. Ensi viikonlopuksi olemme puolison kanssa varanneet itsellemme hukkareissun. Me menemme hukkaan, ei reissu. Taudilla on kyllä vielä tilaisuus sotkea suunnitelmat, mutta katsotaan kuinka käy. Edellisestä kahdenkeskisestä poistumisesta on aikaa nelisen vuotta.
Muutama isoin lapsi sekä kaikkein pienimmät ovat luvanneet lomamme ajaksi tulla tänne kotia leikkimään.

Vaikka meillä hiukan tylsää olisikin säätä ei voi yksitoikkoisuudesta syyttää. Jokikaan ei tiedä pitäisikö sen jäätyä vai sulaa.