maanantai 20. maaliskuuta 2017

Topakoitumista


Viikot vierii ja kevättä tekee. Reilu viikko sitten kuului ensikerran pohjoseen matkaavien joutsenten ääniä. Korkealla lensivät.
Hertta ja Viljelijä kävivät eilen suolla nautiskelemassa viimmeisistä talvipäivistä.


Keväällä päivät kuluvat keskimääräistä nopeampaa. Arjen kyydistä putoaa, jos ei istu tukevasti ja pidä reunoista kunnolla kiinni.
Aina ei pelkkä kiinnipito riitä, vaan on turvauduttava kättäpidempään, eli jääkaapin oveen.
Viikkokalenterin laitoin piiloon ja siirryimme elämään päivä kerrallaan kellon kera. On taas aika ryhdistäytyä ja ottaa rutiineista topakampi ote.



Tätä on nyt muutama viikko kokeiltu ja hyväksi havaittu. Onneksi
lapset innostuu uusista jutuista oli ne miten pöhköjä hyvänsä.
Tämä toimii hyvin sille lapselle, jolle lähdöt ja paluut ovat vaikeita. Tämä toimii myös toiselle, joka lähes halvaantuu, jos ajan kulumisesta ja lähdön läheisyydestä huomautetaan.
Kolmas lapsi on sitä mieltä, että ensin luotiin hänet ja sitten vasta kellot.
Nyt voivat oikeasta kellosta tarkistaa ajan ja ihan itse (muka) päättää mitä seuraavaksi tekevät. Kukaan ei komenna ja hitainkin selviytyy, melkein ilman hoputuksia.
Lapset neljä ja viisi ovat kaikkien kellojen ulottumattomissa. Se on kokonaan muiden murhe.




Hiljaa, siellä nukutaan vielä.