lauantai 26. elokuuta 2017

Viimmeinen kesäpäivä



Viimmeisenä kesäpäivänä teimme koko porukalla retken. Onhan siitä aikaa jo muutamia päiviä, mutta laitan sen kuitenkin tänne muistiin. Kaikki ensimmäiset ja viimmeiset ovat itsessään tärkeitä ja tämä oli juuri sellainen. Ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimmeinen.

Ensimmäistä kertaa teimme kokoporukka-retken. Se ei ole mitään sellaista, että tuosta vaan päätetään ja istutaan autoon. Ensin suunnitellaan salaa ja sitten pakataan salaa, kunnes joku kiljaisee.
"Tuo laukku! Miks tossa on toi laukku?"
Välittömästi alkaa kuhina. "Mihin? Nytkö? Miks? Joko?"
"Mulla on jo kengät jalassa. Eiks me mennäkkään?"

 Otimme mukaan eväitä, uikkarikassin ja kaksi "pyörätuolia". Sekä kuusi lasta ja kaksi aikuista.
Kahdella autolla lähdettiin. Lapsoset, jotka omistavat suuren egon tarvitsevat ympärilleen paljon ilmatilaa, myös autossa. On liikkenneturvallisuuden ja terveen järjen vastaista pakata heitä liian tiiviisti.

Suuntasimme kohti Kankaanpäätä, Kuninkaanlähteen leirintäalueelle. Sieltä altaan reunalta löytyi lisää tuttua väkeä. Mummun kullat olivat äitinsä ja tätinsä kanssa meitä jo odottaneet. Uimarit loikkivat altaaseen ja yleisö asettui ihailemaan.






Juoksevaisia kiinnosti liukumäki huomattavasti enemmän kuin seisova vesi. Sai laskea niin pajon kuin halusi. Elokuussa koulujen alettua ei ole edes jonoja .


Hansukin uskaltautui isän avustuksella altaaseen.
Kun ei ole saukoksi luotu, piti hetki suostutella ja toinen tovi totutella.
Hirvitti ja nauratti yhtä aikaa.

 
 
Koskaan ei voi olla ihan varma. Pohja jossain aaltojen alla ja vesi kylmää.


Se oli kesän viimmeinen päivä. Nyt ilmassa on selvä syksyn tuntu. Aamuaurinko kuivattelee sumuverhoa perunan kukkien päältä. Tuoksuu niin hyvältä, kypsältä ja kirpeältä.
Marjat kun saadaan talteen päästään perunannostoon.


Kyllä ne muutkin ajattelevat ruokaa




keskiviikko 16. elokuuta 2017

Koulut alkoi


Koulujen alkaminen palauttaa taas tavallisen elämisen riimit ja raamit paikoilleen.
"Onko reppu tallessa...missäs penaali.....koitappa joutua kello käy" ja paljon muita riimejä, jotka vaalivat raameja.
Tänä talvena meillä on yksi ekaluokkalainen, kaksi tokaluokkalaista, vitosluokkalainen, ysi ja abi.

Aamu kahdeksalta tulee pihaan kaksi kouluautoa. Toinen vie pohjoiseen, toinen etelään. Juoksevaiset menevät noin kymmenen kilometriä pohjoiseen uuteen yhtenäiskouluun, johon kaikki kunnan oppivelvolliset kootaan, Hansua ja Onnelia lukuunottamatta. Heidät bussi vie nelisenkymmentä kilometriä etelään erityisten kouluun.
Kahdeksalta autojen perävälot ovat häipyneet mutkan taakse ja rauha palaa taloon.

Hyvällä mielellä lähtevät ja iloisina palaavat. Siitä päätellen kaikki on hyvin.
Uusi koulu, uuden ihmiset ja uudet tavat toki uuvuttavat, mutta eiköhän se helpota kun asiat tulevat tutuiksi.





Hansu, tuo uhmaikäinen teini, aloitti oppivelvollisena viimmeisen vuoden. Keväällä hansu lomautettiin koulusta ennen toisia agressiivisen käytöksen vuoksi. Mitään muutoksia ei koulunkäyntiin tehty, niimpä samasta jatketaan.
Keittiöpsykologin vaistoni sanoo, että koulussa on tapahtunut jotain mitä emme ehkä koskaan saa tietää. Hansu on julistanut sodan kaikkia koulun aikuisia vastaan. Agressiivisuus ei onneksi kohdistu toisiin oppilaisiin ja kotona poika on niin kuin ennenkin.

Tänään oli koulussa ollut taas hankala päivä.
Heti kotiovella Hansun otsarutuista ja tuikeasta ilmeestä pystyi lukemaan saman minkä opettaja oli reissuvihkoon kirjoittanut ja rehtori kerinyt jo puhelimessa kertoa. Sen, ettei elämä ole meidän murusella helppoa.
Hetki omassa huoneessa Muumi-videoiden parissa silitti ryppyisen otsan ja tasoitti mielen myrskyt.

