keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Talviloman aloitus


Talviloma ensimmäinen vaihe suoritettu ja kokemuksesta hengissä selvitty. Ei vais, ei noin dramaattista ollut.
Loma neljän eri suuntiin, eri vauhtia ja eri syistä menevän kanssa oli hyvää vaihtelua kotiarkeen.
Hansulle kylpylän altaat olivat juuri sopivia. Aikuisille tarkoitetuissa altaissa vettä oli 130 senttiä, joten puolitoista metrisen pojan oli siellä hyvä hypellä. Hansun uiminen on sitä, että hän pitää aikuisen peukaloista tiukasti kiinni ja yhdessä hypellään allasta ympäri. Siinä ei paljon mielikuvitus rasitu.
Ainoastaan ulkoallas meni yli Hansun sietokyvyn.
Ravintolaelämästä opittiin, että joskus joutuu vähän odottelemaan.


Hansu on suorastaan esimerkkillinen odottaja.


Lasten pitsat valittiin varman päälle. Näillä hinnoilla ei ollut varaa "emmää tykkää" ostoksiin.
"Parempaa kuin osasin odottaa" sanoi neiti-kaksonen.


Alle viisi kertaa pitseriassa vierailleena voin käyttäytyä turistin lailla ja julkaista kuvan omastani.
Sanoisin kuten eräs tunnettu ruokakriitikko, "parempaa kuin osasin odottaa".



Hansu hitaimpana määräsi tahdin. Kaksoset kaikkialle kerkeävänä pitivät huolta aikuisten aktiivisuudesta. Nelosluokkalainen vähemmän sietävänä kertoi, kun riittää, ja sitten huilattiin.
Näin se aina menee, olimmepa kotona tai kylässä.
Kolme yötä tätä laatua oli aivan riittävästi. Kolmantena aamua ajattelin, että voisimme vaarin kanssa jo siirtyä senoriryhmään.

Nyt voimme kiittää järjestävää tahoa ja suojelusenkeleitä hyvin tehdystä työstä.