sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tukariviikonloppu


Tämän hetkiset tukilapset asuivat meillä muutaman vuoden ja muuttivat sitten takaisin oman äidin luokse. Kotiin muuton jälkeen lapset ovat olleet meillä säännöllisesti kerran kuukaudessa viikonlopun ja lomien aikaan hiukan pidempään. Lasten kotiutumisen jälkeen pidettiin tärkeänä, että saamme edelleen olla lasten elämässä mukana ja lasten äiti saa oman hengähdyshetkensä .
Meillä lasketaan öitä milloin tukarit taas tulevat, niin odotettuja ovat.

Tämä viikonloppu aloitettiin tekemällä pino pitsoja. Pohjatöissä oikaistiin ja otettiin suomen suurimmat tortillat pohjiksi. Lapset rakensivat itse pitsansa.
Ilmeisen taitavia kokkeja, kun kaikille kelpasi.

Hansu mietti kauan kanattaisiko jotain lisätä. Varovasti laittoi punasipulia ja ison kasan lisää juustoraastetta.
Hansulle pitsan syöminen on vaikeaa. Sitkeä pohja pitää pilkkoa haarukkapalan kokoisiksi paloiksi, niin sitten onnistuu. 



Vähän lumen aikaan kaupunkielämään tottuneiden lasten on vaikea keksiä täällä mielekästä tekemstä. Ikäero meidän lapsiin on vain muutama vuosi, mutta tekemisenkulttuuri on jo erillainen. Puhelimet, iPadi ja tämä mun koneeni olisi koko aja käytössä, jos antaisi luvan.
Vierailevilla tähdillä on aina omat kännykät mukana ja niiden ääressä istuisi koko porukka. Paljon jännempiä pelejä heillä kun meillä. Lempeensitkeesti pitää vain jaksaa muistuttaa, että täältä kaapista löytyisi muitakin pelejä. Alias, Afriikantähti ja muut vanhanaikaiset pelit pääsevät taas käyttöön ja ruutu unohtuu hetkeksi. Kun kunnolla innostuvat voi desibeleistä päätellä, että pelit on yhtä hauskoja nyt kuin ennenkin.

Hiihto on näillä säillä heikohkoa, mutta ei suurta hätää eikä pitkää toimettomuutta. Takapihalle nousi rakennustyömaa. Majan rakentamiseen ei lunta tarvita, vaan lautoja ja muuta rojua. Täytyykin käydä kurkkaamassa mitä kaikkea sinne on viikonlopun aikana kulkeutunut. Ainakin nauloista puhuivat. 

Tukiperheenä oleminen on ihan mukavaa touhua. Lapsi/lapset tulevat yleensä kerran kuussa yhdeksi viikonlopuksi kylään. Heitä pidetään kuin omia. Monelle näistä lapsista tavallinen perhearki on jo seikkailu ja suurta ihmettä. Mitään erityistä ohjelmaa ei tarvita, kunhan ollaan läsnä ja nautitaan.
Tälläkin hetkellä pelkästään Helsingin alueella Pelan jonossa on 400 lasta ja alueen kuntien omissa jonoissa 300 lasta. Paljonkohan on koko maassa?
Ja mitä se on yksinhuoltajaäidille? Saa edes kerran kuussa huokaista ja olla vaan. Se voi olla juuri sitä, millä taas hetken jaksaa.
Kunnan sosiaalitoimi ja Pelastakaa lapset auttaa asiassa eteenpäin.
Tervemenoa!



     Tänä talvena auringonlaskut on olleet tosi kauniita.