Jotain on nyt keksittävä. Kierre on saatava poikki ja Hansun arki jälleen mukavaksi ja mielekkääksi. Itse hän ei siihen pysty, vaan meidän oikeasti aikuisten on se tehtävä. 


    Kotona on ihan helppo olla oma itsensä, lempeä ja tasainen.





torstai 10. elokuuta 2017


Hansun loma


 Hansun kesä on sujunut oikein leppoisasti, kuten lomien kuuluu sujua. Terveyttä ja ruokahalua on riittänyt, eikä kummempia vastoinkäymisiä ole ollut.

Viimmeisen lomareissun Hansu teki isän, äidin ja juoksevaisten kanssa Helsinkiin.
Asuntovaunu asetettiin muiden kaltaistensa viereen ja käytiin nukkumaan.
Seuraavana aamuna paistoi aurinko, mikä lupaili meille kaunista päivää. Päätimme aloittaa Helsinki päivän tutustumalla Korkeasaareen.
Ei muuta kuin kengät jalkaan, reppu selkään ja matkaan vaan. 
Metroaseman ovella saimme oppaaksi Helsingissä asuvan tyttären, jonka suosiollisella avulla selvisimme metron lippuautomaatin lisäksi koko reissusta. 

Maalaisille jo metotunnelin liukuportaat ovat elämys. Hansulle suorastaan kauhistus.
Alaspäin poika meni niin sanotulla kumparelaskijan tyylillä. Takamus pitkällä, otsa tuulta halkoen ja kädet tiukasti äitin käsissä kiinni. Kamalasti jännitti, mutta onnistui.
Ylöspäin oli hiukan helpompaa. Isä veti ja lykkäsi, niin ratkaiseva askel oli pakko ottaa. Sitte vain piti uskaltaa seistä. Kohtuullinen karjahtelu helpotti portaissa oloa. Hansu tietää, että tunteiden patoamien on vaaraksi terveydelle.  



Vauhdissa otettu kännykkäräpsäys. Olispa saanut äänet talteen
Ennen kuin Hansu oli päässyt ylös oli muutama matkaseurueen jäsen mennyt jo ylös-alas-ylös ja kulman taakse piiloon. Eivät sentään hukkaan asti.

Ennen eläintarhaan sisälle menoa retkaläiset nauttivat voimaannuttavan alkupalan. Sokeriherkulla kuorrutettuja pehmeitä donitseja, jotka auringon lämmössä pehmenivät ja jättivät sormet mukavan tahmaiseksi. Mitäpä siitä, makealla elämällä on puolensa.



Paljon kävelyä, ylä ja alamäkiä sekä monenlaisia portaita. Hansu selvisi kaikesta tosi hyvin. Viidakkotalon lämmin ilmasto oli Hansulle hiukan liikaa. Koska pohjolan mies on tottunut Suomen kesiin, niin turha kuumuus tukahduttaa.  





Matkalaisten kiinnostus kirjaviin sammakoeläimiin alkoi vähitellen hiipua ja puheen nuotti muuttui naukuvaksi.
Kun polttoainevalo vilkkuu on syytä toimia nopeasti.
Sopiva ruokailupaikka löytyi yllättävän helposti. Kunnon pöytä ja penkki. Siistit ja rauhallisella paikalla.
Hansulle kelpaa vain pehmeä, helposti syötävä ja kotoisan makuinen ruoka. Turistille yksinkertainen ei aina ole yksinkertaista. Helsingin keskustassa, missä ravitsemusliikkeistä ei ole pulaa täytyi pysähtyä miettimään, mistä Hansulle ruoka. Muutakin kuin aina ranskalaisia.

Korkeasaaren ranskisannos oli hyvän makunsa lisäksi kuuma ja riittävä. Tankkausta auringonpaisteessa.  



Yllättävän hyvin jaksoi Hansu kävellä, vaikka maasto oli hankalaa ja ihmiset tuuppivaisia. Osa matkaseurueesta hävisi välillä näkymättömiin, mutta Hansun kutsuvat karjahdukset kertoivat heille toisten sijainnin.

Leijonien aitauksella Hansu pysähty ihailemaan suuria eläimiä, jotka nauttivat auringosta aivan aidan vieressä. Niin paljon ne Hansua kiinosti, että unohti karjahdella, vaikka täältä olisi voinu saada hyvää vertaistukea.




Paluumatka tehtiin lautalla kauppatorille. Yläkannellekkin pääsi kun ei anna periksi. Piti taas vähän vetää ja tuupata ja käyttää kannustavia sanoja. Hansu suorastaan ylitti itsensä kannelta poistuttaessa. Keinuva laiva ja jyrkät metalliportaat.

Hyvä Hansu!
Mennäänkö toistekkin?