lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kevättä tekee



Lunta sataa ja joutsenet lentää väärään suuntaan.
Pihanurmikko kaipa haravaa, pensaat leikkaajaa ja tuvan nurkkaan unohtunut akka aurinkoa.

Ensimmäinen tunnistettava kevätoire on Viljeliä, joka katselee puita sillä silmällä. Tiirailee, kallistelee ja vähän oksia ravistelee. Sahan ja saksimisen kohteena on ensin omenapuut.

Terijoen salava on jo pari kesää ojennellut oksiaan terassin katolle. Se tietää kattoremonttia, jos asialle ei mitään tee. Tuokin puu oli kolmekymmentä vuotta sitten pieni oksaparka, jonka koira ensitöikseen järsi. Siksi se kasvoi noin, vähän komeammaksi ja vahvemmaksi kuin yksirunkoiset toverinsa.


Tämä on
 vasta alkua, mutta lupaavalta näyttää.


Nyt meillä on uusi pyöräteline, lapset sanoi. Kaikki ekologisuus on hyväksi luomutilan imagolle, mutta ei ehkä polkupyörille.
  



Lapset sen tietää, säästä kannata olla liikaa huolissaan.
Saippuakuplia kevään kunniaksi.
     




lauantai 15. huhtikuuta 2017

Viimeinen vauva


Kovasti on elämä ollut touhukasta ja tapahtumarikasta. Ensin parin viikon palaveriputki ja sitten vajaa viikko yksinhuoltajuutta.
Puoliso käväisi isojen lastensa kanssa katsomassa Italian kevättä ja sen ajan leikin yksinhuoltajaa. Todellakin vain leikin, koska kaikki oli valmisteltu niin hyvin, ettei minun tarvinut kuin saada lapset ruokittua ja illalla sänkyihinsä.

Kuuluu meille muutakin mukavaa.
Torstaina saimme perheeseen uuden pienen poikasen, erityinen hänkin. Hän olkoon blogi-nimeltään Pikkuinen. Laitoksen säntilliseen elämään tottuneelle muutto keskelle perhehäslinkiä on varmasti melkoinen shokki. Yllättävän hyvin nämä pari päivää on menneet, jotta eiköhän tämä tästä ala sujua.



On se vaan ihanan pieni mies.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Viimeinen villasukka


Meneepäs päivät taas vauhdilla. Usein istahdan tähän jotain kirjoittaakseni, mutta eksynkin blogien ihmeellisen ihanaan maailmaan. Siinä selatessa omat jutut haalistuu tai unohtuvat kokonaan.

Villasukkien urakointi on nyt toistaiseksi jätettävä. Olkapää on heittäytynyt vanhaksi, eikä anna neuloa. Kaikkea muuta se sietää, paitsi pientä viatonta puikkoliikettä. Niin kuin ihminen nyt olkapäillään neuloisi.
Kaikki rakkaudella hiplatut langat on siirrettävä piiloon ja kuunneltava järjen ääntä. Onneksi tulee kevät ja sen myötä paljon muuta mukavaa.   

Viimmeiset sukat on siinä. Saappaaseen itselle ja toiselle, sekä ensi talveksi lapsen luistimiin.     


Ihan viimmeiset puikoilla olevat on tarkoitettu yhdelle pienimmistä. Muutaman rivin päivävauhdilla.
Uudelle tulijalle on aina ensimmäiseksi neulottava villasukat. Samalla ajatuksissaan raivaa tulijalle tilaa ja on villasukan verran valmiimpi uuteen tehtävään. 



Kun johonkin asiaan hurahtaa ei haluaisi ollenkaan lopettaa. Uuden oppiminen ja valmiiksi saaminen ruokkii mieltä ja poistaa stressä.
Missä minä mieltäni nyt lepuutan?